maanantai 6. lokakuuta 2014

Tyttöjen tyylillä




[Jatkoa Kauppatorin nähtävyyksille]

Edellisessä kirjoituksessa kävin Kauppatorin kahviteltassa ja Katajanokan sillalla lemmenlukkoja katsomassa. Aiemmin olen käynyt katsomassa Havis Amanda -patsasta, joka on päässyt osaksi uuden yksihuoneisen hotellin sisustusta.

Eivät uudet nähtävyydet tähän lopu. Samalla kun kävin kuvaamassa lemmenlukot, pysähdyin ihailemaan Presidentinlinnan eteen pystytettyä uutta patsasta.  Sen nimi on Bad, bad boy, ja tekijä on nimeltään Tommi Toija. Suurikokoinen mieshahmo pissaa laiturin reunan yli mereen. Kuvassa pään päällä istuva lokki ei ole osa taideteosta. Taustalla näkyy Katajanokan uusi maailmanpyörä.


Taideteos on tilapäinen, mutta melkoinen kansanliike on innostunut vaatimaan sitä pysyväksi. Vaatimuksen tueksi kerätään adressia, johon on saatu jo ties kuinka monta tuhatta allekirjoitusta. Minä aion allekirjoittaa myös, jos vielä ehtii.

Seurailin aika pitkään patsaan aiheuttamia reaktioita ohikulkijoissa. Helsinki on edelleen täynnä turisteja, ja Kauppatorin seutu on erityisen vilkas. Harvoin näkee niin iloisia ilmeitä ja innostunutta valokuvaamista minkään patsaan äärellä kuin tässä. Eivät pärjää Keisarinnan kivi ja Runeberg tälle uudelle.

Alan yhä vahvemmin muuttaa vanhaa totista käsitystäni uudesta taiteesta. Havis Amandan hotelli ja tämä Bad bad boy ovat nokkelia, karnevalistisia ja kieli poskessa tehtyjä yllätyksiä keskellä arvokkaita perinteitä. Katsojat ovat ilmiselvästi innostuneita. Kuvat leviävät maailmalle, muistiin jää, että Helsinki on rento ja hyväntuulinen kaupunki.

Äijäasennetta vierastavana miehenä mietin kuitenkin yhtä korjausehdotusta pissapatsaaseen. Eikö olisi ollut vielä parempi laittaa patsas pissaamaan tyttöjen asennossa? Muistan jostain lehdestä lukeneeni, että asento olisi terveellisempikin. Välttyisi kuulemma vanhemmiten eturauhasvaivoilta (en tiedä tämän tiedon paikkansapitävyydestä, varmaan blogia lukevat lääkärit korjaavat, etten tule levittäneeksi väärää tietoa).


Mutta ainakin se lisäisi patsaskokemuksen hilpeyttä ja Helsingin mainetta uudenlaisen ajattelun tyyssijana.


5 kommenttia:

kariav kirjoitti...

Saksassa on perhedemokratia jo vuosia sitten opettanut miehet pissaamaan pöntöllä istuen. Saksalaisia miesturisteja ajatellen tämä nykyinen asento voisi olla nostalgisempi.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Patsaan pitää ehdottomasti pissata pystyssä. En ole urologi, mutta epäilen, ettei pissaamisasento vaikuta vaikkapa eturauhasen liikakasvuun.

Merja kirjoitti...

Komppaan Heidiä. Kuopioon on Velj' miehen seuraksi kauppahallin toiselle puolelle pystytetty Siskotyttö - eiköhän Helsingistä löydy paikka Bad bad boyn feminiiniselle versiollekin.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

https://www.facebook.com/helsingintaidemuseo/posts/10152376591966482

Lienet huomannut tämän.

Dessu kirjoitti...

Raati näyttää yksimieliseltä. Koska raadin sukupuolijakaumakaan ei ole yksipuolisesti maskuliininen, hyväksyn näkemyksen tässä yksityistapauksessa. Kotiolot ovat sitten kokonaan toinen juttu, mutta tässä ei ole syytä puuttua niihin.

Kiitos Heidille linkistä. En ollut tietoinen. Näin se maine kasvaa.

Dessu