maanantai 18. helmikuuta 2013

"Hyvä on hiihtäjän hiihdellä..."



 

Kansa tungeksii nyt Saariselällä ja muissa hiihtokeskuksissa. Minä en tungeksi. Oli kyllä kutsu mutta en lähtenyt. Olen joskus käynyt mutta viihtynyt huonosti. Menee aina rillutteluksi.  

Olen tullut huonoksi lähtemään yhtään mihinkään, jos ei ole pakko. Toinen mihin en lähtenyt, on Rio de Janeiron karnevaali. Sinne minua yllytti sihteerini, kuten aiemmin kerroin. Ehkä joskus toiste.  

Lehdestä luin hiihto-ohjeita. Enää ei sovi huutaa "latua", jos aikoo ohittaa. Hyvä tietää, mutta en minä luultavasti ketään haluaisi ohittaa. Hiljakseen hiihtely on nautinnollisinta. Kun viimeksi vuosi sitten kävin muutaman kerran hiihtämässä Keskuspuistossa, oli kummallista nähdä aivan tavallisen näköisiä miehiä läähätystilassa reuhaamassa jalat levällään pitkin kaunista metsämaisemaa. Se on sitä "vapaata" hiihtotyyliä. Silkkaa stressiä.  

Hillityllä perinteisellä tyylillä etenivät naiset. Ja minä. Ei mitään mahdotonta kiirettä. Tärkeää on myös katsella ympärilleen.  

Lehdessä kerrottiin, että HS:n Lauantai-sivujen kymmenhenkinen toimitus on tänä talvena hiihtänyt yhteensä 710 km. Aika hyvin! Minun täytyy tunnustaa, että en ole itse hiihtänyt vielä metriäkään. En oikein tunne enää itseäni kunnon suomalaiseksi, kun näin kelvoton olen. Kyllä kai jokaisen kelpo suomalaisen hiihtää pitää, kun lunta on. Itsesyytökseni hieman lientyivät, kun luin, että HS:n tulos oli neljän henkilön tekemä. Kuudella toimittajalla ei ole osuutta asiaan.  

Lapsena olin kova hiihtämään, niin kuin kai kaikki muutkin. Jyväskylässä oli hyviä reittejä Laajavuoren, Kypärämäen ja Tuomiojärven maisemissa. Koululaisille jaettiin kansanhiihtokortti, johon merkittiin hiihdetyt kilometrit ja pyydettiin joltakin - enimmäkseen kai äidiltä - nimikirjoitus todistamaan jokainen merkintä. Jos en ihan väärin muista, minun korttini sisälsi talvikauden päättyessä suunnilleen samat lukemat kuin tuo Hesarin Lauantai-toimituksen yhteistulos.  

Olen tullut ymmärtämään, että nykykoululaiset eivät paljon flatahiihdosta perusta. He laskettelevat. Olisiko vieraantumisen yhtenä syynä välinekehittely, jonka painopiste on edellä kuvatun stressihiihdon edistämisessä? Minäkin ostin sellaiset enkä pidä ollenkaan. Tarvittaisiinko paluu hiihdon alkulähteille? Pistän tähän nähtäville vähän perustietoa. Lähteinä ovat Pikku Jättiläinen ja Paras kaikista.  

Minä lähden huomenna muutaman päivän hiihtolomalle kaverin mökille Näsijärven maisemiin. Voi olla, että siellä hiihdetäänkin. Ainakin otan pipon mukaan varusteeksi. Runositaatiksi aiheeseen liittyvää Eino Leinoa:  

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun hanki on hohtava alla,
kun taivas kirkasna kaareutuu -
mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu,
tuul' ulvovi, polku on ummessa
ja tuisku on taivahalla.  

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun ystävä häll' on myötä,
kun latu on aukaistu edessään -
mut parempi hiihdellä yksinään,
tiens' itse aukaista itselleen
ja yksin uhmata yötä.  

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun tietty on matkan määrä,
kun liesi viittovi lämpöinen, -
mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen,
joka outoja onnen vaiheita käy
eikä tiedä, miss' oikea, väärä.  

Ja hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun riemu on rinnassansa,
kun toivo säihkyvi soihtuna yöss' -
mut käypä se laatuun hiihtää myös
hiki otsalla, suurissa suruissa
ja kuolema kupeellansa.
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 

1 kommentti:

Heidi kirjoitti...

Olet siis tulossa tänne ihan lähelle (minulla on hyvä muistisääntö: Näsijärvi on se järvi, jonka rannalla sijaitsee Näsinneula). Hiihdin vielä viisi vuotta sitten Laajavuoressa, lapsena hiihdin Haagassa. Nyt sukset makaavat vinttikomerossa kaiken rojun alla.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...