keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Lohdullinen tieto



Suuresti arvostettu The Guardian julkaisi äskettäin artikkelin, joka antoi Dessulle aihetta tyytyväisyyteen ja lisäsi itsetuntoa. Harvoin sellaista saa.   

Artikkelissa kerrottiin amerikkalaisessa Western Illinois Universityssa tehdystä tutkimuksesta. Aiheena oli narsismi. Kaikkihan me pelkäämme olevamme narsisteja, eikö vain? Tai ainakin narsisteilta näyttävämme muitten silmissä. Ei kivaa. 

Tutkimuksen mukaan ne Facebookin käyttäjät, joilla on paljon kavereita ja jotka tekevät usein tilapäivityksiä, osoittautuivat olevan narsisteja. Narsistit myös merkitsevät itsensä Facebookissa julkaistuihin valokuviin muita useammin. 

Tutkijoiden mukaan narsistien tuntomerkki on, että he ovat itsekeskeisiä, turhamaisia ja haluavat olla huomion keskipisteenä ja tulla laajalti huomatuiksi. Monet heistä tekevät itsestään jopa epäasiallisia paljastuksia saadakseen huomiota.  

Tutkimuksessa oli paljon yksityiskohtia, mutta ydinkohta oli, että mitä enemmän henkilön käytöksessä oli narsistisia piirteitä, sitä enemmän heillä oli Facebook-ystäviä. Muita todennäköisemmin narsisti hyväksyy kaverikutsuja myös tuntemattomilta.  

*   *   *    

Miten niin tämä on lohdullinen tieto?  

Viehättävä sihteerini neiti B. yllytti minua noin vuosi sitten liittymään Facebookiin. Olin vähän vastahankainen mutta suostuin kun yllytettiin.   

Meillä on Vuoronvarausvirastossa talon sisäinen sopimus, että toistemme Facebook-kavereiksi emme tarjoudu emmekä suostu. Minulla oli sellainen ennakkoaavistus, että eipä taida kaveriruuhkaa tulla.  

Olin oikeassa. Jonkin aikaa päivitin  profiiliani ilman ainuttakaan kaveria. Vähän tylsää mutta miksei, sujuihan se niinkin. Sitten kuin tyhjästä ilmestyi yksi kaveripyyntö. Aivan tuntematon nimi. Hyväksyin hänet oitis. Nuori mies Kuopiosta, jota en tiedä tavanneeni tai tuntevani. Hänellä näytti olevan valtavasti kavereita.   

Päivitin harvakseltaan sivuani ja sain lukea kaverini kirjoituksia. Sellaista nuoren miehen elämää. Ei tullut peukkuja pystyssä eikä poikittain, ei häneltä eikä minulta. Vähitellen aktiivisuuteni laimeni. Joskus kävin katsomassa, mitä nuorelle kaverilleni kuuluu. Kerran hän lähetti minulle syntymäpäiväonnittelun. Siinä kaikki.  

Lisää kavereita ei ole tullut, on vain tämä yksi.   

Voiko kukaan tämän jälkeen enää epäillä Dessua narsistiksi?




2 kommenttia:

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ei narsistille ilmoitan,että ensimmäisen eläkelippusi osto on huomioitu Kulutusjuhlaa blogissa.

Dessu kirjoitti...

Jaaha, kiitos vinkistä. Mielenkiintoinen näkökulma, en ollenkaan ymmärtänyt ajatella pääsylipun alennusta kuluttajansuojelun näkökulmasta. Mutta on siinä sekin, täytyy myöntää.

Kiitos myös sille tuntemattomalle blogin lukijalle, joka vei linkin sille sivustolle.
Dessu