keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Viimeinen pisara



Jo jonkin aikaa minua on kalvanut epäily, että joudun myöntämään erehdykseni.

Asia koskee urheilua. Kuten lukijat tietävät, suhtaudun hieman nurjamielisesti huippu-urheiluun ja siihen liittyvään penkkiurheiluun. En intoile mistään lajista, pienenä poikkeuksena keihäänheitto, tunnetuista syistä.

Perustelen ylenkatsettani sillä, että huippu-urheilu menee moni kohdin bisnes edellä. Siitä seuraa monenlaista ongelmaa, ahneutta, vilppiä, dopingia, korruptiota, lahjontaa, politikointia, kiihkonationalismia. Siis jokapäiväistä Urheiluruudun antia. Tavallista kuntourheilua ja lasten liikuntaa kannatan tietysti kovasti.

Erityisen ilkeästi olen kommentoinut sellaisia miljonäärien lajeja kuin formula-ajoja ja jääkiekkoa. Huipulla haisee bisnes.

Sen sijaan jalkapalloon en oikein ole osannut ottaa kantaa. En seuraa sitä, vaikka sitä tuntuu tulevan televisiosta kaiken aikaa. Ajankohtaista kakkostakin joutuivat vähän väliä lyhentämään, kun alkamassa oli jotain jalkapallokilpailuja.

*    *    *    

Ensin minulta kysyttiin, haluaisinko osallistua entisen työpaikkani ikämiesten jalkapallotreeneihin. Luvassa olisi harjoitusotteluita maahanmuuttaja-ikämiesten joukkuetta vastaan.

Hemmetti, se olisi hyvä ajatus. Mutta tarkemmin ajatellen, riittäisikö minulla kunto? En ole juossut vuosikymmeniin, jalkapallossa ei varmaankaan kävely riitä? On kertynyt aika lailla ylimääräisiä kilojakin. Kieltäytyminen ehdotuksesta kävi sitten helpoksi, kun ymmärsin, että pelit ovat kesällä. Minä en ole kesällä koskaan Helsingissä. Olen kesäkodissani pohjoisella Pirkanmaalla.

Mutta jalkapallo on omituisen suosittu laji tuttavapiirissäni. Ihan fiksut, oikeinkin fiksut ihmiset seuraavat jalkapalloa innostuneesti, siis penkkiurheilijoina. Kulttuurin ja taiteen - erityisesti kirjallisuuden -  piiristä tiedän vaikka kuinka monta intoilijaa. Kuvassa yksi heistä, Jörn Donner, näyttää osaamistaan.



Viimeinen pisara tuli Parnasso-lehden tietovisasta. Siellä oli kysymys:

"Kaiken, minkä olen oppinut elämästä ja moraalista, olen oppinut jalkapallosta."  Kenen Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittajan lause?
Jätän sitaatin kysymykseksi valistuneille lukijoille. Parnasson lukijat löytävät vastauksen lehdestä, toivottavasti he eivät paljasta, kenestä on kysymys. Minä en tiennyt.


Jos kerran HÄN sanoo näin, niin kai minunkin pitäisi jalkapalloa ymmärtää. Ehkä alan seurata. Isoja kisojakin taitaa olla tulossa. Ensiksi selvitän, mikä se paitsio on ja miksi se on niin tuhmaa. Ikämiehelle uutta faktatietoa.




2 kommenttia:

ketjukolaaja kirjoitti...

Olen tuon livautuksen kuullut, mutta en nyt juuri satu muistamaan, kuka senkin on tunnetuksi tehnyt. Olisi aikamoinen yllätys, jos kyseessä olisikin amerikkalaiskirjailija. Silloinhan kyse olisi kai amerikkalaisesta jalkapallosta? Donner näyttää kikkailevan vähän amerikkalaisittain, kun kerran koripallolla kantavippiä tekee.

Minä pelasin lapsena jalkapalloa. Se oli mieleenpainuva kokemus. Ja kokemus tulee tässä käsittää sen verran laajana seikkana kuin nyt meikäläisen suhteen on kuviteltavissa. Puhun siis suunnilleen jalkapallon kokoisesta kokemuksesta.

Parnassoa olen lukenut harvoin, mutta sen Filmihullu-lehden minä tilasin näkemättä ja lukematta. Ei sitä lehtipisteistä löytynyt.

Anonyymi kirjoitti...

Albert Camus