Otsikkoon on haudattu niin sanottu koira. Teeskentelen siinä hyötykansalaista vaikka olen joutomies.
Ei minulla lomaa ole. Tai toisesta näkökulmasta: olen pysyvästi lomalla.
Mutta siitä en vieläkään ole päässyt irti, että tähän aikaan vuodesta iskee loman loppumisen ahdistus. Niin vahvasti se tunnelma tarttui muistiin. Ei varmaankaan edes dementia pelasta sellaiselta tuntemukselta.
Sunnuntaiahdistus kuului kuvioon. Jo iltapäivällä oli pakko kaivaa laukusta pino papereita ja ruveta lukemaan. Edellisen viikon tuotokset piti saada valmiiksi palautettavaksi ja alkavan viikon aineisto kerätyksi laukkuun. Sunnuntai oli melkein aina täysi kotityöpäivä.
Solidaarisuutta tunnen nykykollegoja kohtaan. Eivät nämä ahdistukset ole voineet vähentyä. Katkotonta stressiputkea se työ on toukokuun lopuille asti.
Aina on kaikki kesken ja sekaisin. Parhaiten pärjäävät ne, joilla on kyky sietää epäjärjestystä. Sellaisista käytetään nimitystä luova ihminen.
On se tavallaan niinkin, että kyllä kannatti ikääntyä ja päästä eläkkeelle. (Tähän keksin kyllä monta pätevää vastaväitettäkin.)
3 kommenttia:
Meillehän sopii hienosti lomaltapaluuloma! Tervetuloa! S.
Näyttää siltä, että joku on "sukeltanut jäätelöön". Jäätelö kyllä maistuis samoin kuin mansikatkin.
Ihmetellä täytyy, miten aikoinaan ehdin työssä käydä, kun sitä vapaa-ajan toimintaa oli silloin(kin) niin mahdottoman paljon.
Vaniljasoosia, ei jäätelöä. Siirtyminen jäätelöön odottaa sitten kun Alepasta ei enää mansikoita löydy.
Lähetä kommentti