Eilen
luvattiin isoa lumisadetta eteläänkin. Kävin kiireesti viemässä auton
talvisäilöön.
Näin olen
tehnyt jo monena talvena. Minulla on hyvä säilöpaikka kaverin tallissa
naapuripitäjässä. En edes vaihda talvirenkaita vaan pistän auton kerta
kaikkiaan pois liikenteestä lumiseksi ajaksi. Vakuutuksetkin pistän katkolle,
kun sen voi tehdä netissä.
Ei
kuitenkaan tullut lunta vaan loskaa, joka näyttää sulavan pois. Jospa talvi ei
tulekaan. Odotan vielä vakuutuksen kanssa.
Olen
tympääntynyt siihen, että kaupungissa ei ole parkkitilaa talvisin senkään
vertaa kuin kesällä. Kadunvarrella seisova auto jää aina lumikasojen alle -
kuten kuvassa. Esiin kaivaminen aurauspäiväksi on rasittavaa ja sitä paitsi
turhaa. En tarvitse autoa mihinkään talviaikana, kun en käy kesäasunnollani.
Kaupungissa
kävelen aina kun mahdollista. Pidemmät matkat ajan raitiovaunulla, bussilla tai
metrolla. Helsingissä julkinen liikenne toimii hyvin, ainakin kantakaupungissa.
Ihmettelen niitä, jotka viitsivät ajaa omalla autolla vaikkapa Töölöntorilta
keskustaan. Matka ei ole pitkä, mutta se on huomattavan vaivalloista. Pitää
ajaa parkkiluolaan ja maksaa siitä. Kuskilla pitää olla jonkinlainen
asenneongelma, sillä raitiovaunu veisi ovelta ovelle.
Maaseudulla
ja esikaupungeissa asiantila on kokonaan toinen. En yritä ehdottaa
autottomuutta muualle kuin toimivan joukkoliikenteen alueille. Polkupyöräilijät
ovat kyllä minun silmissäni erityisen kunnioitettava ihmislaji, mutta se ei
sovellu kaikille.
Jos
kauemmaksi Helsingistä talvella lähden, menen junalla. Se on mieluisin
matkantekovälineeni. Olen interreilannut nuorempana pitkin Eurooppaa ja yöpynyt
milloin missäkin, kuten asemahalleissa. Olen junaillut myös Venäjällä. Oli
herkkua lukea Rosa Liksomin junamatkakirja Hytti nro 6 aiheesta, josta
minullakin on kokemusta, tosin vain Euroopan puoleiselta Venäjältä. Lentokone
on minulle vastenmielinen matkustustapa, mutta siitä olen työni vuoksi pääsemättömissä.
Lentokone on matkustamiselle sama kuin hampurilaisbaari kulinarismille.
Oikein
odotan, että saan taas matkustaa junassa. Niissä näkee kiinnostavia ihmisiä.
Ravintolavaunut ovat hyvä havaintopaikka, samoin käytävillä kuljeksijat. Joskus
osuu jännittävä kohtaaminen viereiselle tuolillekin.
Aika usein
junamatkalla osuu kohdalle se lapsuudesta asti tuttu näköharha. Minun juna
pysähtyy asemalle. Viereen pysähtyy vastakkaiseen suuntaan menevä juna.
Ikkunasta näen vain viereisen junan seinän. Siinä seisomme vierekkäin. Sitten
minun junani lähtee liikkeelle. Viereisen junan seinästä näen, kuinka hitaasti
vauhtini kiihtyy.
Sitten
yhtäkkiä tulee hämmentävä silmänräpäys, kun viereisen junan seinä loppuu ja
avautuu avarampi näkymä. Minun junanihan seisoo paikallaan. Se oli naapurijuna,
joka liikkui.
Hieno
hämmennyksen elämys. Ihan kuin jossakin M. C. Escherin näköharhakuvassa.
2 kommenttia:
Kävin pari vuotta sitten Amops Andersonin taidemuseossa Escherin näyttelyssä. Olen kuvittanut yhden esitelmän hänen töillään.
Rakastan junia. Asemat ovat romanttisia. Pelkään lentämistä, jos olisi enemmän aikaa matkustaisin laivoilla ja junilla. Töissä eivät ehkä ymmärtäisi jos Washingtonin matkaan menisi pari kuukautta. Sellaisia hätähousuja ovat.
Amos, ei Amops. Kuulostaa mopsilta.
Lähetä kommentti