Kuntoilu tarkoittaa minulle kävelyä, ei juoksua. Nuorena olen kyllä treenannut juoksuakin, aluksi keskipitkiä matkoja, mutta siitä ei tullut mitään. Vastaan tuli puolen kilometrin kohdalla kuolemaa enteilevä puuskuttaminen, ja matkanteko loppui siihen.
Pikajuoksu sujui paremmin mutta ei loistavasti sekään. Kavereiden kanssa harjoiteltiin, sekuntikellokin oli käytössämme, joten ilmapiiri oli suotuisa suurille saavutuksille. Mutta kun 100 metrin tulokseni juuttui ilmeisen pysyvästi noin kuuden sekunnin päähän lajin maailmanennätyksestä, motivaatio alkoi hiipua. Toisaalta eihän kuusi sekuntia ole ollenkaan paljon. Lähellä maailman huippua oltiin…
Vuonna 1962 tuli uusi laji, seiväshyppy. Suomen pojat innostuivat Pentti Nikulan maailmanennätyksestä ja pystyttivät tellinkejä kotipihoihin. Kasa sahanpuruja toimi pehmusteena. Laji on teknisesti vaikea ja raja tulee siinäkin vastaan aika alhaisissa korkeuksissa, jos ei ole osaavaa valmentajaa ohjaamassa. Luontaista lahjakkuutta se myös vaatii, kuten kaikki lajit. Meillä Jyväskylän pojilla raja tuli vastaan jossain kahden ja puolen metrin paikkeilla, ja niin varmaan kaikkialla muuallakin. Eikä meillä tietenkään ollut lasikuituseivästä niin kuin Nikulalla vaan urheiluliikkeestä ostettu kolmimetrinen bambuseiväs. Tulokseen vaikutti myös sahalta saatu puurima. Se oli pysyvästi keskeltä reilusti notkollaan.
Lahjakkuus, ruumiinrakenne, taipumus - niitä urheilussa pitää olla, muutoin laji ei luonnistu. Suomalaisen miehen perusformaatti on lyhytjalkainen ja tukeva. Tämä päti nuoreen Dessuunkin, ja niinpä juoksu- ja hyppylajit eivät kovin hyvin luonnistuneet. Sellaisella rakenteella taipumus viittaa heittolajeihin.
Keihäänheitto on yhtä helvettiä, sitä tekniikkaa ei opi. Keppi lähtee aina lentoon huonossa asennossa. Tämän sanon kokemuksen syvällä rintaäänellä. Kuulantyöntö on toista, se sujuu tekniikasta suuremmin piittaamatta, kun riski mies voimalla runttaa. Kuulantyönnöstä onkin tullut vakiolaji kesäasunnollani Hiljaistenmiestenlaakson rantaniityllä. Kun äijien kesken pidämme saunailtoja, jäähdyttelytauolla pulahdamme ensin järveen, sitten otamme dopingia ja työnnämme kuulaa. Hyvä laji, siihen minullakin on luontaisia taipumuksia.
Jos luontaiset taipumukseni kehittyvät edelleen samaan suuntaan, ennen pitkää tulee harkittavaksi, siirtyisinkö harrastamaan sumo-painia.
Mutta miten kävi kesän kävelykuntoilulle? Voinko kertoa Eeva-lääkärille, että tapahtui hänen tahtonsa?
Alkukesä näytti lupaavalta. Olin juhannukseen mennessä kymmenkunta kertaa lenkillä. Mutta jalat alkoivat kipeytyä. Ensin tuli askelluskipua jalkapohjan kaareen, sitten nilkkaan, sitten akillesjänteeseen. Meno muuttui kivuliaaksi. Jatkoin kuitenkin, mutta sitten alkoi tulla kipua pohkeeseen. Penikkatauti?
Huonot kengät pilasivat vakavan yritykseni. Ostin uudet, ohjeiden mukaiset. Kalliit. Mutta sitten tuli helle eikä helteessä jaksa.
2 kommenttia:
Ihanaa, että Dessu on palaillut Längelmäveden rannoilta Töölön lahden liepeille. Ylimääräinen aika ei ole aina ottanut kuluakseen, kun ei ole ollut iltasella mitään hauskaa ja mielenkiintoisaa luettavaa. Osa näiden tekstien mielenkiinnossa piilee siinä, että Dessu on 'totinen' kirjoittaja, jonka tekstissä asuu huumori ja ikuinen 'poikamaisuus'. - Nyt elämä on mallillaan, vaikka tätä muuttoa ihmettelenkin. nimim. 'sivummalta seuraaja'
Olenkin jo ihmetellyt, missä "sivummalta seuraaja" piileskelee. On tuntunut kuin vanha tuttu puuttuisi.
Nyt on kuitenkin niin, että Dessu on vielä kiinni kesässä eikä pääse kuin satunnaisesti bloginsa ääreen. Kuten tänä iltanakin, jolloin työhön liittyvät menot pitivät minut liikenteessä keskiyöhön asti.
Lähipäivinä poistun vielä Längelmävedelle noin viikoksi, jos sää on suotuisa. On pitämättömiä ylityövapaita. Marjat on keräämättä, puut pilkkomatta ja kellariin kannetut saunakaljat juomatta.
terv. Dessu
Lähetä kommentti