Kirjalliset
kävelykierrokseni etenevät nyt kotipihalleni eli Töölöntorille.
Kirjoituksen otsikko kyllä epäilyttää, sillä ei Töölöntori erityisempi
"helmi" ole, varsinkaan kun Nybergin herkkupuotia ei enää ole. Ehkä
torin nakkikioski-kahvila kelpaa tämänkertaiseksi helmeksi.
Edellisessä
osassa vilisi villiä kirjallisuusväkeä pitkin jäykänpönäkkää Etu-Töölöä -
Paavolainen, Waltari, Sillanpää, Craucher...
Tällä kerralla on sekä rauhallista että villiä meininkiä.
Töölöntori
on kirjallisesti tärkeä paikka, johan sen kertoo sijaintikin. Torin reunassa
kohtaa toisensa kaksi kirjailijoiden mukaan nimettyä katua, Runeberginkatu,
joka jatkuu Stadionin suuntaan, ja Topeliuksenkatu, joka etenee Taka-Töölön
läpi Meilahden sairaaloiden suuntaan.
Käsittelen
tänään Töölöntoria kahden sen liepeillä asuneen perheen kautta. Ensimmäinen on
Suomisen perhe, isä Väinö, äiti Aino, lapset Olli, Pipsa ja Elina, sekä heidän
kotiapulaisensa Hilda. Sarja alkoi radiokuunnelmana ja jatkui elokuvasarjana.
Kirjoittajat olivat Seere Salminen ja Elsa Soini, yhdessä nimimerkki Tuttu
Paristo. Sarjan päätähti oli Olli Suominen, Lasse Pöystin läpimurtorooli. Hän
oli sarjan alussa vasta 13-vuotias. Alkoi pitkä näyttelijänura
Suomiset
asuivat Töölöntorin laidalla "Kulmalinnassa", Topeliuksenkatu 1.
Osoitetta ei varsinaisesti mainita, mutta elokuvassa mennään sisään ja ulos
talosta, ja kuvista talo ja ovi ovat tunnistettavissa (kuva 1).
Tämä perhe
ei ole villi vaan varsin perinnetietoinen, mitä nyt Olli välillä keksii
kolttosia. Kerran myös isä-Väinöltä, joka on ammatiltaan lakimies, harkinta
pettää. Hän lähtee vanhan kaverinsa villitsemänä mukaan pörssipeliin, mutta
perhe saa hänet järkiinsä, ja lopussa kaikki on taas hyvin. Olli aiheuttaa
kerran hämminkiä lukioikäisenä rakastumalla kauniiseen musiikinopettajan
sijaiseen ("hoilamaikka" Tuulia Tähtinen), mutta siitäkin selvitään
pedagogisesti viisaan rehtorin avulla. Jos mikään muu ei auta ongelmissa, niin
kotiapulainen Hilda (Siiri Angerkoski) aina. "Sä olet jalo tyyppi,
Hilda", myöntää Ollikin, kun sai yöllä kotiin hiivittyään Hildalta
voileipiä.
Kunnon
väkeä nämä Suomiset. Viimeisessä elokuvassa Olli on jo valmis nimismies.
Toinen
Töölöntorin kirjallinen perhe ei ole yhtä seesteinen. Sen päähenkilöt ovat
arkeologian tohtori Tauno Saarinen ja hänen vaimonsa Elisabeth. Kirjailija on
Helvi Hämäläinen ja kirjan nimi on "Säädyllinen murhenäytelmä"
(1941). Siitä syttyi kirjasota.
Sodan syy
oli siinä, että päähenkilöt olivat helposti tunnistettavia. He olivat
kirjailija-suomentaja-tutkija Tyyni Tuulio ja hänen professorimiehensä Oiva
Tuulio. He asuivat Töölöntorin korttelissa osoitteessa Döbelninkatu 3B (kuva
3).
Helvi
Hämäläinen oli nuori lupaava kirjailija ja hän oli ystävystynyt 15 vuotta
vanhemman Tyyni Tuulion kanssa. Tuulio oli avautunut nuorelle Hämäläiselle
perheensä tilanteesta. Iäkkäämpi professori Tuulio oli nimittäin "tulossa
hulluksi". Hän oli ihastunut vastapäisessä talossa asuvaan nuoreen
palvelustyttöön, seurannut ikkunasta päiväkausia tämän liikkumista, yrittänyt
taskupeilin heijastuksilla kiinnittää tämän huomiota itseensä ja kirjoittanut
huimaavista haaveistaan päiväkirjaa.
Kaiken
tämän ja paljon muuta Hämäläinen kirjoitti kirjaksi eikä edes välittänyt
erityisemmin naamioida kirjansa henkilöitä tunnistamattomiksi.
Hämäläinen
sijoitti kyllä kirjaan omiakin ongelmiaan. Hänellä oli käynnissä kiihkeä
romanssi Olavi Paavolaisen kanssa. Yhteinen osoite oli Museokatu 40 B 40, se
josta kirjoitin edellisessä osassa. Se on niin tärkeä osoite, että pistän tähän
vielä toisen kuvan.
Helvin ja
Olavin elämä oli yhtä juhlimista. Melkein joka ilta istuttiin ravintola
Elitessä, siinä vieressä Runeberginkadun toisella puolella. Tuulioiden
asunnosta oli melkein näköyhteys Paavolaisille. Kävin kokeilemassa. Ei ihan
kuitenkaan.
Kriisit
vaivasivat myös Museokadulla. Olavi ei hyväksynyt Helvin pientä lasta toisesta
suhteesta. Alkoholi aiheutti ongelmia. Olavi oli liikkuvainen mies ja
salasuhteita oli käynnissä, olihan hän keikari ja tyyliniekka vailla vertaa. Siinä
vaiheessa Helville riitti, kun ruvettiin laskemaan sivusuhteiden määrää. Niitä
oli 32. Helvi kirjoitti yöllä lapun pöydälle ja lähti, tästä ovesta (kuva 4).
Syntyi Säädyllinen murhenäytelmä.
WSOY oli
kirjan kanssa vaikeuksissa - julkaistako vai ei? Arvovaltaisuuden huipentuma V. A. Koskenniemi
vastusti, kuten kaikkia akateemisten piirien ulkopuolelta tulleita
kirjailijoita. Maila Talvio vastusti, kuten kaikkia muitakin naiskirjailijoiden
teoksia. Sensuroituna teos lopulta julkaistiin, mutta silti siitä syntyi
skandaali.
= =
=
Tällaista
siis Töölöntorilla. Jätän tässä syrjään muut torin laidoilla asuneet
kirjailijat, kuten Toivo Pekkasen ja Matti Kurjensaaren.
Kirjalliset
kierrokseni päättyvät tällä erää tähän. Voi olla, että palaan joskus aiheeseen.
Mielessä siintää jo Kruununhaan suunta, Mariankatu, Liisankatu. Niilläkin nurkilla
on aiheita kirjallisille
huomioille: Ilmari Kianto, Märta ja Henrik Tikkanen, Jalmari Finne, Volter
Kilpi, Tatu Vaaskivi... Ensin täytyy kuitenkin kuljeskella siellä päin kamera kädessä.
6 kommenttia:
Ellen väärin muista, Seere eli Serp asui Mannerheimintiellä Cygnaeuksenkadun kulmassa. Hänen tyttärensä oli käynyt Toivo Niskasen tanssikoulua samalla joululomakurssilla kuin minäkin, ja ainakin yksissä kotitanssiaisissa -51 minäkin olin mukana Serpin luona. Siellä oli myös tyttö jonka kanssa tanssin jatkuvasti siellä kurssilla, ja johon olin niin ihastunut kuin 14-vuotias poika vain voi olla. Rohkaisin mieleni Serpiltä lähtiessä ja kysyin saisinko saattaa tytön kotiin. Muut likat naureskelivat, mutta tämä Raili ilmoitti topakasti että kyllä saan. Sitten kävi ilmi että hän asui ihan kulman takana, Cygnaeuksenkatu kympissä... Railista tuli sitten kotimaisen kirjllisuuden professori, ja tapasimme kunnolla uudestaan vasta seitsenkymppisinä... Nyyh.
Elsa S. oli muistaakseni Uuden Suomen pakinoitsija Lippa.
Nybergillä isäni leskeydyttyään kävi säännöllisesti ruokaa ostamassa leskeydyttyään. Lopulta 90 ikävuottaan kun lähestyi, ja autolla sinne Lauttasaaresta kun ajoi, aloimme vähän huolestua. Mutta kyllä hän aina pärjäsi.
Tämän Railin kotona oli myös kotitanssiaiset. Hänen kaunokirjoituksella laatimansa pikku kutsukirje pysyi minulla täydellisenä pyhäinjäännöksenä koulukirjojen välissä, ja on tallella vieläkin, kuten monet muutkin kutsut, esimerkiksi Reenpäiltä.
Kari, rohkenen arvata, että tämä varhainen ihastuksesi ja myöhempi kirjallisuusprofessori on sukunimeltään Elovaara. Muita Raili-nimisiä alan professoreita ei heti muistu mieleeni, ja ikäkin taitaa olla suunnilleen kohdallaan.
Mielenkiintoisia nämä tällaiset henkilökohtaiset kokemuksesi ja muisteluksesi. Kiitos että kerrot. Tässäkin tuli osoitteita, joiden ohi kuljen lähes päivittäin. Tulee uutta näkövinkkeliä kun nyt tiedän, että tuossa kadunkulmassa on kerrallinen ihastuneen nuorenmiehen ja neidon saattoreissu sattunut.
Dessu
No, oikein arvasit. Pieni ja suloinen. Minä vaan en oikein tiennyt vielä silloin miten tytön kanssa oikein ollaan, enkä uskaltanut paljon soitellakaan. Ja tuli niin paljon uutta muutenkin. Tunnustaa täytyy, etten oikein vieläkään ole aivan varma miten niiden kanssa tulisi olla...
http://www.youtube.com/watch?v=dNQJF1ALv1Y
Kiitos Kari,
tämä valaisee ja on aurinko minulle.
Olen pahoillani ajattelemattomista sanoistani.
-unna-
Kari Rydman - Elämä on kaunis
http://www.youtube.com/watch?v=_CaBDVCqPu4
Kiitos
-unna-
http://www.youtube.com/watch?v=OPdsLEGzlCo
Kari Rydman: Heinäkuu (Aaro Hellaakoski)
Tämä vielä, voi hyvä tavaton. Valtaisan kaunista.
-unna-
Lähetä kommentti