Asemarakennuksen katon takaa näkyy Kansallismuseon torni ja Postitalon ylimmän kerroksen viipale. Eduskuntataloa katse etsii, mutta se ei aivan mahdu kuvaan.
Kuva ei ole uusi. Sen näkee kadulla kulkevista autoista, jotka ovat vanhaa mallia. Jalkakäytävillä kulkevat ihmiset näkyvät niin pienikokoisina, että heisän vaatetuksestaan ei voi päätellä mitään. Yksi polkupyöräilijäkin on liikkeellä aseman Rautatientorin puoleisen sisäänkäynnin edessä. Ihmisiä on liikkeellä suhteellisen vähän, ei ole mikään ruuhka-aika. Autojakin näkyy vain neljä, joista kaksi on avolavallisia kuorma-autoja. Yhden auton kyljessä lukee ”Sini-juoma”.
Kuvassa on kesä, ilmeisen lämmin päivä, on valoa ja lämpöä, taivaalla näkyy poutapilviä. Tänään tammikuussa 2011 sama paikka on täynnä lumipenkkoja. Minä tiedän, sillä juuri tästä kohdasta minä kuljen työmatkani joka arkipäivä mennen tullen. Ylitän Kaivokadun juuri siitä kohdasta, joka näkyy kuvan vasemmassa alalauidassa.
Kun katse siirtyy yleiskuvasta yksityiskohtiin, katsoja huomaa värikkäitä yksityiskohtia keskellä mustavalkoista maisemaa.
Alhaalla edessä Aku Ankka kurvaa pienellä punaisella autollaan asemarakennuksen tornin puoleiselta reunalta vasemmalle Kaivokadulle kohti Kaisaniemenkatua. Pöly vaan nousee ja pakoputki tupruttaa. Lakki on lentänyt vauhdissa irti päästä. Aku ajaa takaa veljenpoikia, jotka juoksevat edellä.
Aseman pääoven seinustan jalkakäytävällä Hannu Hanhi on kumartunut nostamaan jotakin kadulta. Hän on löytänyt jonkun pudottaman lompakon. Samalla seinustalla laiska Hansu-renki on pistänyt pötkölleen aseman muuria vasten. Hyvä paikka ottaa torkut. Kulman takana aseman kivimuurin kimpussa on Karhukopla. Heillä on painepora, ja muurissa on jo miehen ryömittävä aukko. Taivaalla Postitalon yläpuolella lentelee ilmaskootterillaan Pelle Peloton ja huiskuttaa hattuaan.
Kaukana horisontissa Kansallismuseon takana kohoaa mahtava kuutionmuotoinen rakennuksen huippu, jossa on dollarin merkki. Roopen rahasäiliö. Sen sijaintipaikka näyttäisi olevan aika tarkasti Töölöntorin seutu.
Minun maisemani. Työmatkani, asuntoni, kotikaupunkini.
Dessu ei ole mainosten ystävä. Käännän sivua, vaihdan kanavaa, hyppään yli. Joskus kuitenkin naksahtaa kohdalleen. Tämä oli yksi niitä harvoja, joka tuli katsotuksi.
Nurkassa lukee pienellä ”Vuosi 1951. Kun Suomi muuttui hauskemmaksi.”
Huomattava osa sukupolvestani kasvoi Aku Ankka kädessään, minä yhtenä. Lehdet jäivät mieleen, ja niihin palaa mielellään. Mainoksessa Rautatientorilla on suurikokoinen patsas. Se on Julle Ankanpää. Heti tuli mieleen, että tämän patsaan olen nähnyt ennenkin, se oli jossain 50-luvulla tutuksi tulleessa Akkarissa.
Kuvassa luvataan vielä, että juhlavuoden kunniaksi netissä julkaistaan klassikkolehtiä vuosien varrelta. Tämä lupaus aiheutti, että Dessu kirjautui heti AA:n kotisivuille.
(Viereisessä kuvassa näkyy vain pieni viipale, sillä skanneriin ei mahdu isoa. Klikkaamalla sen saa hieman suuremmaksi, kaksi kertaa klikkaamalla paljon suuremmaksi. En tiedä, ovatko disneyläiset nyt vihaisia teostani; he kuuluvat olevan tiukkoja tekijänoikeuksistaan. Poistan kuvan jos tulee ongelmia.)
4 kommenttia:
Jos poliisimestari Sisu ehtii lukita sinut samaan selliin, missä Karhukoplakin joskus majailee. Ilman mitään ennakkovaroitusta niin lupaan leipoa sinulle kakun, jonka sisällä on työkalu jotta pääset pakenemaan...
Kyllä vain Aku Ankkoja on tullut luetuksi. Ja ihmettelen, kun nykypolvi ei tunnu tietävän ankkalinnalaisten nimiä. Hupu, Tupu ja Lupu eivät kilkata minkäänlaisia kelloja. Nykyisessä asuinpaikassani en edes törmää Aku-aiheisiin lehtiin tai kirjoihin. Kumma juttu. Onneksi niitä Suomesta vielä saa.
Pelkästään hauskoja hetkiä on mielessä lapsuuden keskiviikoista, jolloin Ankalinnalaiset ilmestyivät postiluukusta. Isä luki sen tietenkin ensin, sitten kun olin jo koulussa.
Nyt on mukana muutamat vuosikertakirjat 1953-58 ja niitä tulee kyllä selaten luettua silloin tällöin - ja aina on hauskaa!
'Sivummalta seuraaja'
Kommentit ovat yksimielisiä Aku Ankan merkityksestä ja arvosta. Se on pitkälti sukupolvikokemus: me viiskytlukulaiset ja kuuskytlukulaiset.
Mutta jatkuuko kokemus yhtä hyvänä? Dessu on joskus harvakseltaan vilkaissut uusia Akkareita. En minä niistä erityisemmin innostu. Uskaltaisinko väittää, ettei uusi sukupolvi saa niistä sukupolvikokemusta, jota sitten joskus muistella.
Dessu
Lähetä kommentti