tiistai 26. helmikuuta 2013

Äkäisen näköiset



 

Muistikuva yliopiston kasvatustieteen seminaarista kaukaa 1970-luvulta:  

Iäkäs professori pisti meidät opiskelijat miettimään, millaisia ominaisuuksia on hyvällä opettajalla. Kaikenlaisia ehdotuksia tuli: oikeudenmukainen, huumorintajuinen ja ties mitä.  

Lopuksi professori itse esitti näkemyksensä: hyvällä opettajalla on kaksi välttämätöntä ominaisuutta: 1) Iso mies 2) vihaisen näköinen.  

Ilmeestä saattoi päätellä, ettei professori ehkä aivan vakavissaan ollut. Ainakaan käytännössä näin ei ole Suomen kouluissa toimittu. Opettajien enemmistö on naisia, ja silti pisatutkimusten kärjessä keikutaan.  

Ehkä professori muisteli vanhanajan lukkarinkoulua? Vanhojen kirkonmiesten olemukseen liittyi ankaruus. Tämä tuli mieleeni, kun luin Länsi-Uusimaasta ongelmasta, joka on kasvanut suuriin mittoihin Vihdin seurakunnan lastenkerhossa. Siellä vanhan pappilan kerhohuoneen seinällä riippuu kuva kahdesta entisajan kirkkoherrasta.   

Kuvat ovat pelottaneet kerhon lapsia. Kirkkoherrat ovat synkkäilmeisiä, mustiin pukeutuneita, aivan kuin jotain mörköjä. Sellainen tulee painajaisiin. Luuraako äkäisen näköinen kirkkoherra yöllä sängyn alla ja kömpii sieltä esiin. Nyt kuvat on vanhempien vaatimuksesta päätetty siirtää pois lasten kerhohuoneen seinältä.  

*   *   *    

Vihdin tapauksesta mieleeni nousee toinen muistikuva kaukaa 1960-luvun alusta. Olin silloin noin kymmenvuotias. Vietin kesälomaa maalla sukulaistalossa.  

Minut pistettiin toimittamaan asiaa kirkonkylään. Piti hakea tilattu papintodistus. Menin polkupyörällä salkku tarakalla ja tarkasti ohjeistettuna, miten pappilassa piti toimia. Muistan, että jännitin.  

Koputin vanhan pappilan kanslian oveen. Kuului mörähdys. Uskalsin avata oven. Siellä istui vanha ryppynaamainen kirkkoherra ison kirjoituspöydän takana ja tuijotti minua. Jotenkin onnistuin tervehtimään ja selittämään asiani. Minulla oli lappu mukana, jossa selitettiin, että tälle pojalle saa antaa sen tilatun todistuksen. Ojensin lapun kirkkoherralle. Hän luki sitä pitkään, vilkaisi välillä minua. Muistan tuijotuksen ja suun asennon: huulet olivat tiukasti yhdessä ja suupielet alaspäin. Sitten kirkkoherra kysyi möreällä äänellä:  

- Kenenkäs poikia sitä ollaan?  

Hätäännyin aika lailla. Tällaiseen minua ei ollut ohjeistettu. Jotain sain soperretuksi. Kirkkoherra otti pöydältä silmälasit, pyöreälinssiset, joiden sanka piti pujottaa kuin koukku korvan taakse. Sitten hän tuijotti pitkään minua sanomatta mitään. Suupielet edelleen alaspäin.  

- Onkos pojalla pysynyt Jeesus mielessä?  

Nyt tuli jo pakokauhu. En muista mitä vastasin. En varmasti mitään tolkullista. Onneksi muisti on armollinen. Jotenkin kuitenkin pääsin sieltä pois. Paperi tuli salkkuun ja maksu maksetuksi. En muista, tuliko painajaisia sängyn alta kysymyksiä heittävästä kirkkoherrasta.   

Kuvissa ne Vihdin lastenkerhon kaksi kirkkoherraa, ylempänä W. J. P. Hidén (maalannut K. Rein) ja Aukusti Oravala (maalannut Veikko Vionoja). (- Minun kertomukseni tapahtumapaikka ei ollut Vihti)

 

2 kommenttia:

hannuhoo kirjoitti...

Onpa mahtava tuo Vienojan tekemä. Ei ihme jos pelkää pieni ihminen!

Roope Dessutom kirjoitti...


Kumpikohan on parempi: tuollainen äkäisen näköinen pappi vai sellainen uudenajan rokkipappi?



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...