maanantai 23. joulukuuta 2013

Perinteisin menoin



 

Varhaisin muistikuvani Helsingistä on peräisin jostakin 1950-luvun jälkipuoliskolta. Pääsin äitini kanssa sukulaiskäynnille pääkaupunkiin. Junamatka Jyväskylästä oli pitkä ja vaivalloinen, mutta perillä oli odotettavissa jotain vaivan arvoista. Lehdessä oli ollut siitä kuva.  

Odotuksen ykköskohde oli Stockmannin jouluikkuna. Kyllä se hieno olikin. Se jäi pysyvästi muistiin.  

Ei siis ole ihme, että jouluikkunaa minun pitää poiketa katsomaan vielä nytkin. Päivittäinen työmatkakävelyni menee siitä ohi, joten vaivaa ei koidu. Ei tosin erityisempää innostustakaan. 

Vaikea sanoa, kummassa on vika, ikkunassa vai katsojassa. Aika on tehnyt tehtävänsä, tuskin nykylapsetkaan kokevat suuria elämyksiä katsellessaan ikkunaa, jossa veivaa ja pyörii erilaisia olentoja koristeellisessa maisemassa.   

Annan kuitenkin arvoa Stockmannin somistusosaston linjalle, jossa tietoinen vanhanaikaisuus on edelleen käytössä. Luin tavaratalon infosta, että koristelun mekanismi on pysynyt samana vuosikymmenet. Ei ole siirrytty digiaikaan, vaikka efektejä saisi tietysti sillä tavalla lisää. Sisällä leluosastolla muutos on sitäkin suurempi. 50-luvun hengestä ei siellä ole jäljellä puupalikan vertaa.  

 

*   *   *   
 
Joulukalenteri sen sijaan saisi uudistua. Joka aamu nousen avaamaan uuden luukun ja toivon salaa mielessäni, että luukusta löytyisi jotakin yllättävää, mutta ei. Jäljellä on vielä kaksi luukkua, mutta luulen jo arvaavani, mitä niistä löytyy.  

Kuvassa on kalenterini luukkujen kansia. Niistä koostuu palapeli. Senkin kokonaiskuva alkaa jo hahmottua, vaikka kaksi osaa puuttuu.   
 
 

*   *   *    

Lähetin toistakymmentä joulukorttia. Punaiseen korttikirjekuoreen ne eivät ehtineet, kun en huomannut, että määräaika loppui kovin aikaisin. Iäkkäälle sukulaistädilleni kävin taas kerran kirjoittamassa useiden kymmenien korttien osoitteet, sillä hänen oma kätensä vapisee liikaa.   

Kauppojen ja kioskien joulukortit ovat ikävystyttäviä. En mitenkään voi lähettää kavereilleni kovin kimaltelevia ja makeilevia kortteja. Ensi jouluksi minun pitää muistaa ostaa vahaliidut, jotta voin piirtää ja värittää kortit itse.  

Onneksi apu korttipulmaan löytyi Kotiliesi-lehdestä. Kieku ja Kaiku ovat siinä joulunvietossa. Nuoremmat lukijat eivät ehkä tunne tätä vanhaa sarjakuvaa, joten heille tiedoksi, että Asmo Alhon piirroksien tekstit kirjoitti itse Mika Waltari. Tämän kortin myötä toivotan lukijoilleni Hyvää joulua. Kiitän lukijoita kiinnostuksesta ja erityisen paljon kiitän kommenteista. Poistun kohtapuoliin valtakunnasta kohti Belgiaa - laivalla ja junalla tietysti. Palaan kunhan viitsin.
 
 
 
 

 

 

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
laivalla ja junalla Belgiaan...hiilijalanjälkihän siinä pienentyy. Hyvää matkaa sinulle ja kiitos blogistasi, sitä on mukava seurata. Matkalukemiseksi Baudelairen teos Belgiasta(ei vaiskaan).
-unna-

Kari Rydman kirjoitti...

Hyvää joulua sinulle, vaeltaja!

Anonyymi kirjoitti...

Tämä blogi ei ole unohtunut, eikä vähällä unohdukaan. Joka kerta avautuvat omat muistojen lippaat - juuri 'minun' Helsingistä tai sellaisesta, jonka koen paljasjalkaisena omakseni.
Stockmannin ikkunat varmasti minäkin katsoisin joka joulu. Samantapaisia mietteitä veikkaisin olevan, kuin Dessulla. Wulffin ikkunan hienostuneesti kättään liikuttava vanha Joulupukki taisi viedä kuitenkin voiton.

Nyt kaiken kruunasi "Kieku ja Kaiku". Kiitos, että jaat näitä hauskasti kirjoitettuja muistojasi lukijoidesi kanssa!

Meni kyllä jo uuden vuoden puolelle, mutta "Einen guten, glückliche Rutsch ins neue Jahr 2014!"

Terveisin keskeltä Eurooppaa/n-h



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...