torstai 1. syyskuuta 2011

Junamatkoja




Dessun mielestä juna on matkustusvälineenä ylivoimainen. Se voittaa nautinnollisuudessa auton ja lentokoneen. Junassa on tunnelmaa.

Kesän mittaan Dessulla oli useampaankin kertaan tilaisuus matkustaa junalla sekä Suomessa että Saksassa. Ensimmäinen matka alkoi kesäkotini lähimmältä asemalta Orivedeltä kohti Helsinkiä. Matkateko sujui rattoisasti aina Tikkurilaan saakka, mutta sitten alkoi takkuaminen.

Onhan tästä kirjoitettu ja valitettu vuosikausia, mutta ensimmäistä kertaa se osui Dessun omalle kohdalle. Milloin on veturissa vikaa, milloin ohjauskeskuksessa, milloin rataverkossa, milloin on lunta ja jäätä, nyt on kuulemma konduktööreistä pulaa. Näin on kerrottu.

Sääli ja vahinko. Pidän katastrofina, jos juna matkustusvälineenä menettää maineensa. Niin ei saisi käydä, mutta huonolta näyttää.

Pasilan jälkeen juna pysähtyi. Ei tapahtunut mitään. Siinä seisottiin Eläintarhan urheilukentän kohdalla. Kuulutus kertoi, että jotain joudutaan hetki odottamaan. Odottaminen kesti ja kesti. Sitten juna liikahti eteenpäin mutta pysähtyi kohta uudestaan.

Niin lähellä pääteasemaa mutta niin kaukana perille pääsystä.

Dessu oli äskettäin sattunut lukemaan kirjan, jossa myös tultiin junalla Helsinkiin. Siinä matkanteko ei takkuillut, päinvastoin. Paikalleen juuttuneessa junassa istuvan Dessun mieleen häivähti kateus siitä, kuinka hyvin asiat ennen muinoin sujuivat, junaliikennekin. Kirja on Juhani Ahon ”Helsinkiin” (1889).



” - - Ja lupaus siitä oli jo jokaisessa veturin kiihkeässä vihellyksessä ja junan kiivaassa kulussa ja nopeasti jälelle jäävissä asemissa, mikä kaikki tiesi sitä, että matka lyhenee joka hetki ja sen määrä, Helsinki, lähenemistään lähenee. Helsinki, johon kiidetään yhä kiihtyvän virran vauhdilla ja joka odottaa kuin kuplia kiehuva suvanto ja aina vaan ahnaammin itseänsä kohti nielee! - -


Vetureja, joissa vaski ja teräs kilvan kiiltelivät, kiiti kuin vallattomat pääskyset sivuraiteita myöten toistensa ohi ja toisiansa vastaan päästäen mennessään kimakan, virkeän sävelen. - -


Juna kiiti joskus niin päätä huimaavaa vauhtia, että täytyi pitää kaiteesta kiinni. Se ryntäsi rasahtaen pienten rautasiltojen poikki, syöksyi hihkaisten kallion keskeen, ja seinät kalahtivat kuin kahleiden kaikua. Kone huohotti ja tohotti kuin jättiläinen suurista keuhkoistaan. Kirpoellen lennähtivät kipunat mustaan metsään kuin ukkosen salamat, ja oli kuin olisi koko tässä menossa ollut jotain intohimoista hehkua ja silmäin tulista säihkettä." 

Tiedoksi vaan VR:lle ja ratahallintokeskukselle, että Juhani Ahon kuvaamaan palvelutasoon pitäisi nykyisinkin pyrkiä. Älkää päästäkö Helsinkiin matkustamisen tilannetta niin pahaksi kuin oheisissa Amerikan-kuvissa, jotka ovat elokuvasta Kenraali (The General, ohj. Buster Keaton 1926). (Klikkaamalla kuvat saa suuremmaksi).








4 kommenttia:

kariav kirjoitti...

Kyllähän Jussi junamatkoista kirjoitti paljonkin - "Rautatiessään" ja Tyrolin ja Italian alppimatkoissaan, mutta Helsinkiin mentiin alkumatka laivalla ihan tutuissa maisemissa:

"Neitoset olivat juuri takana, ja hän tahtoi heidän kuultensa kysyä jotakin.

—Mikä on tuo hovi tuolla mäellä?

Mies viivytti vastaustaan niin kauan, että neitoset ehtivät jo piipun taakse.

—Vokkolan hovi.

—Saako tällä kiikarilla katsoa?

—Herra tekköö hyvin ja kahtoo voan.

Olisi ollut hyvä tilaisuus tarjota neitosille kiikari ja päästä heidän kanssaan puhelemaan. Antti toivoi, että he tulisivat ja jotenkin näyttäisivät sitä haluavansa. Mutta neitoset eivät tulleet koko sillä ajalla, kun Antti käänteli kiikaria, edes kokan puolelle piippua. Ja yht'äkkiä kuuli hän heidän mennä humistavan kannen alle.

Leppävirroilla astui Antti halkoja otettaessa maihin ja hänellä oli kulkulautaa myöten laskeutuessaan se pieni hetkellinen tyydytys, että kaikkien rannalla olevain talonpoikain huomio kiintyi häneen. Hän ei ollut heitä näkevinäänkään, loi mahtavan katseen väkijoukon yli, mutta kuuli kuitenkin muutaman akan äänen takanaan sopottavan: »Katoppas, minkälainen tuolla on laukku selässä.»
—Vai niin, se oli siis tämä hänen matkalaukkunsa, joka herätti heidän huomiotaan. Se häntä nauratti, mutta oli samalla vähän mieliksikin."


Mainitun Vokkolan hovin paikalla on nykyään kylpylähotelli, maanalainen hiihtoareena, jäähalli, urheilukenttä...

Liekö Antti mielessään jo miettinyt, että nepä tuohon hyvin kävisivät.

Se, että laivalla matkustettiin Kuopiosta etelään, eikä junalla, johtui savolaisten maakauppiaiden ja laivayhtiöiden vastustuksesta radan rakentamista kohtaan. rata vedettiin sitten aikanaan Pieksämäeltä pohjoiseen, joten Pieksämäki saa kiittää Leppävirran seudun laivureita risteysasemastaan.

Kari Rydman kirjoitti...

Hauska on teillä sanan mahti, Roope ja Kari! :)

Roope Dessutom kirjoitti...

Olen siinä kylpylähotellissa joskus äkkiseltään poikennut. Paikan menneisyydestä minulla ei ollut tietoa. Aina oppii, kiitän opastuksesta. Poikkean joskus uudestaan ja katselen paikkaa uusin silmin.

Dessu

Anonyymi kirjoitti...

Minä pidän junassa istuskelusta nykyään enemmän, kuin autoilusta moottoriteillä. Saa katsella rauhassa maisemia, sen sijaan, että sydän syrjällään vahtii vauhdin hurmassa poukkoilevia kanssa autoilijoita. Aikataulut toimivat moitteettomasti. Poikkeuksena vain Ranska ja Italia. Junassa voi lukea tai miettiä omiaan. Voi istua hiljaa tai keskustella. Keski-Euroopassa tavataan puhella, jos ei muuta niin tervehditään ja lähtiessä toivotellaan hyvää matkan jatkoa !

Lapsuuden matkoista välillä Helsinki-Rovaniemi on muistoissa päälimmäisenä se, että eväät oli syöty jo Pasilan kohdalla! :D

'Sivummalta seuraaja'



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...