Liikuntaa
pitäisi lisätä. Näin on käsky käynyt.
Koska
tunnetusti olen myötämielien kaikkea uutta ja innovatiivista kohtaan, kokeilin
kesän mittaan uusia urheilulajeja. Jospa innostuisin.
Kokeilin
nyrkkeilyä. Koska niinkin fiksu mies kuin Kalle Holmberg on ikämiehenä
innostunut nyrkkeilystä, siinä täytyy olla jotakin kokeilemisen arvoista.
Viimeksi olen kokeillut lajia koulupoikana, siihen aikaan kun Ingemar Johansson
ja Floyd Patterson hallitsivat otsikoita. Naapurin Jorman kanssa yritimme
matkia mestareita, mutta se muuttui kunnon tappeluksi. Piti lopettaa.
Siitä
pitäen olen suhtautunut nurjamielisesti väkivaltalajeihin. Nyt kokeilua
edesauttoi mökkinaapurini, joka on alan ikämiesharrastaja. Häneltä sain hanskat
lainaksi. Lisäksi motivaatiota lisäsivät uutiset Jyväskylästä, lapsuuteni
kotikaupungista. Saatanhan minäkin osua
Suomen Sisun tai muun Vastarintaliikkeen kohteeksi. Sellaista aikaa nykyisin
elämme. Että osaisin vähän pitää puoliani.
Ei
mennyt nyrkkeily hyvin. En innostunut ollenkaan, kertakokemus riitti.
Vierailulle
tuli vanha kaveri, jolla oli mukana auton perällä taljajousi. Hän näytti, miten
sillä ammutaan. Niityn perälle vietiin heinäpaalin näköinen maalitaulu. Sain
kokeilla. Hieman epäröin, onko jousiammunta vanhalle sivarille eli
aseistakieltäytyjälle soveliasta puuhaa, mutta päätin tulkita väljästi.
Ensimmäinen nuoli lensi kohtuullisen lähelle heinäpaalia mutta toinen karkasi
metsään. Sen etsiminen kesti kauan. En kehdannut pyytää enää kolmatta. Se laji
loppui siihen.
Jotain
kevyempää ja rennompaa pitää minun urheiluni olla. Aitan ullakolla on
vuosikymmenet ollut esine, jonka merkityksen tunnistan, koska olen sen
käyttämistä 1960-luvulla nähnyt. Esineen nimi on hula-hula-vanne. Se voisi
sopia minulle.
Rengas
lantiolle pyörimään. lantio keikkumaan, pylly pyörimään niin että vanne pyörii
ympäri eikä putoa.
Sitä
yritin ihan tosissani monta kertaa ja seuraavana päivänä vielä uudestaan, mutta
ei siitäkään tullut mitään. Rengas pyöri puoli kierrosta kohdallaan, toisen
puoli kierrosta paljon alempana ja putosi siitä sitten maahan. Ei auttanut
vaikka kuinka vanhojen elokuvien vamppinaisten tyyliin keikutin peppua.
Mahdoton mikä mahdoton.
Ei
auttanut muu kuin tyytyä vanhaan tuttuun kuulantyöntöön (pakittamalla, ei
pyörähdystyylillä!). Kuulaa meillä maalla on aina työnnetty kylän äijien kanssa
saunan jäähdyttelytauolla kuohuvaa dopingia maistellen. Se sujuu.
5 kommenttia:
Paavo Rintala lahjoitti 50-luvun lopulla pari paria hanskoja sille koululle hossa opetin. Toivoi poikien alottavan terveen nyrkkeilyharrastuksen. Pari kertaa otettiin retkelle mukaan, ja pojat vähän poseerailivat. Mutta enempää poikien (luullakseni) kuin opettajienkaan mielestä toisten lyöminen ei ollut kiva harrastus, ja hanskat katosivat jonnekin varastoon.
Paitsi vastarintamiehistä, Jyväskylän muistetaan 60-70-luvuilla kaduilla liikkuneesta nopeita pyörähdyksiä ja nyrkkeilyliikkeitä tehneestä alan miehestä - olikohan Arska tai Reiska?
Nyt kun muistutat, muistan hämärästi itsekin kuulleeni tuosta Arskasta tai Reiskasta. Kohdalle hän ei kuitenkaan koskaan osunut.
Että Paavo Rintalakin oli nyrkkeilymiehiä. Tätä en tiennytkään. Ettei vaan olisi oppinut reipashenkiseltä appiukoltaan?
Kokeilepa paritanssia! Minä hurahdin mummuiässä ja suositan kaikille paritanssikursseja. Hulluttelu kunniaan ja omat luutuneet ennakkoluulot nurkkaan.
Tämä on vaikeampi ehdotus. Olin nuorena rokkijätkä ja tanssit olivat sen mukaisia. En taitaisi enää oppia uutta?
Lähetä kommentti