Pärinäpoikia ja surinasussuja

 

 

Sähäkkyydestään tunnettu sihteerini neiti B. keksii aina kaikenlaisia kummallisuuksia, joita hän sitten yrittää tartuttaa muihin, varsinkin minuun. Olen oppinut olemaan varuillani.  

Virastossamme on ollut tiedossa, että neiti osti muutama vuosi sitten moottoripyörän, sellaisen ison ja nopean. Nimeä en tiedä, kun en ole sitä nähnyt, mutta neiti on kertonut, että sillä pääsee yli kahtasataa.  

Nyt neiti sitten yrittää vietellä meitä muitakin moottoripyöräilijöiksi. Hän kertoo, että erityisesti varttuneessa iässä olevat johtajatason herrat ovat innostuneet moottoripyöräilystä. Siis juuri sellaiset kuin minä ja muutama muu, joille hän on ideansa esittänyt. Lähtisimme sitten kesällä porukalla vaellukselle pitkin Eurooppaa tai vaihtoehtoisesti Lappiin.  

Järkytyin pelkästä ajatuksestakin mutta yritin olla näyttämättä sitä. Minä en ole koskaan ajanut moottoripyörällä. Mopoa vähän kokeilin nuorena, mutta se tuntui epämukavalta. Vaihdoin rättisitikkaan heti kun tulin ajokortti-ikään. Oppisinko edes ajamaan moottoripyörää? Se on ymmärtääkseni onnettomuuksille altista puuhaa.  

Olen makustellut ehdotusta mielikuvituksessani. Entäpä jos sittenkin... Olisihan se komeaa. Olenhan minä sitä porukkaa maanteillä nähnyt. Partaisia äijiä, vatsakkaita. Istuvat takakenossa buutsinkärjet pystyssä, ohjaustanko korkealla, mustat nahkakamppeet, liivinselkämyksessä outoja kuvioita. Ajavat lujaa ohi, kun minä ajan Toyota Yariksellani sataakahtakymppiä kolmostiellä.  

Neiti sanoi, ettei meidän tarvitsisi kahtasataa ajaa, vaikka pyörällä pääsisikin. Eihän tässä rosvojengiin olla liittymässä. Ei tarvita sinkoa mukaan tarakalle.  

Tämä täytyy nyt panna hiljaiseen harkintaan talven ajaksi. Moni on sanonut, että nyt puolieläkeläisenä pitäisi suuntautua aivan uudenlaisiin harrastuksiin. Muutoin voi juuttua paikalleen, eikä se ole hyväksi. Alla olevaa kuvaa tutkimalla yritän tutusta alan perusteisiin.