tiistai 18. lokakuuta 2011

Milanosta Töölöntorille

Dessu on palannut Milanosta. Ja heti iski flunssa.

Ei tarvinnut kuin laskeutua lentokoneen portaat alas, niin ennakkomerkit kurkussa olivat aavistettavissa. Taksissa kohti Helsinkiä aavistus vahvistui ja Töölöntorin laidalla kotiovella asiasta ei enää ollut epäselvyyttä. Hississä kohti viidettä kerrosta tuli jo aivastus.

Onneksi kotona oli lääkettä, rommia ja hunajaa ja viinimarjamehua.

Lombardian kohtalaisen lämmin ilmanala helli ulkona olijoita, mutta Euroopan vuoronvarausviratsojen kansainvälinen yhteistyöseminaari pidettiin epäviisaasti sisätiloissa, vanhassa kivirakennuksessa. jossa on viileää ja kaikuisaa. Sain seurata suuren määrän Power point -esityksiä, enkä voi kehua nauttineeni. Tuskin kukaan muukaan, mutta sellaisia seminaarien kuuluu olla. Hetkittäin olisi voinut luulla, että ollaan Suomen hiihtoliiton kokouksessa. Kähnäämisen aiheena olivat silloin kehitystavoitteet, joissa meidän Pohjoismaiden ja Välimeren maiden edustajien näkemykset olivat kaukana toisistaan.


Vapaa-aika sen sijaan oli miellyttävämpää. Pohjoismaiden edustajien kanssa päätimme tehdä retken Veronaan, historiallisia nähtävyyksiä täynnä olevaan kaupunkiin, jossa en ole ennen käynyt. Erityisesti minua kiehtoi päästä Shakespearen Romeon ja Julian jäljille, näytelmän ”tapahtumapaikoille”.

Viereisessä kuvassa on se kuuluisa parveke, joka on niin keskeinen Romeon ja Julian rakkaustarinassa. Parvekkeen alapuolelle on pystytetty Julian patsas. (klikkaamalla kuvat suurntuvat).

Miespuolisten vieraiden kuului perinteen mukaan sivellä patsasta. Perimätiedon mukaan siitä saa onnea ja kyvykkyyttä rakkauselämäänsä. Kuvasta näkyy, mikä kohta Juliasta on sivelyn kohteena. Dessukin siveli, muiden mukana, kuitenkin huolestuneesti tietoisena koti-Suomessa ja Pohjoismaissa vallitsevista yleisistä käyttäytymisnormeista, jotka koskevat seksuaalista ahdistelua.

5 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Onneksi flunssa iski vasta Suomessa eikä kesken matkaa. Kaiken maailman uskomuksia sitä kuulee mutta tuo hauskimmasta päästä :)

Kari Rydman kirjoitti...

Taitaa olla ainoa paikka jossa pääsee kokeilemaan 15-vuotiaan ruuminrakennetta... Ja ihan laillisesti! :)

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kävin kesäkuussa Milanossa ja näin tuon patsaan. Pariisissa on se kuuluisa hautausmaa, jonne on haudattu Jim Morrison, Edith Piaf, Oscar Wilde ja muita kuuluisuuksia. Siellä makaa näköispatsas, jostakusta miehestä, jonka housujen etumusta, pitää käydä hivelemässä saadakseen lapsia. Kyseinen ruumiinalue näytti varsin kuluneelta.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Anteeksi tarkoitin siis Veronaa.

Dessu kirjoitti...

Jossain maailman äärillä matkatessani muistan vuosia sitten törmänneeni veistokseen, jossa oli suuri pimeä onkalo. Perinnetieto kertoi, että kun työntää kätensä syvälle sinne pimeään onkaloon, saa itselleen jotakin suurta hyvää (en muista mitä). Asiaan liittyi kuitenkin varoitus: jos valehtelemiseen taipuvainen henkilö työntää sinne kätensä, onkalossa asuva peto puraisee sormen poikki.

Minä en tietenkään uskonut moisiin taikasysteemeihin enkä työntänyt kättäni sinne.

(Hapara muistini ei tavoita, missä tämä veistos sijaitsi ja mitä hyvää käden sisään työntäjälle oli luvassa. Tunnistaako joku lukijoista tapauksen?)

Dessu