Mestariohjaaja Orson Welles teki 1973 elokuvan V niin kuin
väärennös. Odotukset olivat suuret, olihan Wellesillä mainetta. Hänen
ansiolistallaan oli Citzen Kane (1941), maailman kaikkien aikojen parhaaksi
valittu elokuva, ja lisäksi sellaisia mestariteoksia kuin Pahan kosketus ja
Mahtavat Ambersonit.
V-elokuvasta tuli aivan toisenlainen kuin oli odotettu. Se
oli dokumentin ja fiktion rajamailla ja etenee satunnaisten mielleyhtymien
virtana. Se kertoi taiteen valheista, petkutuksista ja huijauksista. Tarinan
kertoo aivan oikea taiteen mestariväärentäjä. Elokuvasta ei tullut menestystä.
- - -
Wellesin huijauselokuvan aikoihin urheilu oli vielä
ihanteellista, puhdasta ja kaunista - tai ainakin se näytti sellaiselta. Mäkihypyssäkin - se
oli suosikkilajini - lennettiin kauniisti sukset yhdessä. Korostan sanaa
"kauniisti". Tuntui kovin rumalta, kun 80-luvulla yhtäkkiä ilmestyi
mäkihyppääjä, joka lensi jalat levällään.
Kaiken lisäksi ruotsalainen hyppääjä. Ruotsalaisethan olivat
perinteisesti huonoja hyppääjiä. Oli vaikea hyväksyä, että niin rumalla
tyylillä tuli menestystä. Mutta niin vaan kävi - ruma tyyli mutta pitkät hypyt.
Kohta kaikki hyppäsivät jalat levällään. Pakko oli katsojan sopeutua ja hyväksyä. Äkkiä
silmä tottuikin.
- - -
Puheessa ja kirjoituksessa v-sana on aina tuntunut minusta vastenmieliseltä.
En ole käyttänyt. Se on rankasti alatyylinen, sivistymätön, moukkamainen. Sen
käyttö on kuitenkin lisääntynyt valtavasti. On ihmisiä, varsinkin nuoria,
joiden puheessa se toistuu taajaan, ikään kuin jonkinlainen semanttinen hikka.
Sittemmin sana on tullut hyväksytymmäksi. Arvovaltainen
lehtikään ei kokonaan kaihda sitä. Eilen se ilmestyi pitkän pohdinnan jälkeen jopa minun blogikirjoitukseeni, yhdyssanan osana.
Heti tuli ihmettelevä kommentti, aivan syystä.
Silmä tai pikemminkin kielikorva on alkanut tottua niin kuin
mäkihypyn rumaan tyyliin tai Wellesin omituiseen elokuvaan. Jouduin taannoin
muussa yhteydessä keskustelemaan tämän sanan käytöstä ja mahdollisuuksista
korvata se muilla ilmauksilla. Keskustelujen tulos oli, että perusmuodossaan
sana on asiatekstissä tyylitön ja vältettävä. Se pysyköön nuorison katukielenä.
Haistatteluja ei kaivata.
Sen sijaan johdokset voivat olla vaikeasti korvattavissa,
varsinkin verbijohdokset. Miettikääpä, miten korvattaisiin "Katsastusmies
hylkäsi autoni ihan vaan vittuillakseen". Ei ihan helposti ole
korvattavissa niin että ilmaisun merkitysvivahteet säilyvät. Tämän keskustelukokemuksen
perusteella olen hyväksynyt sanan omaankin käyttööni, tosin hyvin
säännöstellysti, kuten eilen ilmaisemaan kansallista tunnetilaa, kun Ruotsi
voittaa euroviisut ja jääkiekon maailmanmestaruuden.
5 kommenttia:
Eikös Pelin säännöt ollut poika Renoiren leffa?
Pelin säännöt
"Renoirin idealistinen näkemys yhteiskunnasta, joka olisi puhdas ja tasa-arvoinen; ihmisestä ja ihmisen ympäristön lainalaisuuksista."
Mikael Fränti
"Pelin säännöt on olennaisesti häikäisevää muunnelmaa todellisen ja väärän jalouden aiheesta, aateluudesta joka ei ole veren perintöä vaan sydämen tuotetta.”
Hannu Waarala
Kauneinta on totuus,
älä sitä kiellä,
turmele.
-unna-
(Esille nostamasi elokuvat ovat minulle niitä teoksia, joissa totuus ja kauneus ovat kaiken; puheen, kuvan, tunteen, katsomisen sisällä...aivan kuin runossa tiedäthän...hiljainen havahtuminen, myrsky. )
Kas perhanaa että lipsahti. Mielessäni oli "Pahan kosketus" mutta jostain tuli tämä väärä nimi. Kiitos ojennuksesta. Korjasin tekstiin.
Dessu
Pahan kosketus
"Inhorealistisen vaikutelman yhteiskunnasta, jossa itseriittoinen oman edun tavoittelu on läsnä kaikkialla".
Hämäläinen
"Musertava esitys poliisivallasta, rasismista, seksistä ja korruptiosta”.
Timo Malmi
Tätä elokuvaa en ole nähnyt.
-unna-
...mutta, kai me kaikki ihmislapset olemme haavoitettuja, rikottuja, tallottuja ja isoksi kasvettuamme me murskaamme, haavoitamme, rikomme, tallomme...
...onneksi on niitä, jotka näkevät...
-unna-
Lähetä kommentti