sunnuntai 12. helmikuuta 2017

"Oot lainaa hetken vain"

Mikähän olisi kohtuullinen aika, jolloin voisi huomauttaa palauttamattomasta lainasta? Siis huomauttaa ihan kohteliaasti niin ettei vaikuttaisi töykeältä.

Annettu laina käy jossakin vaiheessa niin vanhaksi, ettei palauttamisella ole enää väliä. Niin ei saisi päästä käymään, mutta niin vaan välillä käy.

Vanhin palauttamaton laina listassani on vuodelta 1978. Se on kassillinen magnetofonin avokelanauhoja, joille olin äänittänyt 60-luvun lopun pop-musiikkia, monta LP-levyllistä. Nauhoilla on Spencer Davis Groupin, Zombiesin, Moody Bluesin, Colosseumin, Blood Sweat & Tearsin, Ten Years Afterin ja muiden vastaavien huippubändien musiikkia. Lainasin nauhat sivarikaverilleni, joka oli muusikko ja pääsi urallaan aika pitkälle.

Pyytäisinkö nauhat takaisin? Tosin minulla ei ole enää vuosikymmeniin ollut magnetofonia, jolla näitä kuuntelisin. Tallella on vain vihko, johon olen kirjoittanut nauhojen sisällön.

Toiseksi vanhin laina on 1000 markkaa. Siis markkaa, ei euroa. Se meni kaverille, joka oli rahapulassa. Luulen, että rahat menivät tarpeisiin, joista raamatullisessa kielessä käytetään nimityksiä "synti" ja "turhuuksien turhuus", mutta väliäkö sillä. Takaisinmaksusta vaan ei ole koskaan ollut puhetta.

Lainassa on myös kirjahyllyn täytettä. Siis täytettä siellä lainanottajan päässä, aukkoja kirjarivistössä täällä lainanantajan päässä.

Stanislaw Lemin Solaris,  Harry Martinsonin Aniara, Lauantaiseuran Tamminiemen pesänjakajat, Juhani Ahon Hajamietteitä kapinaviikoilta, Johan von Bonsdorffin Kun Vanha vallattiin, Elmer Diktoniuksen Meningar, August Strindbergin Himmelrikets nycklar eller Sankte Per vandrar på jorden, Ingmar Bergmanin Laterna magica, Jörn Donnerin Terveenä sairaalassa, Ola Fogelbergin Pekka Puupää -sarjakuva-albumit 1 - 8 ja J. H. Erkon Valitut teokset ovat lainassa jo enemmän kuin vuoden. Eivät kuitenkaan teillä tietymättömillä, sillä olen merkinnyt sinikantiseen vihkoon lainaustiedot.

Rabindranath Tagoren Putarhurin sain juuri joulun aikoihin takaisin lainasta - ihan pyytämättä ja yllätyksenä. Se oli ollut lainassa melkein kaksi vuotta. En kuitenkaan ollut ihan tyytyväinen palautukseen, sillä kirja oli kärsinyt vaurioita. Hauraspaperinen vuoden 1924 nidos (Eino Leinon suomennos) oli kansilehden kulmasta taittunut koirankorvalle. Takakannessa oli tahmainen laikku.


Pitää varmaankin monistaa yleiset lainausohjeet liitettäväksi jokaisen lainaan lähtevän kirjan väliin.



1 kommentti:

ketjukolaaja kirjoitti...

Minä sain tänään luettua kolmannenkin lainaston kirjan. Jäi laina-aikaakin jäljelle, en vain tiedä mitä sillä laina-ajalla tekisin. Kirjallisuudessahan joskus puhutaan laina-ajalla elämisestä. Pitää käydä nousviikolla lisää kirjoja lainaan samalla kun palauttaa nuo entiset.

Viime vuonna lainasin kirjaston varastosta kaksi sellaista kirjaa, joita ei ollut lainausrekisterissä vaikka ne näkyivätkin kirjaston lainattavien kirjojen hakemistossa netissä. Nyt tuli jo tämän vuoden ensimmäinen vastaava tapaus. Saan siinä inhimillistä kosketusta kirjastonhoitajiin seuratessani kuinka he yrittävät jujuttaa kyseisiä kirjoja siihen rekisteriin. Kirjastonhoitajat taas saavat leipänsä eteen neuvoa minulle miten itsepalvelulainaus tehdään. Se kun on minulle niin uutta.

Minulta ei kukaan lainaa kirjoja. Tyttärelleni annoin yhden sarjakuva-albumin omaksi. Vaimo ei varmaan pahastuisi vaikka lainaisin puolet kirjoista pois ja kaikki unohtaisivat palauttaa ne.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...