keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Pärinäpoikia ja surinasussuja



 
 

Sähäkkyydestään tunnettu sihteerini neiti B. keksii aina kaikenlaisia kummallisuuksia, joita hän sitten yrittää tartuttaa muihin, varsinkin minuun. Olen oppinut olemaan varuillani.  

Virastossamme on ollut tiedossa, että neiti osti muutama vuosi sitten moottoripyörän, sellaisen ison ja nopean. Nimeä en tiedä, kun en ole sitä nähnyt, mutta neiti on kertonut, että sillä pääsee yli kahtasataa.  

Nyt neiti sitten yrittää vietellä meitä muitakin moottoripyöräilijöiksi. Hän kertoo, että erityisesti varttuneessa iässä olevat johtajatason herrat ovat innostuneet moottoripyöräilystä. Siis juuri sellaiset kuin minä ja muutama muu, joille hän on ideansa esittänyt. Lähtisimme sitten kesällä porukalla vaellukselle pitkin Eurooppaa tai vaihtoehtoisesti Lappiin.  

Järkytyin pelkästä ajatuksestakin mutta yritin olla näyttämättä sitä. Minä en ole koskaan ajanut moottoripyörällä. Mopoa vähän kokeilin nuorena, mutta se tuntui epämukavalta. Vaihdoin rättisitikkaan heti kun tulin ajokortti-ikään. Oppisinko edes ajamaan moottoripyörää? Se on ymmärtääkseni onnettomuuksille altista puuhaa.  

Olen makustellut ehdotusta mielikuvituksessani. Entäpä jos sittenkin... Olisihan se komeaa. Olenhan minä sitä porukkaa maanteillä nähnyt. Partaisia äijiä, vatsakkaita. Istuvat takakenossa buutsinkärjet pystyssä, ohjaustanko korkealla, mustat nahkakamppeet, liivinselkämyksessä outoja kuvioita. Ajavat lujaa ohi, kun minä ajan Toyota Yariksellani sataakahtakymppiä kolmostiellä.  

Neiti sanoi, ettei meidän tarvitsisi kahtasataa ajaa, vaikka pyörällä pääsisikin. Eihän tässä rosvojengiin olla liittymässä. Ei tarvita sinkoa mukaan tarakalle.  

Tämä täytyy nyt panna hiljaiseen harkintaan talven ajaksi. Moni on sanonut, että nyt puolieläkeläisenä pitäisi suuntautua aivan uudenlaisiin harrastuksiin. Muutoin voi juuttua paikalleen, eikä se ole hyväksi. Alla olevaa kuvaa tutkimalla yritän tutusta alan perusteisiin.


5 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Eräs pojistani on moottoripyörähullu, ja pitää aiheesta blogia. Hän on kuitenkin erikoistunut wanhoihin pyöriin, joten tuskin tuntenee nti B:tä (jolla on siis uusi pyörä, onko?). - Mutta onpa nti B nyt kerta kaikkiaan melkein elämää suurempi tapaus erikoisine ja eksklusiivisine ominaisuuksineen ja kykyineen! Hänestä on selvästi tulossa puolimyyttinen palvonnan kohde, joten odotan kiihkeästi aina vain lisää!

Kari Rydman kirjoitti...

Niin, poikani moottoripyörä- ja ajelublogiin on linkki oman blogini oikealla seunalla (Oma aika).

Oma Aika kirjoitti...

"Istuvat takakenossa buutsinkärjet pystyssä, ohjaustanko korkealla,..."

Tuossa asennossa ei kyllä mielellään normaali ihminen ajele pitkälle eikä kauhean kovaa. Matkamallisissa pyörissä on aika paljon levollisempi ajoasento...

Vanhoissa pyörissä on minusta tosiaan enemmän henkeä ja elämää - ja niillä on kiva ajaa myös hiljaa...

http://www.vanhamoto.net/

Sari kirjoitti...

Nyt olet rohkea ja pyydät, että neiti B vie sinut ajelulle :)

Dessu kirjoitti...


Utta tietoa moottoripyöräilystä tarjolla. Minä olen todellakin täysin tumpelo sillä alalla. Kiitos vinkeistä.

Karille: Uskomaton tyyppi tämä neiti B., voin vakuuttaa. Pikkuhiljaa tulee lisää muistikuvia, eivät ne tähän lopu.

Sarille: Takuulla en mene kyytiin. Neiti on sillä tavalla arvaamaton, että voisi hyvinkin ajaa juuri silloin kahtasataa. Minä kun pelkään autossakin, jos joku muu ajaa. Välillä pelkään omassa kyydissänikin, vaikka en koskaan aja ylinopeutta.

Dessu