Lista 1

Tänään torstaina klo 14 Suomen aikaa avautuu - jos Ruotsin akatemia sen meille suo - Tukholmassa eräs ovi ja lehdistön eteen astuu kirjallisuuden professori Mats Malm, joka kertoo, kenen kirjailijan elämä ja maine mullisuu perinpohjaisesti. Ellei astu, se on merkki siitä, että akateemikkojen raati harkitsee vielä ja kertoo päätöksensä vasta viikon kuluttua.

Me akatemian alamaiset kirjallisuusihmiset odotamme jännittyneenä ja puhkeamme tiedon saatuamme joko innostuksen tai pettymyksen huudahduksiin. Voi käydä niinkin, että hämmennymme täysin ja kyselemme, että kuka kumma.

Tämä sama seremonia on toistunut joka lokakuu vuodesta 1901 - muutamin poikkeuksin. Kun katselee listaa, siellä on hyvin paljon tuttuja suuruuksia mutta myös aika monta vähemmän tuttua ellei peräti melkein tuntematonta.

Tarkemmin listaan perehtyessä huomaa, että sieltä puuttuu aika monta sellaista nimeä, joiden ehdottomasti pitäisi olla siellä.

Listan alkupäässä on muutamia nimiä, joiden merkitys kirjallisuudelle on nykypäivästä katsoen jäänyt vähäiseksi. Mihin ovat unohtuneet kirjallisuuden jättiläiset, jotka elinvuosiensa perusteella olisivat ehtineet mukaan listan alkupäähän? Tolstoi? Tshehov? Zola? Strindberg? Ibsen, Twain?

Pidemmälle selatessa huomaa, että listalla on paljon nimiä, jotka sinne perustellusti kuuluvat. Mutta kyllä sieltä monta välttämätöntä nimeä puuttuukin. Miten olisi vaikkapa Rilke, Gorki, Conrad, Kafka, Proust, Joyce, Woolf, Zweig, Blixen, Brecht,  Ahmatova?

Raati on tietysti aina raati ja sen jäsenillä omat suosikkinsa ja ehkä myös intriginsä. Harvoin mikään raati on suorituksen arvioinnissaan yksimielinen, katsokaa vaikka mäkihyppyä tai taitoluistelua, saati sitten niin moniulotteisessa lajissa kuin kirjailijan koko elämäntyön arviointi.

Suomesta listalla on vain yksi nimi. Sillanpään kansainvälinen merkitys on ymmärrettävästi vähäinen. Paljon on ollut puhetta, että hänen palkitsemisensa perusteet löytyivät kirjallisuuden ulkopuolelta. Syksyllä 1939 Suomi oli maailman huomion kohteena poliittisista syistä. Joku suomalainen haluttiin palkita sympatian osoittamiseksi vaikeassa tilanteessa olevalle valtiolle, ja Juhani Aho oli jo ehtinyt kuolla. Niinpä Frans Emil palkittiin, ja palkintogaalasta tuli varsin omalaatuinen tapahtuma. Hyvä ettei juhlakalu pistänyt painiksi Ruotsin kuninkaan kanssa.

Väinö Linnan tiedetään olleen hyvin lähellä voittoa useana vuonna 1960-luvun alussa. Aina kuitenkin joku meni edelle. Muita myöhemmin mainittuja ehkä-mahdollisia nimiä ovat olleet Paavo Haavikko, Bo Carpelan ja Tove Jansson.

 Viime vuosina palkittujen listalle on tullut muutamia lähes tuntemattomia yllätyksiä, ainakin suomalaisesta näkökulmasta katsoen. Heidän merkitystään on liian aikaista arvioida. Muutama tunnettukin yllätys on, heistä suurimpana Bob Dylan. Arvovaltaisten akateemikkojen raati haki selvästi rennompaa ja liberaalimpaa imagoa itselleen.

Tätä kirjoitettaessa on 12 tuntia oven avaamiseen (tai sitten viikko lisää). Arvauksia on paljon, vedonlyöntifirmat käyvät kuumina. Minä en muuta veikkaa kuin että yllätys taas tulee. Ehkä pitää googesta katsoa, että kuka kumma. [jatkuu...]