maanantai 3. lokakuuta 2011

Ulos kirjakaapista

Dessulla on taipumusta nostalgiseen mielenlaatuun. Uskon ja toivon, että se on ikäkausi-ilmiö, joka menee ajan myötä ohi.

Nuori sihteerini on myös huomannut ilmiön ja jaksaa virnistellä siitä. Kun kysyin, mitä minun hänen mielestään pitäisi taipumukselleni tehdä, hän sanoi, ettei sille voi tehdä mitään. Se on ihmisen pysyvä ominaisuus, jonka kanssa on vain yritettävä elää. Hän erityisesti varoitti minua yrittämästä peittää taipumusta käyttämällä varttuneessa iässä olevien herrojen epätoivoisia vakitemppuja, kuten lähtemistä bailaamaan Helsingin yöhön. Sellaisesta kuulemma näkee yökerhoissa varoittavia esimerkkejä.

Usein tämä Dessun taipumus palata menneisyyteen tapahtuu etsiytymällä vanhojen klassikkokirjojen tai elokuvien pariin. Yle-Teemalta on nyt kahtena sunnuntaina tullut juuri tähän käyttöön soveltuva elokuva. 

Dessu luki poikaiässä suuren määrän seikkailukirjoja. Niistä lähti alkuun lukuharrastus, joka myöhemmin muuttui yliopisto-opinnoiksi ja ammatiksi. Lukeminen jatkuu edelleen varsin runsaana. 

Teeman elokuvat olivat Moby Dick - valkoinen valas ja Sukelluslaivalla maapallon ympäri. Tyypillisiä poikien seikkailutarinoita. Molemmat olen aikoinaan lukenut, Vernen kirjan muistaakseni lainasin Jyväskylän kaupunginkirjastosta ja Melvillen kirjan olen jostakin hankkinut omaksi. Se on vieläkin hyllyssäni. Molemmat elokuvat olen myös nähnyt ennenkin - kauan sitten.

Minulle jäi mielikuva, että vielä 1960-luvulla nuoret pojatkin lukivat paljon kirjoja. Eivät kaikki mutta monet. Nykyään eivät kuulemma lue.

Silloin seikkailukirjoja oli tarjolla ja niiden joukossa oli tasokaita klassikkoja, sellaisia kuin Robinson Crusoe, Tom Sawyer ja Huckleberry Finn. Kotimaisista jäi muistiin erityisesti Väinö Riikkilän Pertsa ja Kilu ja Simo Penttilän Punavyö. Sellaisista oli helppo siirtyä myöhemmin aikuisempaan laatukirjallisuuteen.

Saatan olla väärässä, mutta minulle on syntynyt mielikuva, että tällainen on mennyttä aikaa. Nykypojat saattavat innosta Harry Potterista mutta suunnilleen siihen se jää. Pojat eivät lue.

Miehetkään eivät lue, ja jos joku lukee, hän on vaarassa joutua pilkan kohteeksi. Dessulle ei ole näin käynyt, sihteeriä lukuun ottamatta, mutta monet ovat. Nyt on kuitenkin apua tarjolla.

Joukko huolestuneita julkkismiehiä astuu rohkeasti valokeilaan ja tunnustaa avoimesti olevansa lukijoita. Ajaakseen asiaa he perustivat yhteisön nimeltä JAMIT - Julkisesti Avoimet Mieslukijat. Julkisuuteen astuvat mm. Kalle Holmberg, M. A. Numminen, Pekka Haavisto, Jukka Relander, munkki Serafim ja Ilkka Niiniluoto. Sponsorina ja tapahtumapaikkana toimivat Helsingin kaupunginkirjaston eri toimipisteet. Tarkemmat tiedot henkilöistä, paikoista ja päivämääristä löytyvät täältä.  

Dessu tervehtii ilolla tällaista rohkeutta ja aikoo itsekin käydä paikalla kuulemassa sanomaa ja saamassa tukea. Ehkä tuki lisää myös itsetuntoa hyväksyä itsessään kirjallinen nostalgiataipumus. Ettei tulevaisuudessakaan iskisi houkutus hylätä kirja / elokuva ja lähteä sen sijaan bailauskierrokselle Helsingin yöhön.

3 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Kirjan lukeminen on ihanaa. Asia johon nykynuoriso tottuu kotona, jos tottuu. Minä luen paljon ja ilokseni huomaan että se on siirtynyt myös tyttäreeni. Kannatti siis lukea iltasatuja joka ilta, tätä tapa loppui viime syksynä, valittavasti. Aina kun oli mahdollista, minä luin kirjoja hänelle. Ei vaan nykypäivän satuja, Elsa Beskow:n teokset olivat hänen suosikkeja. Nyt hän lukee Harry Pottereita ja Neiti Etsivää. Saa lukea melkein mitä vaan, vaan kun lukee :)

Osa vanhemmista ei tajua, miksi kannattaa lukea paljon lapselle. Lapselle se monta hyvää asiaa jolla pärjää pitkälle koulussa.

Hyvä että miehille tarjotaan tuollainen mahdollisuus. Sillä tv tai tietokone ei ikinä voi tuoda samaa tunnetta minkä hyvä kirja tuo.

Päivi kirjoitti...

Kuinkahan moni nuori edes tuntee nimen Jules Verne? Mutu-tuntumalla epäilen, että näitä vanhoja poika- ja seikkailukirjoja lukevat vain ne, jotka ovat ne joskus nuoruudessaan lukeneet. Uusia lukijoita ei Pertsalla ja Kilullakaan taida olla.

Aikoinaan luin tyttärelleni ääneen kaiken mahdollisen satukirjoista Hesariin, avuaruusalusteknologiasta Pieneen merenneitoon. Ei auttanut, ei hänestä lukijaa tullut.

Roope Dessutom kirjoitti...

Jutun pointti taitaa olla siinä, menettääkö ihminen jotain, jos ei lue tai jos hänelle ei ole lapsena luettu. Korvaavatko televisio, tietokonepelit tms. jotenkin puutteen?

Jotenkin olen taipuvainen ajattelemaan, että ns. suuret kertomukset antavat ihmiselle enemmän aineksia elämään kuin viihteen kliseet.

Vai onko olemassa myös tästä näkökulmasta hyvää nuorisoviihdettä? En tunne alaa.

Dessu



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...