Tärkeysjärjestys 2

[jatkoa edellisestä]

Alussa oli ilmapatja lattialla. Matkalaukussa vaatteita ja kirjoituskone ja muutama kirja ja julisteita ja Ruotsin-laivan tax free -tuotteita. Ei muuta. Tyhjä yksiö Vallilassa.

Pari päivää myöhemmin tuli huonekalukaupan tyttö mukanaan kaksi juomalasia ja tuhkakuppi ja Coca.Cola-pullo. Tehtiin Cuba Libre –drinkkejä ja tupakoitiin.

Siitä muutama päivä, ja alkoi tulla tavaraa:   kirjoituspöytä  ja tuoli  /  levysoitin ja Hectorin Herra Mirandos –LP,

Kun vähän yli kaksikymppisen miehen ensiasunnossa on kaikki tämä, luulisi hänen pärjäävän. Tarvitaanko vielä jotakin muuta?

Yksi tärkeä puuttui. Sinitarra. Ilman sitä julisteita ei saa seinälle.

Julisteista suuri osa on vuosien mittaan kadonnut, joten kuvaa niistä ei ole. Netistä etsin tähän kuvia. Ainakin nämä sinitarralla seinille ripustettiin. Saattoi olla muutakin – ehkä poliittisempaa.

Jossan vaiheessa aloin ymmärtää, että omat ruokailuvälineet voisivat olla hyödylliset. Niitä en kuitenkaan ostanut. Matkustin lapsuudenkotiini Jyväskylään. Äiti antoi kattilan, paistinpannun, lautasia ja muuta tarpeellista.

Suunnilleen samaan aikaan aloin kyllästyä ilmapatjaan. Jostain löytyi levitettävä laverisänky ja siihen kirkkaanpunainen vakosamettipatja. Taitettava selkänoja muuttui päivällä sohvan selkänojaksi ja yöllä patjaksi, jos sattui tulemaan yöseuraa, Lakanatkin tulivat äidiltä, filtin ostin itse. Niitä varten sängyn alla oli pyörillä vedettävä laatikko.

Kevättalvella äiti tuli käymään. Hän kauhistui kun näki huushollini. Kolme elintärkeää puuttui: ikkunaverhot, matto ja lampunvarjostin. Julisteiden tilalle hän ehdotti ryijyä. Kotoa olisi löytynyt - en huolinut.

Hankintoihin kuului myös pöytälamppu kirjoituspöydälle, pieni pöytä sohvan eteen ja kirjahylly. Sen valinta osoittautui pahasti alimitoitetuksi. Lattialla seisova kolmihyllyinen lastulevytekele täyttyi nopeasti ja hyllyt painuivat notkolle.

Huonekalukaupan tyttö katosi näkyvistä heti alkuvaiheiden jälkeen. Kävin joskus kaupassa etsimässä mutta ei löytynyt. Varmaankin hän keskittyi latinan kielen opiskeluunsa ja valmistautui kesällä pyrkimään oikeustieteelliseen. – Jännittävä aineyhdistelmä, täytyy myöntää!

Vaan annapas olla! Etsivä löytää, jos ei muuten niin sattumalta. Muutama vuosi myöhemmin tämä Ellu osui kohdalle eräällä kesäyliopiston kurssilla. Siitä alkoi hieman pidempään kestänyt yhdessäolo.  jota olen täällä blogissakin muistellut. Vapaamielisille lukijoille on linkki muistoihin   TÄÄLLÄ 1 ja  TÄÄLLÄ 2  . (Kristillissiveellisiä ja puritaanisia lukijoita varoitan näitä linkkejä klikkaamasta, sillä niissä on hieman arveluttavaa sisältöä. + vilkasta kommentointia)

Vallilan kohtaamista Ellu hädin tuskin muisti, sillä siitä oli jo vuosia. Enkä minä enää asunut Vallilassa. Olin muuttanut keskelle kauneinta Rööperiä, Merimiehenkadulle.

 

                                                     Kuva: Google Maps)

Tärkeysjärjestys

 

Viime viikolla tuli puoli vuosisataa siitä kun muutin Helsinkiin.

Tuntuu jotenkin liioittelevalta käyttää noin dramaattiselta maistuvaa sanaa niin lyhyeltä tuntuvasta ajasta. Jäin miettimään, löytyisikö mitään kepeämpää ilmaisutapaa.

En ollut junantuoma niin kuin useimmat maalta Helsinkiin muuttaneet. Laiva minut toi Tukholmasta, jossa olin asunut nelisen vuotta. Omaisuus mahtui jenkkiarmeijan olkalaukkuun ja matkalaukkuun. Siellä oli vaatteita, muutama kirja, rullalle käärittyjä julisteita ja kirjoituskone. Laivasta kantamus lisääntyi muovikassillisella tax free –tuotteita.

Olin ollut aikaisemmin syksyllä kolme viikkoa Helsingissä tutustumassa erääseen toimipaikkaan, jonka alaan minulla oli Tukholmassa koulutusta. Tutustumisen päätteeksi sain työtarjouksen syksyllä vapautuvaan virkaan. Otin tarjouksen epäröiden vastaan.

Siinä työssä jatkoin eläkeikään asti. Virka-asema vaihtui välillä, mutta työpaikka pysyi samana. Koskaan elämässäni en siis ole hakenut työtä.

Ensiasunnoksi löytyi vuokrayksiö Vallilasta Sturenkadun ja Kangasalantien risteyksestä. Se oli aika surkea paikka – vuoden siinä viivyin. Ei suihkua tai kylpyä, ahtaassa vessassa vain pieni lavuaari. Helsinginkadun uimahalli ja sauna tuli ahkeraan käyttöön. Viides kerros, ei hissiä. (Kuva: Google Maps)

Suurin ongelma oli huonekalujen puute. Siellä ei ollut mitään. Tuleva kollega lahjoitti minulle ensihätään ilmapatjan. Puhalsin sen täyteen ja otin talvitakin peitoksi. Minulla ei myöskään ollut astioita. Kämpässä oi kyllä kaasuhella, mutta sillä en tehnyt mitään kuin ei ollut kattilaa tai pannua. Onneksi nakkikioski löytyi. Vieressä oli Valintatalo. Sieltä valitsin ruokia, jotka voi syödä sellaisenaan ilman laittamista.

Huonekaluja piti saada. Jostain Hakaniemen torin läheltä huomasin käytettyjen huonekalujen kaupan. Näyteikkunassa oli tyylikäs vanha kirjoituspöytä.  Menin sisään. Siellä ei ollut ketään. Kiertelin aikani, ja jostain takahuoneesta ilmestyi nuori nainen, joka oli selvästi ärtynyt tuottamastani häiriöstä. Kirjoituspöydän hinta oli 100 mk, samantyylinen tuoli 20 mk. Sopivaa sänkyä ei löytynyt – oli vain puusohva, mutta en minä sellaista.

Tehtiin kaupat kirjoituspöydästä ja tuolista. Kuljetus tarvittiin myös, mutta se ei ehtisi ennen joulua. Koko homman hinta oli pikkuisen vaille 150 mk.

Siinä tuli kuitenkin ongelma. Kassassa ei ollut kolikoita vaihtorahaksi. Firman omistaja oli jo käynyt tyhjentämässä kassan.

Nokkela myyjätyttö keksi ratkaisun. Sopiko, että hän tarjoaa minulle kaljan vaihtorahan korvikkeeksi? Takahuoneen jääkaapista löytyy.

No mikä ettei.  Kalja oli kylmää ja hyvää. Muistaakseni hän tarjosi toisenkin. Jossain vaiheessa hän pisti putiikin kiinni ja mentiin ottamaan vielä yhdet lähikuppilaan. Illan mittaan tuli puheeksi, että minulla on tyhjässä Vallilan-kämpässä laivan tax free –tuotteita, mm. Bacardia. Kioskilta Coca-Colaa mukaan, ja Cuba Libren ainekset olivat kasassa. Juomalasit hän haki myymälänsä takahuoneesta. Kuppilasta kähvellettiin sininen peltinen tuhkakuppi.

Kirjoituspöytä tuli odotettua nopeammin. Myymälätyttö oli itse mukana katsomassa, että muuttomiehet varmasti löytävät perille.

Ilmapatjasta, juomalaseista ja tuhkakupista alkoi asettuminen Helsinkiin. Vähitellen kirjoituspöydälle piti saada muutakin tavaraa – kirjoituskone minulla oli siis jo tullessani. Seuraava ostos oli levysoitin, sellainen jonka kansi toimi kaiuttimena. Ensimmäiseksi äänilevykseni löytyi asematunnelin myymälästä oli Hectorin Herra Mirandos –LP.

Hankinnat pitää asettaa tärkeysjärjestykseen.

Tuo Billnäsin tamminen kirjoituspöytä on edelleen täydessä käytössä  Sen päällä olen puoli vuosisataa kirjoitustyöni tehnyt, kaikki blogitekstitkin kirjoittanut. Tuoli on aika epämukava, joten se on siirtynyt olohuoneen nurkkaan vierasvaraksi.

 [jatkuu]

 

Ilkimyksiä

Kuvassa on kirjoja itselleni. Lukeminen maittaa, kun ei ole mitään tähdellisempääkään puuhaa.

Kirjavalikoima painottuu elämäkertoihin. Vieläpä sellaisiin henkilöiden, joiden toiminta ja elämä on minulle perin juurin tuttua ilman tätä uutta kirjaakin. Aika sattumalta kävi nyt näin, ei se mitenkään tavoitteena ollut.

Aikamoisia ilkimyksiä sattuikin tulemaan.

Jörn Donnerin tietävät kaikki. Luin taannoin tuhatsivuisen Mammutin. Tai tarkemmin sanoen selailin, ei sitä kaikkea lukea jaksanut. Melkoinen määrä ihmisiä siinä tuli sätityksi, joukossa yksi läheinen tuttukin. Ja aivan väärin perustein. (Donnerista kirjoitin mm. täällä:  klik ).

Vähän epäröin ottaa tätä Donnerin rouvan löytöihin perustuvaa kirjaa luettavaksi. Olenkohan populistisella asenteella skandaalipaljastuksia hakemassa? Olen huomannut, että eräät lehdet ovat jo tehneet ”paljastuksia” kirjan herkullisimmista kohdista. Jääköhän mitään kiinnostavaa jäljelle?

Helvi Hämäläisen kirjat paljastivat aikoinaan tunnistettavien kulttuurielämän merkkihenkilöiden yksityisasioita. (Tästä kirjoitin täällä: klik ).Skandaali niistä nousi ja kirjailija joutui epäsuosioon. Ikäihmisenä kohdalle osui paluu menestykseen. Olen ollut monta kertaa kuuntelemassa Hämäläisen esiintymisiä, pari kertaa lyhyesti keskustelemassakin. Katkeruus vanhoista kokemuksista paistoi edelleen läpi.

Jukka Kajava tunnettiin teräväkynäisenä teatteri- ja televisiokriitikkona. Moni sai aihetta pahoittaa mielensä hänen tölväisyistään. Jake Nyman tunnetaan taidostaan luoda lämmintä nostalgiaa muistojen musiikin kautta. Kirjan arvosteluista olen lukenut, että ei hänelläkään ole pelkkää hyvää sanottavaa kaikista kollegoistaan ja tuttavistaan. Pirkko Saisio suututti joitakin vanhoja kavereitaan muuttamalla liikaa mielipiteitään.

Alarivissä olevat kirjat eivät ole itselleni. Minulla sattuu olemaan  lapsituttavia, kahdella eri kielellä. Kirjat ovat menossa heille joululahjaksi.

Uuttakin lastenkirjallisuutta on mukana, mutta pääpaino on vanhoissa tutuissa klassikoissa. Erityisen iloinen olen divareiden klassikkolöydöistä.

Ilkimyksiä täältäkin löytyy, tosin aika lieviä tapauksia. Eemelin ilkeydet ovat enemmänkin metkuja. Susi on kyllä oikeasti ilkeä ja hänelle käy huonosti. Ja vielä Max ja Moritz, saksalainen kuvakirja vuodelta 1865 kahdesta pojasta, jotka eivät lakkaa tekemästä kolttosia. Heille vasta huonosti käykin!