tiistai 21. lokakuuta 2014

Kävin kirkossa



Kävin kirkossa.

Sitä ei ole kovin usein tapahtunut, sillä en ole jäsen. Olen kyllä kasvanut perinteisessä kristillisessä ympäristössä, saanut koulussa uskonnon opetusta ja käynyt rippikoulun. Mutta täysi-ikäiseksi tultuani erosin kirkosta. Tuli ylitsepääsemättömiä ristiriitoja.

Mutta joskus harvakseltaan tulee eteen tilanteita, joissa on asiaa kirkkoon. Nyt ajoin kauas maaseudulle juhlapuku päällä. Lähisukuun oli syntynyt vauva, jonka ristiäisiä vietettiin.

Juhla oli kaunis, umpirakastunut nuori pari säteili onnea, sukulaisia ja ystäviä oli paljon koolla juhlistamassa tilaisuutta. Juhlan päähenkilö nukkui suurimman osan ajasta. Hän virkistyi vain hetkeksi kastetoimituksen ydinhetkellä. Ongelmia ei ollut.

Ongelmia ei ollut muilla, paitsi kirkolla.

Nuorella rakastuneella parilla oli nimittäin vaikeuksia saada kirkko ja pappi myötämieliseksi tälle juhlalle. Ei meinannut löytyä pappia, joka suostuisi toimittamaan kasteseremonian.

Siinä oli nimittäin sellainen monelle papille sietämätön yksityiskohta, että tuo nuori rakastunut pari koostui kahdesta naisesta.

-   -   -

Mikä kumma siinä on, että kirkko ei saa näitä asioita sisällään järjestykseen? Yhteiskunta on muutenkin kylmä ja kyyninen, mutta kristillisellä kirkolla olisi jo lähtökohdassaan ainutlaatuinen opillinen vastalääke - rakkaus -  ihmisten keskinäiseen armottomuuteen. Mutta vuosikymmenestä ja vuosisadasta toiseen se tuhlaa voimavarojaan taisteluun kaikenlaisten kuppikuntien, lahkojen ja yksittäisen pikkupäälliköiden kanssa.  Ja ratkaisuksi tarjotaan lopultakin pelastusta tuonpuoleisessa. Ihmisten seksuaaliset taipumukset ovat tässä näkyvin ongelma, toinen on yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus.

Olen hyvin selvillä, että kirkko on kehittynyt hyvään suuntaan ja siellä on vaikuttavissa asemissa henkilöitä, jotka ovat syvällisesti ymmärtäneet ongelman. Suuresti arvostamani Helsingin nykyinen piispa Irja Askola on yksi heistä. Kehityksestä on todisteena sekin, että tämä kastejuhla saatiin toimitetuksi.  Muutama vuosi aikaisemmin ei olisi tullut mitään.

Mutta vielä kestää. Kai siellä laskelmoidaan jäsenmäärillä ja verotuloilla. Rakkauden ja oikeudenmukaisuuden oppi saa väistyä ilottomuuden ja taivaspaikan ansaitsemisen tieltä. 

Kuten Joe Hill lauloi jo viime vuosisadan alussa:

"Work and pray, live on hay
You´ll get pie in the sky when you die..."




5 kommenttia:

ketjukolaaja kirjoitti...

Onnittelut tuoreille vanhemmille ja kasteessa kristillisen seurakunnan jäseneksi otetulle lapselle!

Heidi kirjoitti...

Vaikea ymmärtää, miksi lasta ei voitaisi kastaa. En kuulu kirkkoon, mutta eikö Jeesus kehottanut lapsia tulemaan luokseen? Vauva ei ainakaan lie syntinen, sillä lasta ei ole edes laitettu alulle synnillisesti. Kallion kirkossa näyttää olevan sateenkaarimessu. Olen nähnyt mainoksen, kun olen kulkenut seurakunnan tilojen ohi. Onneksi tyttäreni ja hänen naispuoleinen kumppaninsa asuvat nimenomaan Kalliossa. Hekin vaikuttavat hyvin rakastuneilta.

Kari Rydman kirjoitti...

Jotain vinksahtanutta täytyy olla itse itsensä hurskaiksi julistaneitten ajattelussa, kun heillä ihmissuhteitten ytimessä on tuomitseminen. Synkistelyhän kiteytyy ilmaisussa "suruttomat"...
Ainoa muistamani ilo näiden turbosurullisten piirissä manifestoitui silloin kun pakinoitsija Johnny Walker menehtyi liikenneonnettomuudessa. Jumalaa kiitettiin riemukkaasti, kun hän päästi päiviltä rienaaja-Haukisen...
Itse kuulun periaatteen vuoksi kirkkoon. Olen kulttuurisidonnainen kristitty. Oppiin en sitoudu, koska en pidä sitä merkittävänä asiana. Paitsi kristilliseen etiikkaan, joka on arvokas asia, ja linjassa antiikin filosofian kanssa. Mutta wannabe-hurskaitten kohdalla siitä ei juurikaan ole merkkejä.

Roope Dessutom kirjoitti...

Ihmisten vietit ovat mittamattoman moninaiset, kenellä minkäkinlainen. Siina kun useimmilla on sukupuolivietti, toisilla on tuomitsemisvietti, joillakin peräti ylikehittynyt. Ja jostakin syystä kirkon oppien omiminen on näille suosiollinen toimintaympäristö.

Muistan kuulleeni tuon Johnny Walker -jutun itseltään Pekka Haukisen tyttäreltä Hetalta, jonka aikoinaan tulin tuntemaan. Hän muisteli isäänsä, joka kuoli juuri ennen tyttärensä syntymää. Tyrmistyttävä mutta hyvin ilmiötä havainnollistava juttu.

Kyllä minäkin kristillisen etiikan ja kulttuuriperinteen vuoksi voisin liittyä takaisin kirkkoon, ihan vaan sekulaarissa merkityksessä. Kaikki kunnia sellaiselle. Mutta ristiriita tulee vastaan siinä kohdassa, kun mietin fariseusmaisesti, haluanko todellakin kuulua samaan aatteelliseen yhdistykseen sellaisen kristillisen aatemaailman kanssa, joista tässä on puhe. Ei oikein asenne jousta, toistaiseksi.

Dessu

Anonyymi kirjoitti...

Onnea rakkaudesta...kuva olikin hyvin mainio anekdootti.
-



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...