maanantai 5. syyskuuta 2011

Jotain pysyvää




Nuorena Dessu vietti usein kesälomaa serkkunsa luona maaseudulla lähellä Jyväskylää. Lomapuuhista mukavin oli tietysti uinti. Siihen oli erinomainen mahdollisuus, sillä serkun kodin lähellä oli uimalaitos, sellainen jossa oli hiekkarannan lisäksi hyppytorni ja ponnahduslauta. 

Siellä Dessu suoritti uimamaisterin tutkinnon. Ikää oli suunnilleen 15 vuotta. Se on Dessun merkittävin saavutus urheilun alalla (ainakin toistaiseksi!).

Vuodet vierivät ja Dessulta loppuivat vierailut serkkulassa, sillä serkun kotitalo purettiin. Paikalle rakennettiin moderneja rivitaloja.

Tänä kesänä Dessulle välähti ajatus poiketa katsomaan, miltä siellä nykyisin näyttää.

Hiekkaranta oli tallella mutta hyppytornia ei enää ollut. Oli koleahko päivä, joten rannalla oli vain muutamia lapsia leikkimässä. Siinä rannalla seisoessa muistot maisterintutkinnosta ja juhlallisesta promootiosta nousivat elävästi mieleen. Tässä kohdassa minä kerran, kauan sitten… Kuinka hirveän monta vuotta siitä onkaan?

Tutun näköiseltä tuntui vain ränsistynyt pukeutumiskoppi. Voisiko se olla se sama vanha? Astuin sisälle katsomaan. Siellä oli muutama nulikkaikäinen poika. He jostakin syystä selvästi hämmentyivät, kun astuin sisään. Olivat ilmeisesti jossain pahanteossa. Livahtivat ulos saman tien.

Kyllä, tämä on sama pukukoppi kuin minun aikanani. Puupenkit kiertävät huonetta, ikkuna-aukot ovat ylhäällä katonrajassa. Naulakot on kyllä uusittu, minun aikanani ne olivat jonkinlaiset puutapit seinässä, nyt ne ovat järeät rautaiset.

Sitten minulla välähti. Yksi kirkas muistikuva lisää. Ei kai sentään SE voi olla tallella… 

Menen lähemmäksi. Kyllä, juuri siinä nurkassa, jossa nulikat olivat kun astuin sisään, juuri siinä nurkassa on edelleen reikä seinässä. Pieni reikä, alkujaan luultavasti oksanreikä, puukolla ehkä pikkuisen suuremmaksi kaiverrettu.

Siitä reiästä kun tirkisti, näki tyttöjen pukuhuoneen puolelle. 

Kaikki muuttuu, vuosikymmenet vierivät, sukupolvet vaihtuvat, mutta reiät pukuhuoneiden seinissä ovat ikuisia.





3 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Pitää olla hyvin hiljaa tuollaista näkymistä, ettei sitä peitetä. Olisihan se kurjaa jos pojat ei saa jatkaa isien opettamaa perinnettä :)

Kari Rydman kirjoitti...

Taas komea tarina! :)

Roope Dessutom kirjoitti...

Sari: onko varmaa, että siitä reiästä kurkistellaan vain yhteen suuntaan?

Kari: Kiitän imartelevasta kommentista.

Dessu



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...