Olen
oleskellut koko pitkän viikonlopun.
Kunnon
kansalaiset eivät varmaankaan tunne ilmaisun perimmäistä luonnetta. Se
tarkoittaa, että en ole ryhtynyt mihinkään, en edes ruoanlaittoon. Ruokaa oli
valmiina pakastimessa, kunhan lämmitin mikrossa. Salaattiaineksiakin oli
jääkaapissa riittävästi. Muutaman elokuvan katselin. Sanomalehdet luin.
Musiikkia kuuntelin. Soitin muutaman puhelun. Kävin hakemassa kellarikomerosta
liukuesteet lenkkitossuihini ja kiinnitin ne paikalleen, mutta ulos en mennyt.
Hyvää tällainen tekee. Tämä
on tietysti kelvotonta elämää. Presidenttimmekin, joka on riuskan oloinen mies,
varoitteli taannoin "oleskeluyhteiskunnasta", jollaiseksi Suomi ei
saisi muuttua.
Vain
pakolaisille oleskelu sallitaan, myönnetäänhän heille "oleskelulupa".
Tai kenelle myönnetään, kenelle ei. Useimmille ei myönnetä edes sitä.
Kunnon
kansalaisen ei pitäisi ottaa minusta mallia. Heidän pitää olla touhukkaita -
tai ainakin touhukkaan näköisiä, jotta kukaan ei huomaa mitään. Tärkeintä on
touhu, ei tulos.
Minäkin
aktivoidun, kunhan arki saapuu. Lähden työpaikalleni selaamaan vanhojen mappien
papereita ja soitan muutaman puhelun.
Lähetän sähköpostia Tanskaan ja Brysseliin. Osallistun palaveriin.
Sarjakuva
kertoo olennaisen siitä, miltä kunnon kansalaisen pitää näyttää, jos vaikka
joku sattuu ikkunasta kurkistamaan sillä aikaa, kun asukas poissa kotoa.
Onneksi minä asun viidennessä kerroksessa, joten edes tonttu ei pääse
kurkistamaan minun ikkunastani, kun oleskelen. Tosin kyllä minultakin löytyisi
kaksi noista kolmesta sarjakuvassa näkyvästä kunnon kansalaisen tunnusmerkistä. (lähde:
Kramppeja ja nyrjähdyksiä, Kustannus OY Jalava 1999 - Pauli Kallio & Sami
Toivonen)
11 kommenttia:
Kas, meillä oli sama tapa viettää pitkä viikonloppu. Perjantaina ja lauantaina en pukenut ulkovaatteita päälle enkä edes raottanut ulko-ovea. Vasta eilen hämärän laskeuduttua käväisin kaupassa muonavarastoa täydentämässä. Minulla oli tasan kaksi työtä: kirjoittaa puhtaaksi ja korjata vanhoja nuotteja, sekä seurata suksilla käytyjä kilpailuja. En osannut kuvitellakaan että tässä olisi jotain omituista. Mutta sarjakuva kertoi kyllä jotain olennaista. Varsinkin tuo rrruisleivän moraalinen merkitys on suorastaan kosminen. Näin välähdyksiä moralistikokkien Vanamon ja Kolmosen ohjelmista, ja totesin että ne kyllä ärsyttävät minua yhäkin.
Taiteilijan/askartelijan sielu ei löydä touhukkuutta. Levollisuus, hiljaisuus ja mielen tyven kuljettavat soljuen hetkestä toiseen. Aikataulutukset ja tehokkuus kuuluvat niille, jotka eivät näe kuinka valo taittuu ja kauneus on. Runo, musiikki ja maalaus ovat suuri ilo ja nautinto. Mitä mammonasta ja maineesta kunhan saa lauseen sisälle vangittua maailman, viivan kahlitsemaan tunteita, silloin sielu on jylhä ja ylevä.
Sartrea lainaten, "ihminen on vain sitä, mitä hän itsestään tekee"...vaikkakin emansipoituminen vaatii vahvuutta, ymmärrystä ja tunteita.
-unna-
Itsenäisyyspäivänä leivoin piparkakkuja (oma taikina) tyttäreni kanssa ja katsoin Salen juhlat. Menin sänkyyn hyvän kirja kanssa, Juha Ahon Yksin. Lauanataina sain itseni vaatteisiin ja kävin kaupassa. Illalla maistelin tyttäreni leipomia joulutorttuja. Sunnuntaina vein tyttäreni jouluostoksille. Kotiin tultuani keitin ison kannun teetä, laitoin takkaan tulen ja juhlin Sibeliuksen syntymäpäivää kuuntelmalla lempi sävellykset.
Aina kun olin kotona, olin yöpaidassa. Hyräilin joululauluja ja maltan tuskin odottaa joulun pyhiä. Kun ystävät lähtevät jouluaattona, puen päälle pyjaman. Syön kinkkuvoikkuleivän ja juon kupin teetä, lempi nojatuolissani. Vain kynttilät valona ja nautin ajatuksesta, huomenna päivä jatkuu samoin. Pyjama-päivä ja paljon kinkkuvoikkuleipiä & hyviä kirjoja jotka tiedän saavani lahjaksi, itseltäni.
On täällä kunnon kansalaisiakin: perjantaina lenkki, Keskustorin perinteinen itsenäisyyspäivän ohjelma ja ilotulituksen tuijottaminen, lauantaina palkkatyötä (jonkun on sekin tehtävä) ja sunnuntaina taas lenkkeilyä ja konsertti. Mainittakoon, että lenkit tein kävellen ja vakavia filosofisia kysymyksiä pohdiskellen. Liikuntasuorituksiin liittyi tietysti kahvilakäynti ja pistäytyminen taidenäyttelyssä. Nyt kun kaiken tekemäni laitoin tähän ihmisten päälisteltäväksi niin suorastaan ihailen itseäni!
Ihan kuin tällainen kunnon kansalaisuus noudattaisi sitä samaa sukupuolijakautumaa kuin Pisa-tutkimuskin: me pojat / äijät holtittomia, te tytöt / naiset holtillisia. Tosin tuosta -unnasta- en tiedä, kumpaan hän kuuluu.
Haluaisin kysyä, osaatteko te tytöt / naiset ikinä viettää samanlaista pitkän viikonlopun tai enemmänkin kestävää luppoaikaa / rokulia kuin me tässä olemme Karin kanssa kertoneet. Soppii eppäillä.
Dessu
Naisena vastaan, että tule pois laatikosta tai luolastasi...olemme yksilöitä. Stereotypiat ovat vanhanaikaisia kliseitä! Toki on hyvä, että molempia sukupuolia on ;) Ilman miehiä maailma olisi surullinen paikka meille naisille ja päinvastoin.
-unna-
Tunnen naisia, joille viikonloppu pyjamassa rohjottaen ei tuota minkäänlaisia tunnontuskia.
Nii-in...pyjamassa rohjottaminen on vallan ihanaa, varsinkin kirjan ja elokuvan kanssa taikka ilman. Sellainen ajattomuus tuo vapauden tuntua ja onnellisuutta. Voi vain antaa ajatusten muovautua ja olla. Tekemättömyys ja yksinoleminen on riemastuttavaa. Osata olla pakottomasti vailla sisäisiä tai ulkoisia pakkoja...sielunlepoa on sellainen.
-unna-
En minä kysymykselläni mitään universaalia lokerointia hakenut. Vain niistä olin kiinnostunut, jotka kommentteja olivat lähettäneet.
Minä ja Kari tunnustimme viehtymyksemme heti. -Unna- tunnusti myöhemmin, minkä mielihyvällä merkille panen. Heidi tuntee sellaisia mutta ei kerro olevansa itse. Sarikaan ei ole kertonut.
Tulos: Paikalla olevista pyjama-Ukot - pyjama-Akat 2 -1. M.o.t.
Dessu
Minulla ei edes ole pyjamaa. Eikä sitä chanel viitosta. Mutta voisin ajatella, että naiset ovat sen verran velvollisuudentuntoisia, että näennäinen tekemättömyys tuntuu jopa pahalta ja synniltä. Kuinka moni jättää jopa tiskaamatta, jotta täysi nautiskelun rauha ei vallan rikkuisi?
Hmmmm...Naiset eivät ole niin yksinkertaisia ja eivät kaikki miehetkään. Jotkut meistä ovat kykeneväisiä nauttimaan ja unohdetaanko se synnintunto ynm. Ei tämä elämä niin pysyvää ole, etteikö hetkestä kannattaisi nauttia. Salaisuus on siinä, että on oikeasti aikuinen...Freud jotakin on siitä sanonutkin; aikuisuudesta ja vapaudesta ;)
-unna-
Lähetä kommentti