Ruotsinkieliset

 

Lähdin sakeassa lumisateessa Kruununhaasta kotiin päin. Esplanadilla mieskuoro (Akademiska sångföreningen)  lauloi Runebergin patsaalla. Tuli mieleen, että pitää käydä kahvilassa - on SE juhlapäivä. 

Runeberg on ollut minulle kaksijakoinen runoilija. Koulussa luettiin Vänrikki Stool. Suomenkielistä koulua kun kävin, teos luettiin suomeksi - Otto Mannisen käännös. Se jätti vastenmielisyyden.  

Paljon myöhemmin luin kirjan ruotsiksi. Siitä jäi toisenlainen vaikutelma. Enää ei maistunutkaan yletön vanhakantaisuus, ei ollut loppuheittoisuutta, ei rytmin kummallisuuksia,  ei omituisia sanajärjestyksiä. Se oli kepeää.  

Varhaiset fennomaanit olivat vaatineet eurooppalaisten runomittojen siirtämistä suomeen. Tätä Manninen ja Cajander käännöksissään tiukasti toteuttivat. Yksi sellainen oli nouseva runomitta, jambi, jota Runeberg käytti runsaasti. Käännösten ongelma oli se, että jambi ei aina ole kovin luonteva suomenkielisessä runossa. Tulee rytmiongelma, sillä suomenkielessä pääpaino on ensimmäisellä tavulla.  

Mannisen ja Cajanderin käännökset kuitenkin vakiintuivat ja kivettyivät ja hallitsivat pitkät vuosikymmenet. Notkeaa nykykieltä ne eivät olleet. Niissä maistui eräänlainen sotilaallinen uho, siksi ne saivat turhankin hurmahenkistä sävyä.  

Mutta alkuperäinen ruotsinkielinen runo ei vanhentunut lainkaan, paitsi joissakin oikeinkirjoituksen yksityiskohdissa. Suomenkielinen lukija harhautui luulemaan sellaistakin, mitä alkuperäisissä runoissa ei ollut. Laskeva runomitta, varsinkin trokee, olisi ollut suomen kielelle ominaisempi.  

Esimerkki:

(1. Runebergin alkuperäinen "Molnets broder)   2. Mannisen käännös 1909   3. Juhani Lindholmin käännös 2007)  

• 1.  Ej kom den vän, som kunde få / hans sista avskedsord, / ej var den jord, han blödde på, / en älskad fosterjord. / Hans hembydg Volgas bölja skar; / en hatad främling här han var.  
• 2. Ei ystävä hält´ yksikään / jäähyväissanaa saa, / Maa jota kastoi verellään, / ei ollut synnyinmaa; / kotonsa Volgan äärell´ on, / tääll´ on hän vieras suomaton.  
• 3.  Ystävä ei kuulla saisi  / viime sanojansa; / hän ei verin kostuttaisi / maata rakkaintansa. / Synnyinmaataan Volga halkoi, / täältä vihan rannat alkoi.  

Kokeilkaapa käännösten rytmiä vaikkapa sormella pöytää naputtaen. Mannisella iskukohta osuu sanassa monta kertaa ikään kuin vääriin kohtiin, Lindholmilla ei. Ero on siinä, että Lindholm on hylännyt jambin ja ottanut tilalle trokeen.   

Häviääkö runosta jotain olennaista? Väärentääkö Lindholm taideteoksen? Siinäpä aihe kiisteltäväksi. Minä olisin valmis väittämään, että Runeberg nykysuomeksi antaisi koulukäytössä myönteisempiä lukukokemuksia kuin vanha.  

*   *   *    

Patsaalta kävelin Esplanadin puistoa toiseen päähän ja poikkesin Akateemiseen kirjakauppaan. Selailin pitkään Jörn Donnerin vasta ilmestynyttä muistelmateosta Mammuten (suomeksi Mammutti). Olin aamulla lukenut arvostelun sekä Helsingin Sanomista että Hufvudstadsbladetista. Molemmat olivat hieman pidättyviä kehuissaan.   

Teos on varsinainen järkäle - sivuja pitkälti toista tuhatta. Hintakin melkoinen. Pohdiskelin, ostaisinko. Olen lukenut Donnerin tuotantoa aika paljon, en kuitenkaan kaikkea. Uusi järkäle ei mahtuisi kirjahyllyyni. Ainakin kolme kirjaa pitäisi poistaa antamaan tilaa.  

Lueskelin keskivaiheilta muutaman sivun. Aika ilkeästi - etten sanoisi hävyttömästi - Donner siinä käsittelee erästä tuttua henkilöä. Ilkeys on kritiikin mukaan koko teokselle ominainen sävy. Kaikkein armottomimmin hän kuvaa omaa itseään. Mietin ostamista vielä.  

Televisiosta tulee torstaisin Donnerin elokuvien sarja. Aikanaan moni niistä oli skandaalinkäryinen. Enää ei. Eivät ne mitään mestariteoksia ole mutta katsomisen arvoisia hyvinkin. Suomalaista uutta aaltoa.  

Kirjakaupasta kävelin lumisateessa Bulevardia pitkin Ekbergin kahvilaan ja ostin kahvin ja runebergintortun. Perinnettä kunnioittaen. Oikeammin fredrikan, sen kosteamman. Hyvää oli.  

Kuvassa on Donnerin talo Pohjoisrannassa. Siellä on se kuuluisa kirjasto, josta olemme nähneet kuvia vaikka missä, varsinkin kirjakerhon mainoksissa. Siellä kirjahyllyjen edessä on otettu myös viimeisimmän Suomen kuvalehden kuvat. Niissä ikuinen itsensäpaljastaja-Jörn on taas kerran ilkosillaan, aivan kuin nuorempana omissa elokuvissaan. Jotenkin sympaattisempaa kahdeksankymppiseltä.