perjantai 4. syyskuuta 2015

Lapsuus täällä taas



Joku viisas (viisastelija?) on väittänyt, että iän karttuminen kulkee symmetrisesti kahteen suuntaan. Fyysinen suunta etenee kohti sadan vuoden kulminaatiokohtaa, henkinen suunta etenee kohti uutta lapsuutta.

Olen ollut epäilevä jälkimmäistä kohtaan, mutta kuluneena kesänä sain aihetta pieneen hyväksyvään nyökyttelyyn. Palasin nimittäin asioihin, jotka olivat  lapsuusvuosieni merkkitapauksia.

Yksi niistä oli Pekka Puupää.

Ensimmäinen näkemäni elokuva oli Pekka Puupää. En tosin muista, mikä sarjan elokuvista oli se ensimmäinen, sillä niitä tuli jyväskyläläisen elokuvateatterin sunnuntain iltapäivänäytöksissä koko ajan. Välillä tuli myös Tarzaneita. Jossain suunnilleen seitsemännen ikävuoden paikkeilla tämä tapahtui.

Muistan elävästi hetken, kun luin sanomalehdestä, että Pätkä (Masa Niemi) oli kuollut. Se tapahtui toukokuussa 1960. Olin silloin yhdeksänvuotias. Muistan hätäännyksen tunteen: miten käy nyt Puupää-elokuvien? Ei mennyt kauaa kun löysin teatterin ilmoitustaululta helpottavan julisteen. Tulossa oli elokuva, jonka pääosassa oli tuttu Esa Pakarinen ja kaverina tuntematon Reino Helismaa. On siis löytynyt uusi Pätkä.

Kotona pyysin rahaa mennäkseni katsomaan elokuvan Pekka ja Pätkä Rovaniemen markkinoilla.

Tuli stoppi. Isäni tiesi, että se ei ole Puupää-elokuva eikä ollenkaan sovelias minun ikäiselleni.

Minulle oli aivan uusi ajatus, että Esa Pakarinen voi esiintyä muissakin elokuvarooleissa. Täytyi myöntää, että siinä mainosjulisteessa ei todellakaan mainittu Pekkaa ja Pätkää, oli pelkkä "Rovaniemen markkinoilla".

Nyt kesämökillä innostuin Puupää-sarjakuva-albumeista. Hyllyssäni niitä on monta.

Paluu lapsuuteen. Sitten sattui vielä, että aitan ullakon isoista lehtinipuista nousi esiin Kuluttajain lehti. Se oli Ola Fogelbergin piirtämän sarjakuvan alkuperäinen foorumi. Tässä näyte. Kellastunut ja repaleinen lehti on vuodelta 1934.





Ei kommentteja:



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...