lauantai 19. syyskuuta 2015

Protesti



Vaikka satoi, lähdin. Raitiovaunut eivät kulkeneet, siispä kävelin. Torille piti päästä.

Valtava kansanpaljous, suuren kansanjuhlan tunnelma. Optimismi, että kyllä vääryys saadaan vielä estetyksi.

Toisaalta ihmetytti. Aika moni tästäkin joukosta oli keväällä äänestyskopissa valitsemassa niitä, jotka nyt ovat vääryyttä edistämässä. Miksi siis valitatte? "Sitä saa mitä tilaa." Tarjolla oli mm. "työväenpuolue ilman sosialismia". Silloin ihmetytti, mitä se käytännössä tarkoittaa. Nyt tiedämme.

Julkisuudessa on ollut mm. pienituloisia kätilöitä, lastentarhanopettajia, poliiseja ja opiskelijoita, joihin ehdotetut säästöt pahimmin osuvat. Se on epäoikeudenmukaista. Toisaalta julkisuudessa on ollut suurituloisia pankkikonserninjohtajia, eläköityneitä toimitusjohtajia ja jopa ministereitä, joihin ehdotetut säästöt eivät osu ollenkaan, sillä he ovat muuttaneet toiseen maahan tai kikkailleet veronmaksussa. Sekin on epäoikeudenmukaista.

Minä itsekin tunnen olevani epäoikeudenmukaisesti kohdeltu. Siksi menin mukaan torille olemaan hengessä mukana.

Minä olen aina ollut hyvätuloinen. Talouteni on erinomaisessa kunnossa. Silti hallitus ei millään tavalla suuntaa kiristysohjelmaansa minuun. Vaikka miten luen hallituksen suunnitelmaa, en löydä yhtään kohtaa, joka olennaisesti osuisi minuun.

Tämä on epäoikeudenmukaista. Tämä on moraalitonta.

Eikä tässä toimi mikään vetoomus vapaaehtoisesta mukaantulosta. Ainoa toimiva keino on verotus, progressiivinen verotus. Mutta veroprosenttini sen kun laskee. Kaikki tietävät kyllä syyn.

Paljon on ollut jälkipuintia. Optimismi tuntuisi lisääntyneen. Eipä mennyt edes Apusen Matilla esiintyminen ihan nappiin illan Pressiklubissa, vaikka kova supliikkimies onkin. Terävät naiset pistivät paremmaksi.

Miksi kätilöt, lastentarhanopettajat, poliisit ja opiskelijat pannaan kärsimään? Miksi sairaat ja työttömät joutuvat maksumiehiksi? Heidänkö yksin pitää soutaa tämä yhteinen purtemme turvallisille vesille? Miksi minua ja muita hyväosaisia ei oteta mukaan soutamaan? Emme me kaikki halua olla laiskoja lurjuksia.


(kuva:  Non sequitur  /  Hufvudstadsbladet 21.01.2014)


6 kommenttia:

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Minua taas nämä säästöt koskevat. Jos hallituksen ehdotus toteutuu, menetän parin viikon loman (jos otetaan huomioon arkipyhät). Palkankorotukset on aikoinaan vaihdettu noihin lomapäiviin. Mieluiten luopuisin osasta lomarahaa, jos kerran jostain on luovuttava (ilmeisesti on). Sunnuntaikorvausten vähentäminen ei lääkäreitä koske, emme ole koskaan saaneet sitä sadan prosentin korotusta.

Dessu kirjoitti...

Jos nyt ollenkaan olen oikein ymmärtänyt, suhteessa tuloihinsa kaikkein enitn menettävät pienituloiset, sairaat, työttömät ym. Siitä sitten suhteellinen osuus pienenee mitä suurempiin tuloihin ylletään. Minä olen siellä paremmassa päässä eikä osuuteni ole kovinkaan merkittävä. Aivan huipulla olevilta vain "toivotaan" osallistumista eli "hitusen isänmaallisuutta". Se tarkoittanee toivetta, ettei ihan kaikkea vietäisi veroparatiiseihin vaan pikkuisen jätettäisiin kotimaahankin.

Tällaiselle sitten toivovat saavansa kansan hyväksynnän. Ei onnistu.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Olen samaa mieltä, pohdin vain mitä itse menettäisin.

Kuten moni muukin on miettinyt, en ymmärrä miten sairaanhoitajien palkan pienentäminen tuo työpaikkoja. Kun julkisessa terveydenhuollossa lomat vähenevät, otetaan vähemmän sijaisia, joka tuskin lisää työntekijöiden tarvetta.

Jotenkin lähdetään siitä ajatuksesta, että terveydenhuolto ei tuota mitään, eikä se tietenkään suoraan tuotakaan, mutta aina kun joku jää eläkkeelle, koska häntä ei ole hoidettu ajoissa, niin se vasta kallista on.

Anonyymi kirjoitti...

Roope hyvä, oli erinomainen kirjoitus. Harva meistä yhteiskunnan hyvätuloisista pystyy olemaan rehellinen kuten sinä olet.

Olen siis erinomaisen samanmielinen kanssasi!

OW

Anonyymi kirjoitti...

Word.

Åboriginal

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos! Lainasin tekstiäsi facebookissani, se oli sen verran hyvä. Laitoin tiedoksi lähteen, eli blogisi, kiitos.
T. Unna