Pärinäpoikia ja surinasussuja

 

Viime talvena työpaikallani Vuoronvarausvirastossa syntyi idea lähteä kesällä pienellä porukalla kiertämään  Eurooppaa. Kulkuvälineeksi olisi pitänyt hankkia moottoripyörä.  

Idean alkuunpanija oli sihteerini neiti B., jolle on tyypillistä saada ideoita. Minuakin pyydettiin liittymään joukkoon. Kevätpuolella kävinkin kerran moottoripyöräliikkeessä katselemassa ajopelejä. Ostamatta jäi, rohkeus petti. En lähtenyt Eurooppaa kiertämään, pysyin kesäkodissani Längelmäveden rannalla. Neiti B. lähti yksin ja kävi kaukana. Myöhemmin hän tuli pyörällään pistäytymään myös Längelmävedellä, kun minulla oli siellä vieraana ammattituttavia Ruotsista ja Tanskasta. Sain kokeilla sihteerini Harrikkaa. Pelottavalta tuntui. En ole

sellaiseen tottunut.  

Neidin pyörällä pääsee yli kahtasataa - vai ehkä kolmeasataa. Neiti B. pyysi minua kyytiin, hän halusi viedä minut ajelulle. Se oli kamalaa, pelkäsin putoavani kyydistä. Piti pitää lujasti kuskista kiinni, sillä elämä ja terveys oli hänen varassaan. Tanskalainen vieras sen sijaan nousi sumeilematta neiti B:n kyytiin, kun oli aika lähteä kotimatkalle. Matkaa Helsinki - Vantaan lentokentälle oli yli 150 km. Ihailtava suoritus.  

Kauhukokemuksen jälkeen aloin katsoa uusin silmin aittani perällä vuosikymmenet seissyttä Tunturi-mopoa. Vieläköhän siitä saisi kalun? Tarvetta olisi.

Postilaatikolle on matkaa yli kaksi kilometriä suuntaansa, ja se on vähän liian paljon käveltäväksi. Tulee lähdetyksi autolla. Mopo olisi hyvä siihen tarkoitukseen. Polkupyöräkin minulla on ja se olisi sinänsä aivan kelvollinen, mutta harmikseni en ole pariinkymmeneen vuoteen voinut ajaa polkupyörällä. Persuksiin iski jokin omituinen vika, joka estää ajon. Satulalla ei voi istua, tekee heti kipeää.  

Rautakaupassa katselin myös skoottereita. Sellainen vasta hyvä olisi. Istuin on iso ja pehmeä. Sopisi

tyyliinkin. Olisihan tyylikästä ajaa vaikkapa Vespalla pitkin pohjoishämäläistä kylätietä. Aivan kuin olisi Roomassa William Wylerin elokuvassa Loma Roomassa tai Felliinin Via Venetolla elokuvassa La dolce vita. Olen joskus kauan sitten ajellutkin vuokra-Vespalla ("ampiaisella") Roomassa. Siinä kokemuksessa oli historiallista hehkua.  

Skootterin ostoa pitää nyt harkita ensi kesään. Sydänalan tunnekeskuksessa oireileva houkutus on ilmeinen. Tähän viereen pistän kuvia mainituista jutuista. Kuvat saa klikkaamalla suurempaan kokoon.