Olisin tarvinnut

Taas kerran olisin tarvinnut ranskan kielen taitoa.

Mutta kun en osaa niin en osaa. Englannilla piti pärjätä, ja se on ranskalaisen kanssa aina kankeaa. Näin on käynyt monta kertaa ennenkin.

Jos jotain opiskelun puutetta kadun niin tätä. Tilaisuuksia olisi kyllä ollut. Nyt se on myöhäistä – ikä heikentää oppimiskykyä, näin väitetään.

Englannilla ja saksalla on tietysti ollut paljon käyttöä, ruotsilla kuitenkin ylivoimaisesti eniten. Latinan pro olisi ansainnut jatko-opintoja, mutta niitä ei koskaan tullut. Viroa opiskelin yliopistossa alkeis- ja jatkokurssin, mutta sitä kieltä en ole koskaan tarvinnut missään. Hukkaan meni iso vaiva.

Kaikkein kamalinta kielenopiskelua lukiossa oli ruotsi. Oppikirjana oli kielioppikirjan lisäksi umpikuiva Anders Collinin Ruotsinkielen käännöstehtäviä. Se oli käytössä koko lukion ajan. Se sisälsi loputtoman määrän tekstejä Ruotsin muinaisista kuninkaista ja muista yhtä kiinnostavista aiheista. Niitä käännettiin suomesta ruotsiin ja ruotsista suomeen. Tekstiä paljon, ei ainuttakaan kuvaa.

Puhumaan siinä touhussa ei tarvinnut oppia. Se taito piti hankkia koulun ulkopuolelta. Minä olin lukion kesälomat töissä Ruotsissa.

Opettaja pahoitteli, että joutuu käyttämään Colinin kirjaa. Vaihtoehtoa ei kuitenkaan ollut, sillä Collin istui ylioppilastutkintolautakunnassa ja laati kokeet kirjansa sisältöjen mukaan.

Ruotsin kielen suullisen osaamisen ero tuli näkyviin lukion reissulla ystävyyskaupunkiin. Kympin tyypit pysyivät syrjässä kontakteista kielioppia ja lauserakenteita miettien. Kuutosen sälleillä tuli nopeasti sutinaa paikalliskaunotarten kanssa. Tärkein taisi välittyä kielivirheitä huolimatta.

 

 

 

Boheemi poroporvari

Kaverilla oli vähän ihmetystä äänessään: ”Sinustahan on tullut boheemi.”

Niin on tainnut tulla.

Tällaista kesää en ole viettänyt puoleen vuosisataan. En muuttanut maalle niin kuin aina ennen.

Boheemi tarkoittaa kaverini ajatusmallissa vastakohtaa poroporvarillisuudelle. Poroporvarillisuus taas tarkoittaa elämäntapaa, jossa kaikki tehdään niin kuin aina ennenkin on tehty. Muutoksia ja yllätyksiä on syytä varoa.

Viimeksi vietin koko kesän kaupungissa 1974, silloin kaupunki oli Tukholma. Siitä eteenpäin kesäkotini oli Längelmäveden rannalla Pirkanmaalla, kunnes neljä vuotta sitten muutin Kymenlaaksoon. Viime syksynä pistin mökin myyntiin.

Tarkoitus oli asua tämä kesä vuokramökissä. Sellainen löytyi Päijät-Hämeen ja Savon rajamailta. Tulin kuitenkin katumapäälle ja sain puretuksi vuokrasopimuksen.

Kesä Helsingissä on tuntunut hyvältä. Kaupunki on kovin toisenlainen kuin mihin olen tottunut. Kauhean vilkas. Olen yrittänyt osallistua monenlaisiin tapahtumiin. Vähän vieraaksi olen itseni yllättäen tuntenut, ikään kuin ensikertalaiseksi kotikaupungissani.

Voi olla, että luovun maalle muuttamisita lopullisesti. En vielä lupaa. Tätä täytyy miettiä talven yli. Että tuleeko kaipuu päästä kuuntelemaan yölintujen laulua, lukemaan omenapuun alle, lämmittämään rantasaunaa, uimaan, soutelemaan… (kuva: Banksy)

Olenko riittävän boheemi, pysyvästi? Vai saako sisäinen poroporvarini vallan kertakokeilun jälkeen.

Kirjallisuudestakin voi löytää osviittaa sisäisten tuntemusten tunnistamiseen.

”Sillä pohjattomammin kuin mitään muuta minä vihaan, inhoan ja kiroan tätä tyytyväisyyttä, tätä hyvinvointia ja mukavuutta, tätä poroporvarien hellimää optimismia, tätä keskinkertaisen, kaavamaisen, normaalin ihmisen säädyllistä, sävyisää elämää.” (Harry Haller kirjassa Arosusi, Hermann Hesse 1927)

”Olen pohjimmiltani vain pikkuinen porvarisrouva, liikaherkkä ja pullollaan ennakkoluuloja, elän kolossani tietämättömänä maailman menosta.” (Odette kirjassa Kadonnutta aikaa etsimässä, Marcel Proust 1908 – 22)

 

 

Loma loppuu

Otsikkoon on haudattu niin sanottu koira. Teeskentelen siinä hyötykansalaista vaikka olen joutomies.

Ei minulla lomaa ole. Tai toisesta näkökulmasta:  olen pysyvästi lomalla.

Mutta siitä en vieläkään ole päässyt irti, että tähän aikaan vuodesta iskee loman loppumisen ahdistus. Niin vahvasti se tunnelma tarttui muistiin. Ei varmaankaan edes dementia pelasta sellaiselta tuntemukselta.

Sunnuntaiahdistus kuului kuvioon. Jo iltapäivällä oli pakko kaivaa laukusta pino papereita ja ruveta lukemaan. Edellisen viikon tuotokset piti saada valmiiksi palautettavaksi ja alkavan viikon aineisto kerätyksi laukkuun. Sunnuntai oli melkein aina täysi kotityöpäivä.

Solidaarisuutta tunnen nykykollegoja kohtaan. Eivät nämä ahdistukset ole voineet vähentyä. Katkotonta stressiputkea se työ on toukokuun lopuille asti.

Aina on kaikki kesken ja sekaisin. Parhaiten pärjäävät ne, joilla on kyky sietää epäjärjestystä. Sellaisista käytetään nimitystä luova ihminen.

On se tavallaan niinkin, että kyllä kannatti ikääntyä ja päästä eläkkeelle. (Tähän keksin kyllä monta pätevää vastaväitettäkin.)

 

Sairaalahavaintoja 8: Kieli

Sairaalassa ehti pikkuisen tutustua huonetovereihin. Neljän hengen huoneessa viereisessä sängyssä makasi nuorehko amerikkalainen musta mies, ulkomuodoltaan  kuin raskaansarjan nyrkkeilijä. Vastapäisessä sängyssä makasi iäkäs mutta virkeä suomenruotsalainen mummo.

En tiennyt, että nykysairaaloiden potilashuoneet ovat sukupuolineutraaleja. Ei siinä tuntunut mitään ongelmaa olevan. Vähemmistönä oleva mummo vaikutti aivan tyytyväiseltä oloonsa. Enemmän ongelmaa aiheutti kieli.

Pikkumummo oli vaikeuksissa suomen kielen kanssa, samoin amerikkalainen. Maahanmuuttajahoitajat pärjäsivät kyllä englannilla amerikkalaisen kanssa, mutta ruotsi ei heiltä sujunut ollenkaan. Minä tulkitsin, kun pyydettiin. Aamukierroksen lääkäri puhui sujuvasti molempien kanssa.

Jännittävä yksityiskohta oli, kun pikkumummo ja amerikkalainen löysivät toisensa. Yhteistä kieltä löytyi riittävästi, jotta keskustelu sujui.

Keskiyö jo lähestyi, kun rollaattorikävelylläni vilkaisin lasin läpi osaston seurusteluhuoneeseen. Siellä pienen pöytälampun valossa nämä kaksi, iso musta amerikkalainen ja suomenruotsalainen pikkumummo, pelasivat korttia. Olisipa minulla ollut kamera mukana! Siinä näkymässä olisi ollut ainekset Vuoden tilannekuva  -kilpailuun.

----------

Pieni sairaalasarjani päättyy tähän. Sairaalareissuni kesti kuusi päivää. Nyt olen ollut jo monta päivää kotona. Kuntoutuminen on sujunut melko hyvin. Nähtäväksi jää, milloin tunnen kuntoutuneeni niin paljon, että rohkenen muuttaa maalle kesää viettämään.