torstai 22. marraskuuta 2012

Mikäpä kiire minulla



 

Kävin ottamassa influenssarokotteen paikallisessa terveyskeskuksessa. Joku pelotteli etukäteen, että ei ole viisasta mennä, siitäkin ehkä voi saada unitaudin tai jotain muuta kamalaa.  

Menin silti. Olen muutamaan kertaan ollut niin pahassa kulkutauti-influenssassa, että en halua kokea sellaisia koskaan enää. Lapsena minuun tarttui se kuuluisa "aasialainen", enkä sitä kokemusta unohda ikinä. Siispä vitsailin narkolepsialla pelottelijoille, että minä olen niin perusteellisen uninen ilman lepsiaakin, että ei se pahemmaksi voi enää mennä.  

Terveyskeskuksessa oli ruuhkaa rokotukseen. Aikaisempina vuosina ei ole näin pahaa ollut. Tilanne ei ollut oikein hallinnassa. Meidät rokotettavat ohjattiin seinään teipatuilla lapuilla kapeaan käytävään. Oli jonotusnumerosysteemi, mutta jono eteni hitaasti. Jonottajia oli edelläni ehkä viitisenkymmentä, joukossa paljon vanhuksia, hyvinkin huonokuntoisia. Oli kohtuutonta pitää sellaisia seisomassa talvitakeissaan, sillä tuoleja ja naulakoita ei ollut riittävästi. Uusia rokotettavia tuli vielä koko ajan lisää.  

Minä hyväkuntoisena seisoin hetken käytävällä mutta luovutin suosiolla. Ei minulla ole kiirettä. Ajattelin, että ruuhka helpottaa, kunhan odotan. Jätin jonotusnumeroni kojeen päälle. Kiertelin pitkin terveyskeskusta. Lueskelin seinillä ja hyllyissä olevia tiedotteita ja julisteita. Oli ohjetta jos vaikka mihin: alkoholin liikakäyttäjille, masentuneille, raskaana oleville, tupakasta eroon pyrkiville, painonpudottajille, sosiaalipalveluja tarvitseville, laboratorioon näytteitä vieville, e-reseptiin siirtyjille, maahanmuuttajille, reseptin uusijoille, invalidikuljetusta tarvitseville ja mitä kaikkea, en enempää muistakaan. Luin kaikki ja paljon opin.  

Välillä kävin kurkistamassa käytävälle, onko jono lyhentynyt. Pari tuntia meni ennen kuin tunsin, että nyt voin ottaa jonotusnumeron. Sitten jono etenikin nopeasti ja sain piikityksen.  

*   *    *    

Olen viikonlopun aikana joutumassa taas lentokoneeseen, mistä en erityisemmin pidä. Syynä on työmatka Berliinissä pidettävään seminaariin.  Kokoontuminen ei kestä kuin kolme päivää. Kaksihenkisen valtuuskuntamme toinen jäsen, sihteerini, poistuu maasta heti, mutta minä aion jäädä taas norkoilemaan kaupunkiin pidemmäksi aikaa, kuten aina ennenkin työmatkoillani. Pitäähän sitä hieman viipyä, kun niin kauas vaivautuu lähtemään. Viipymisen kulut, myös paluulennon, maksan tietysti itse.   

Berliinissä olen käynyt monta kertaa, mutta silti en voi väittää tuntevani kaupunkia erityisen hyvin. Se on niin moni-ilmeinen ja uudistumiskykyinen paikka. Edelliset käynnit ovat antaneet vaikutelman harvinaisen dynaamisesta ja boheemista nykytilasta. Sellainen viehättää. 

Alustavasti olen suunnitellut viipyväni viikon verran. Paluulippua en kuitenkaan ole tilannut. Jos viihdyn hyvin, viivyn kaksi viikkoa - tai kolme. Ehkä jouluun asti. Mikäpä kiire minulla.
 
 

2 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Tule nyt kuitenkin takaisin ennen joulua. Täytyyhän sitä saada toivottaa hyvät joulut :)

Heidi kirjoitti...

Kateeksi käy. Tosin oli Berliinissä kesäkuussa. Pidän tuosta kaupungista.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...