maanantai 5. marraskuuta 2012

Dessu sai taas kahvia juodakseen





 

Vaikka en ole pappi, olen viime päivinä saanut kahvia juodakseni - liiankin kanssa. Sellainen aiheuttaa närästystä.  

En itse ole liiallista määrää kahvia keitellyt vaan olen kyläillyt. Suomalaiseen kyläilykaanoniin kuuluu itsestäänselvyytenä, että kahvia keitetään, varsinkin jos kyläilypaikassa on emäntä paikalla. Jos olisi vain isäntä, juomatarjoilu saattaisi monipuolistua.   

Olen kyllä kahvin ystävä, mutta olen pitäytynyt kohtuudessa. Vakiomääräni on kolme kertaa päivässä kupillinen + santsaus. Nyt meni moninkertaiseksi. Kun tarjotaan, olisi epäkohteliasta kieltäytyä.  

Yhdestä tarjouksesta kuitenkin kieltäydyin. Loppuviikosta soitti puhelinmyyjä. Se oli sijoitusneuvontafirman sutkilta tuntuva nuori finanssileijona, joka kutsui minut käymään saamassa sijoituksilleni ammattitaitoista neuvontaa kahvikupin ääressä.  

Ensin kysyin, onko pullaa myös. Lupasi olevan. Sitten kysyin, onko kunnon kupit vai pitääkö juoda pahvimukista.  Lupasi järjestävänsä kunnon kupit. Sitten kysyin, onko konjakkia myös. Sitä hän ei uskaltanut luvata. Minä siitä suutuin, että kahvi ilman konjakkia on iljettävä sekoitus.   

En suostunut tulemaan, jos ei luvata konjakkia. Sijoitusneuvonnasta sen sijaan ei ole väliä, sen voisivat unohtaa. Osaan kyllä itse hoitaa sijoitukseni ilman hänen firmansa palveluja. Pidin pitkän puhuttelun kelvottomasta markkinoinnista.  

*    *   *    

Ensikosketuksen kahviin sain jo lapsena. Sekoituksen nimi oli silloin pullasuttu. Konjakkia siinä ei ollut, mutta kahvitilkkaan sekoitettiin maitoa, pullaa ja sokeria. Muistan pitäneeni siitä jotenkin oudolla tavalla. Varsinaisesti hyvää se ei ollut, oikeastaan aika pahaa. Mutta silti siihen tuli himo.  


60-luvun mummot istuivat kaiken aikaa kahvittelemassa, se on osa lapsuuden muistikuvaa. Mummoilla oli kummallinen tapa kaataa kahvi kupista lautaselle ("tassille"), pistää sitten sokeripala hampaiden väliin ja imeä sitten kahvi tassilta sokeripalan läpi suuhun. Sellaista ei näe enää.  

*   *   *    

Närästystä vähentääkseni olen yrittänyt siirtyä tavallisesta paahdosta tummaan ja samalla presso-keittimeen. Siinä on totuttelemista, mutta vaikutelma on myönteinen. Tuntuu tepsivän vaivaan. Konjakkia en kahvin kanssa kaipaa - se on vain markkinamiesten kiusaamiseksi keksitty konsti. Tuntuu tepsivän.  

*   *   *    

Olen tässä ollut pitkän syksyn varsin joutilas palkkatyöni osalta, niin kuin puolieläkeläisen kuuluukin. Nyt meininki muuttuu. Lähiviikot menevät työprojektin kimpussa ja päättyvät virkamatkaan, joka suuntautuu taas kerran Berliiniin. Bloginpito taitaa tohinan keskellä jäädä hunningolle.

 

 

3 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Et kertonut miten tuo sutki sijoitusneuvoja suhtautui asiaan. Löikö puhelimen korvaasi? Suuttuiko, vai osasiko tunnustaa tappionsa?

Sari kirjoitti...

Suosittelen juomaan vihreää teetä, se on paljon terveellisempää :)Minulla on aina teepussit laukussa, olen tosi nirso teen suhteen. Minulle ei mikään Lipton kelpaa...

Mukavaa työmatkaa!

Roope Dessutom kirjoitti...


Kari R:
Ei suuttunut, ei paiskonut luuria. Keskustelu säilyi sivistyneenä, etten sanoisi suorastaan eleganttina. Mitenpä muutenkaan, kun meitä oli puhelimessa koolla kaksi tällaista finanssimiestä. Vähitellen häneltä kuitenkin optimismi hiipui ja toivotimme toisillemme hyvää päivänjatkoa. Ilman konjakkia.

Voin kuitenkin kuvitella, mitä keskustelukumppanini mielessä liikkui. Tätäkö varten hän kävi Kauppakorkeat ja Hankenit, että joutuisi elantonsa ansaitsemaan osallistumalla ilveilyyn jonkun kieromielisen idiootin kanssa.

Sari: Teetä juon kyllä aamulla ensimmäiseksi, mutta en sen jälkeen.
Ensin työ, sitten matka. Reissuun lähden vasta kuukauden loppupuolella. Kiitän silti toivotuksista.
Dessu



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...