tiistai 5. lokakuuta 2021

Teoria vs. käytäntö

Rupateltiin kaverin kanssa itsemurhasta.

Ei, ei niin että sitä mitenkään suunnittelisimme. Ei meistä kummastakaan ole sellaiseen. Olemme aivan liian pelkureita.

Asia tuli puheeksi eutanasiakeskustelun jatkeeksi. Mitä jos iskee hirmuinen sairaus eikä eutanasia olisi sallittu. Miten silloin toimisimme?

Se on paha kysymys. On paljon mukavampaa olla hyväuskoinen ja naiivi. Että eihän niin voi käydä. Tunnelmaa väljensi myös viinipullo pöydällä välissämme.

Yritimme muistella, ketkä taiteen merkkihenkilöt ovat päätyneet omakohtaiseen ratkaisuun. Onhan niitä.

Kaveri mietti, että hänellä olisi kyllä tekoon tarpeelliset ulkoiset olosuhteet valmiina. Teoreettinen perusta vain puuttuu. Pitäisi lukea lisää Schopenhaueria ja Dostojevskia. Kafkakaan ei olisi pahitteeksi.

Pyssyä miellä kummallakaan ei ole käytettävissä, vanhoilla sivareilla eli aseistakieltäytyjillä. Ei myöskään myrkkyjä, arsenikkia tai strykniiniä ja mitä niitä muita Agatha Christien kirjoittamista murhaoppaissa mainittuja olikaan.

Jäljelle jäisi kuitenkin muita keinoja. Kaverilla on pitkä köysi autotallissaan. Sitä voisi käyttää muuhunkin kuin hinaukseen. Tai voisi hypätä laiturilta tai laivasta mereen. Tai kerrostalon parvekkeelta alas. Tai junan alle.

Minä kuuntelin kaverin innostunutta ideointia mutta ikuisena ilonpilaajana en malttanut olla kääntämättä tunnelmaa puoli- tai kokolohduttomaksi. - Entä jos olet niin kipeä, että et pääse sängystä ylös autotalliisi, laiturille, laivaan tai juna-asemalle?

Joimme vielä yhdet ylimääräiset lasilliset. Sitten poistuimme kapakasta suhteellisen totisina.

(Kuva: Mihael Germashev 1920)

2 kommenttia:

meri kirjoitti...


minulla on liberaalit eutanasianäkemykset ja olen tykkään miettiä erilaisia kuolemisen tapoja. luulen että jokaisella on oma tapansa etsiä tai paeta omaa kuolemaansa.

vanhoillislestadiolainen vaarini harrasti hautajaisia, koska hän pelkäsi menettävänsä tuntuman siihen, että täällä kuollaan. tiedän papin, joka halusi kuolla kitumalla, koska hän tahtoi tietää, miltä kuoleminen ihan oikeasti tuntuu.

itse haluaisin saada vähän aikaa kuolemaan valmistautumiseen. enkä missään tapauksessa kestäisi kitumista.

ps. oletko nähnyt harold and maude -nimisen mustan kulttikomedian? siinä on teini-ikäinen, eksistenssiongelmainen harold, joka on ehtinyt lavastaa viistoista itsemurhaa äitinsä kiusaksi. lisäksi hän harrastaa hautajaisia. yksissä maahanpanijaisissa hän tapaa eksentrisen mauden ja vaikka heillä on ikäeroa melkein seitsemänkymmentä vuotta, heistä tulee sielunkumppaneita.

Roope D kirjoitti...

Minulle kuolema hahmottuu niin, että en sitä poistumista erityisemmin pelkää vaan enemmän sitä (todennäköistä?) kitumista siinä edellä, mahdollisesti hyvinkin pitkäkestoiata. Sellaisia tapauksia olen nähnyt useita. Äitinikin kitui 12 vuotta kolmiraajahalvaantuneena ennen kuin helpotus tuli. Itsekkäänä ihmisenä toivoisin keksiväni keinon, miten sellainen vältetään.

Tuota elokuvaa en ole nähnyt, en ainakaan muista. Näyttää valmistuneen vilkkaimpina filmihulluusvuosinani, joten olisi outoa, jos on ollut tarjolla mutta en ole tarttunut. Pistin heti nimen muistiin. Kiitos vihjeestä.