Törmäsin
jälleen kerran tilanteeseen, jossa oli voimakasta aggressiivisuutta ruotsin
kieltä kohtaan.
En
voi ymmärtää, miksi asenne on niin laajalle levinnyt. Voiko kyseessä olla vielä
häivähdys perisuomalaista hurriherravihaa kohtaan? Minulle ruotsin kieli on
ollut tärkeä ja hyödyllinen taito.
Osaan
ruotsia aika hyvin. Luen päivittäin ruotsinkielistä sanomalehteä, luen
ruotsalaiset kirjat alkukielellä, olen nuorena asunut Tukholmassa melkein viisi
vuotta ja minulla oli silloin ruotsalainen tyttöystävä - ja pienen hetken myös norjalainen. Minulla on
paljon ruotsinkielisiä suomalaisia ystäviä, ja heidän kanssaan pyrin puhumaan
ruotsia.
Koulussa
minulla taisi olla pientä etua siitä, että olin lapsena saanut kosketuksen
ruotsin kieleen isoäitini kautta. Hän tosin kuoli varhain, mutta jotain jäi
mieleen.
Minun
sukupolveni opiskeli lukiossa ruotsia Anders Collinin oppikirjasta Ruotsin
kielen käännöstehtäviä. Se ei ollut kovin mukava oppikirja.
Ykkösosa
oli teksiosa. Siinä oli jokaisessa kappaleessa alussa ruotsinkielinen teksti ja
perässä suomenkielinen teksti. Ne piti kääntää sanasta sanaan. Aiheet pysyivät
tiukasti Ruotsin muinaisissa kuninkaissa ja heidän urotöissään, tai muissa
lukioikäiselle opiskelijalle vastenmielisissä aiheissa. Kirjoissa ei ollut
kuvia, pelkkää tiukkaa tekstiä alusta loppuun.
Kakkososa
oli sanasto. Siinä riitti pläräämistä, sillä aihepiirin mukaisesti sanasto
keskittyi ikivanhoihin aiheisiin.
Englannin
oppikirjat tuntuivat Colliniin verrattuna raikkailta ja moderneilta. Niissä oli
jopa omaa aikakautta ja nuorisoa käsitteleviä tekstejä. Oli väljä taitto ja
paljon kuvia.
Ruotsin
kielen opettaja oli vähän pahoillaan siitä, että joudumme käyttämään Collinin
kirjaa. Syy oli siinä, että yliopettaja Collin laatii itse ylioppilaskokeen
tehtävät, ja ne noudattavat siis kokeen laatijan omien oppikirjojen aiheita ja
sanastoja. Muun kirjan käyttö olisi epäviisasta.
Minulla
ovat Collinin tallella kesäkotini kirjahyllyssä, repaleisina ja täynnä rivien
väleihin tehtyjä käännösmerkintöjä.
Näytteeksi nuorille ja nostalgiaksi omalle ikäpolvelleni pari sivua tästä sukupolvikokemuksesta.
Näytteeksi nuorille ja nostalgiaksi omalle ikäpolvelleni pari sivua tästä sukupolvikokemuksesta.
4 kommenttia:
Muistaakseni oppikoulun ensimmäisen luokan (v. 1959-60) ruotsinkirjan ensimmäisen kappaleen ensimmäinen sana oli "hevonen". Ensimmäinen lause kuului "Hevonen är häst". Lisäksi käsiteltiin pappi, mallas ja kaikki - olennaisia asioita ihmiselossa. Myöhemmin joku on lisännyt vielä toteamuksen "Kalja är kallt."
Kun tulin kotiin ensimmäisen ruotsintunnin jälkeen ja luin kappaleen innoissani vanhemmilleni he hämmästyivät suuresti. Eivät ruotsintaidostani, vaan siitä, että är lausuttiin nykyään e.
Tuollaista en muista kohdalleni osuneen. Aloitin oppikoulun kaksi vuotta myöhemmin, ja ruotsin kirja oli nimeltään Lär dig svenska. Muistan sen ihan mukavaksi oppikirjaksi. Lisäksi luettiin opettajan tekemiä monisteita.
Lär dig svenskassa oli runo Katten jamar, hunden skäller, hästen gnäggar, tuppen säger KUCKELIKU!
Mukstan myös, miten opettaja päivitteli, että kaikkea ne kirjaan ottavat - onko olennaista tietoa tämä... Ja tietysti just tämä jäi mieleen :)
Samasta kirjasta oli myös sinänsä hyvin todenmukainen tomma tunnor bullrar mest. Mitähän nämä nykyiset koululaiset kirjoistaan oppivat ulkoa?
Minulle ruotsinsuomalaisena (niin meitä nimitetään täällä) ruotsinkielestä, oppimastani, on ollut tietenkin paljon hyötyä jopa siinä, että opin saksan myös nopeasti.
Lär dig svenska oli myös minun eka oppikirjani. Siitä muistan seuraavan kysymyksen, jonka opemme esitti: Vem tycker om fiskleverolja? Ja minä tietenkin luokan ainoana käsi pystyssä. Olin fiskleverolja monta vuotta sen jälkeen.
Hevonen on häst jne. on nykyisin myös eräissä suomenkielen oppikirjoissa. Siis nybörjafinska-kirjoissa.
Omani, Maja Kaukorannan Handbok i svensk grammatik vuodelta 1967, on minulla edelleen käytössä ihan omaksi ilokseni sekä myös kieliopista kiinnostuneiden oppilaiden iloksi.
//Eija
Lähetä kommentti