maanantai 11. helmikuuta 2013

Häiritseviä asioita



 

"On vaikea järjestää asiat niin, ettei mikään maailman asia häiritse."  

Sitaatti jäi häiritsemään mieltä.  Tuli siis yksi häiritsevä asia lisää. Olisi niitä ollut riittävästi ilmankin. Piti ruveta ajatuksissa laskeskelemaan, kuinka monta. Paljon löytyi, vaikka on joutilas viikonloppu. Pieniä mutta paljon. Isot ovat sitten ihan eri asia. "Häiritsevä" ei ole niille oikea sana, tarvitaan jokin järeämpi.  

Sitaatti on peräisin taidemaalari Marjatta Tapiolan haastattelusta (HS 9. helmikuuta). Häneltä on avautumassa kaksi näyttelyä. Yksi mielitaiteilijoistani.  

Pääsisiköhän häiritsevistä asioista eroon, jos olisi tarmokkaampi? Vai tulisiko niitä lisää sitä mukaa kun entiset saa pois päiviltä? Aikaansaamisen määrästä siinä taitaa enimmäkseen olla kyse. Aina on keskeneräisiä juttuja, joita ei tahdo saada hoidetuksi. Työt menevät etusijalle, eivät ne samalla tavalla häiritse, sillä ne ovat itsestäänselvyys.   

Mutta töiden lisäksi on yksityisiä aikomuksia, aloitteita, tarpeita, lupauksia, suunnitelmia ja niiden viivästymiä.  Perusteluina on enimmäkseen se, ettei ole muka ehtinyt, viitsinyt tai jaksanut. Harvemmin se, ettei ole halunnut.   

Tällainen tila häiritsee. Kuten vaikkapa se, etten ole käynyt tänä talvena kertaakaan hiihtämässä. Mikä estää? Kaikki tarpeellinen on: lunta, Keskuspuisto, sukset, sauvat ja pipo. Talven selkä on jo taittumassa. Menetänkö hienon kokemuksen pelkkää saamattomuuttani?  

Tai toinen esimerkki. Kaupungin museoissa ja gallerioissa olisi vaikka kuinka monta kiinnostavaa näyttelyä. Minulla on kotini työhuoneen seinällä (tosin oven takana piilossa) ilmoitustaulu, johon kerään Post it -lapuilla tiedot kaikista kiinnostavista näyttelyistä ja niiden aukioloista. Täällä olen lihapatojen äärellä, mutta harmillisen paljon herkkuja pääsee lipsahtamaan ohi suun.  

Juuri nyt olisi syytä mennä taidemuseoihin. Olisi Ateneumissa Symbolismi ja Eero Järnefelt. Olisi Leena Luostarinen Taidehallissa ja Hannu Väisänen Forsbomin galleriassa.   

On myös paljon lukemista odottavia kirjoja ja katsomista odottavia elokuvia ja teatteriesityksiä ja kuuntelemista odottavia levyjä ja konsertteja. En ehdi kaikkea mitä haluaisin. Häiritsee.  

Näin on varmaankin ollut aina. Kuvassa kiinnostavia kulttuuri- ja huvitapahtumia Tampereella v. 1935 (Kansan lehti 11. lokakuuta). 

 

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Onneksi et Jehovan todistajien tilaisuuteen...

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Sukset ovat vintissä säilössä kaiken rojun alla. Tuntuisi helpommalta ostaa ne uudenaikaiset ihmesukset, joita ei tarvitse voidella. Niillä kuulemma on hiihdettävä sellaiset viisikymmentä kilometriä ennenkuin alkavat toimia hyvin. Ne olisivat siis parhaimmillaan noin viiden vuoden päästä. Hiihdin paljon silloin, kun ladulle pääsi suoraan kotiovelta, nyt kun asun keskellä kaupunkia niin minusta on tullut laiska.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on juuri sellaiset sukset, ostin ne vuosi (vai kaksi?) sitten. Tarvittiin myös uudet monot - kamalat. Yhtään ei motivaatio parantunut. Vanhoilla vehkeillä oli helpompi hiihtää.

Anorakistakin luovuin samalla - totaalinen modernisaatio siis. Onneksi kaikki vanhat välineet ovat tallella kellarikomerossa. Jos siis jonain päivänä innostun.
Dessu