tiistai 19. lokakuuta 2021

Hörhön seurassa


Keskustelin hörhön kanssa. Minulla tällaisiakin tuttuja on, työvuosina kertyneitä.

Aiheena oli tietysti korona ja rokotukset. Tapaaminen tuli melko sattumalta, enkä ollut siihen varautunut. Olisi pitänyt ymmärtää välttää tuota aihepiiriä, sillä tiesin kyllä, mitä miehiä hän on. "Hörhö" on kaunisteleva kiertoilmaisu, pahempiakin sanoja tietäisin.

"Keskustelu" on myös kaunisteleva kiertoilmaisu. Inttämiseksi se meni heti. Koronapassista se alkoi, hän kauhisteli moisen natsimeiningin alkamista. Hän näytti paperille printtaamansa sodanaikaisen Gesundheitspaß -kuvan. Sen hän aikoo näyttää, jos häneltä jossain koronapassia kysytään. Hänestä se aikakausi on nyt päästetty alkaman Suomessakin. Rokotusta hän ei aio ottaa.

HS kirjoitti sunnuntaina rokotevastaisuudesta. Esimerkkipaikkana oli Kauhajoki. Minulla on siellä serkkuja. En ole muutamaan vuoteen pitänyt heihin yhteyttä, mutta kun viimeksi kävin, tapasin serkkujen lapsia. Sain vaikutelman, että nämä nuoret miehet eivät mistään mitään tienneet tai ymmärtäneet, paitsi painista. Lehtijutun jälkeen heräsi epäily, että sisältyyköhän alhaisiin rokotusprosentteihin minunkin sukulaisiani.

Keskustelusta ei tullut mitään. Osaan kyllä olla verbaalisesti sarkastisen ilkeä, jos haluan. Nyt halusin. Haluaisin todella vahvasti, että yhteiskunta pääsisi palaamaan normaaliin, ja kattava rokotus on siihen ainoa tie. Kun yhteiskunta tarjoaa kaikille ilmaisen rokotuksen, on käsittämätöntä, että jotkut eivät siihen suostu ja antavat piinan jatkua.

Nyt rokotuksen vastustajat jo häiriköivät ja maalittavat maaseudulla ravintoloita, jotka ovat ottaneet passin käyttöön. Miten tämä maa on yhtäkkiä tällaiseen tilaan mennyt? En ymmärrä. Kukaan ei ketään ymmärrä.  Minkäs mahdottomalle voit.

      (Kuva: Viktor Tardieu - 1923)


 

 

 

 

 

2 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Huokaan syvään kanssasi.
Päivän Hesarissa Laajasalokin yrittää herätellä, samoin Uuninpankkopoika-blogin pitäjä Sakari Timonen kolumnissaan 'Rokotus tyhmyyttä vastaan'. Olisi hyvä, jos kaikki koittaisivat valistaa siellä missä voivat. Itsekin olen herätellyt lähisukulaisia itsekkyydestä ja välinpitämättömyyden horroksesta.
Kiva tuo tägisi 'reppanat'.

Dessu kirjoitti...

Piispan herättely hieman yllättää. Arvostan - yleensä sillä suunnalla ollaan kiistan alaisissa kysymyksissä rumasti ilmaisten "kusi sukassa". Ja heti tuli iso piikki kirkosta eronneiden lukumäärään. Nyt päinvastasista syistä kuin normaalisti ( = kun Päivi Räsänen avaa suunsa homoista). On tämä yhdestä näkökulmasta katsoen surkuhupaisaakin.