maanantai 10. lokakuuta 2011

Kerrostumia

Pääsin muutama vuosi sitten seuraamaan arkeologista kaivausta. Sain myös kuulla kaivauksen johtajan esittelevän löytöjä ja selostavan kerrostumia ja niiden merkitystä. 

Silloin tuli mieleen, että miksi en itse hakeutunut nuorena sen alan koulutukseen. Se olisi varmaankin ollut mielenkiintoista ja minun luonteelleni sopivaa. Tuoreen kokemuksen innoittamana luin aiheeseen liittyvän kirjan ja opin jotain historiallisista kerrostumista.

Jostakin muistin kätköistä tämä pulpahti esille, kun tänään kiipesin Töölöntorin laidalla sijaitsevan kotini ullakolle. Se on aina kovin ristiriitaisia ajatuksia herättävä kokemus. Siellä sijaitsevat henkilökohtaisen elämäni kerrostumat. Joskus nekin pitäisi kaivaa laatikoista ja koreista esille ja katsoa, mitä kaikkea niistä löytyy.

Ullakko on hämärä paikka, taskulamppu on hyvä ottaa mukaan, varsinkin jos ole kiirettä. Jos vähänkin alkaa kurkistella hyllyillä ja lattioilla olevien pakettien sisuksiin, sinne juuttuu tuntikausiksi. Nyt olin päättänyt, että korkeintaan varttitunnin viivyn.

Mitä löytyi? Ei, isoisän olkihattua siellä ei ole, vaikka tunnetun laulun mukaan pitäisi.

Kun vedin yhden pölyisen pahvilaatikon pinosta ja avasin kannen, päällimmäisenä oli leveä nahkavyö, jossa oli sheriffintähti solkena. Kansakoulun alaluokilla käytössä ollut. Nyt ei ulotu kuin reiden ympäri. Vanhat silmälasini, paksut mustat sangat. Pino kouluvihkoja, kaunokirjoitusta, kotilaskuja, kielioppiharjoituksia, ainekirjoitusta. Nippu joulukortteja. 

Koko paketin alaosa oli täynnä magnetofoninauhoja, parikymmentä, avokelamallia. Vihko, johon olin kirjoittanut listoja nauhojen sisällöistä. Magnetofonin mikrofoni ja muutama piuha, joiden päässä banaanikosketin. Matkaradiosta nauhoitin mielikappaleita niistä harvoista pop-ohjelmista joita oli. 

Magnetofonia, jolla voisin nauhat kuunnella, ei minulla tietenkään ole, viimeinen tuli käytetyksi loppuun joskus 70-luvulla. Vieläköhän sellaisia jostain saisi? Neliraitamallia.
* * * 

Siinä kohdassa tajusin, että kaivaukset ullakkokerrostumiin on tällä kertaa lopetettava tähän. En tullut ullakolle tekemään nostalgiamatkaa menneisyyteeni. Tulin ihan oikealle asialle.

Matkalaukku, sitä tulin hakemaan. Se ei ollut kerrostumien alla vaan keskellä lattiaa, siinä mihin sen kesällä Saksan-matkani jälkeen jätin.

Olen siis lähdössä matkalle, virkani velvoittamana, kuten aina. Päämääränä on Milano. Eurooppalaisten Vuoronvarausvirastojen yhteistyökongressi kestää kolme päivää, mutta olemme ruotsalaisen kollegani kanssa päättäneet viipyä muutaman päivän lisää viikonlopun yli tutustumassa kaupungin runsaaseen kulttuurikerrostumiin. Ilmeisesti myös virkasisaremme Norjasta ja Islannista onnistuvat järjestämään itselleen pidennetyn oleskelun.

Katoan siis blogosfääristä joksikin aikaa. Matkalaukun kerrostumien rakentelu on tunnetusti hankalaa puuhaa. Liitän tähän ohjeita hyödyksi ja iloksi niin itselleni kuin muille matkamiehille. (Klikkaamalla kuvat saa suuremmiksi ja kaksi kertaa klikkaamalla vieläkin suuremmiksi , niin suuriksi, että tekstin voi lukea)(Ohjeet peräisin Kotiliesi-lehdestä v. 1935)

4 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Hyvää matkaa! Tänne mun jäädä täytyy... ;)

Heidi kirjoitti...

Toivottavasti laukkusi on oikeaoppisesti pakattu, ettei matka mene piloille.

Liirum kirjoitti...

Hyvää matkaa tuulettumaan Milanoon.

Anonyymi kirjoitti...

Muutaman tunnin junamatkan päässä oleva Milano on kaunis ja houkutteleva - eikä lumikenkiä vielä tarvita !
Matkalaukun pakkaaminen on taitolaji - se kysyy myös monelta hermoja :D, mutta miksi ihmeessä?

Onnistunutta kokoontumista ja mielenkiintoisaa vapailua !
'Sivummalta seuraaja'



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...