perjantai 28. tammikuuta 2011

Hau & heil

Dessu huvittui löytäessään äskettäin joulun aikoihin julkaistun uutisen tamperelaisen apteekkarin Jackie-nimisestä dalmatialaisrotuisesta koirasta, joka joutui natsi-Saksan hallinnon ajojahdin kohteeksi toisen maailmansodan aikana. Tassunsa Hitler-tervehdykseen nostaneesta koirasta oli tullut Saksan hallinnolle ongelma. Jossakin ministeriössä suunniteltiin jopa koiran omistajan yrityksen tuhoamista moisen pilkanteon kostoksi.

Koiran omistaneen apteekkarin rouva oli syntyperältään saksalainen, ja hänellä tiedettiin olevan natsivastaisia mielipiteitä. Kaiken pilkan huipentumaksi rouva oli antanut Jackielle lempinimeksi ”Hitler”, koska se osasi nostaa tassunsa ilmaan kuten saksalaiset karjaistessaan ”Heil Hitler!” -tervehdyksensä.

Saksan konsuli oli jostain saanut tiedon tästä koirasta ja raportoi asiasta kotimaahansa. Seurauksena apteekkari määrättiin saapumaan puhutteluun Saksan suurlähetystöön Helsinkiin ja saksalaiset lääketehtaat asettivat hänen apteekkinsa boikottiin. Oikeuden eteen apteekkaria ei kuitenkaan saatu, vaikka yritystä oli. Todistajia ei rikokselle löytynyt.

* * *

Niinpä. Oli niillä monenlaista huolta ja murhetta.

Dessu muistaa tunteneensa vähän samanlaisen koiran 1970-luvulla. Sen nimi oli Yrjö, ja se suoritti siviilipalvelusta isäntänsä kanssa eräässä hoitolaitoksessa Jyväskylän liepeillä. Yrjönkin tassu nousi, mutta vain silloin kun se halusi ruokakuppiinsa täydennystä. Muutoin se enimmäkseen makoili, vanha, lihava ja väsynyt kun oli. Yrjöllä oli kansainvälistä taustaa, sen sukujuuret olivat peräisin Leipzigistä. Niinpä Yrjön roduksi mainittiin ”Saksan demokraattinen paimenkoira”. Diplomaattisia ongelmia Yrjö ei aiheuttanut. Yrjöstä aika jätti melko pian sen jälkeen kun se oli saanut kansalaisvelvollisuutensa suoritetuksi.

* * *

Dessu itse poistuu maasta viikonlopun aikana. Kyseessä ei ole maanpakoon lähteminen, vaikka siihenkin voisi olla aihetta. Aikomukseni on kuitenkin palata.

Dessun uudet työtehtävät  pistävät liikkeelle. Menen Kööpenhaminassa järjestettävään kongressiin, jonka tarkoitus on ties mikä kansainvälisen yhteistyöverkoston suunnittelu ja kehittäminen. Kaikenlaista sitä joutuu sietämään - mieluummin pysyisin kotona.

2 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Toivottavasti matkasta jää jotain kivaa muistoihin. Vaikka ystävällinen henkilö hotelin vastaanotossa :)

Anonyymi kirjoitti...

Protesti!
Minä en pidä Dessun uudesta toimenkuvasta, joka vie hänet maailmalle ja pois Töölöntorilta!
Toivon tietenkin, että tämä miltei 'sitämättömän' pitkä matka on antoisa, mielenkiintoinen ja positiivista tulosta tuottava.

'Sivummalta seuraaja'