tiistai 12. lokakuuta 2010

Kultainen nuoruus

Dessu luki Ilta-Sanomista skandaaliuutisen. Oikeuskanslerimme oli hurjassa nuoruudessaan joutunut kerran Tampereella juoppoputkaan. Junassa oli tullut kallistelluksi kuppia.

Tapaus tarjoaa pakinoitsijoille ja pilkkakirveille herkullisen aiheen. Jossakin joku jo irvisteli, että taitaa tapaus mennä kokemattomuuden piikkiin, sillä osaava alan mies humaltuisi pohjoisen junassa vasta Oulun ja Kemin välillä. Dessun silmissä uutinen luo vähän hissukan oloiseen kansleriin uutta särmää.

Juristikoulutuksen saaneen miehen ammattipätevyys sen sijaan joutuu epäilyksen alaiseksi. Yleinen käsityshän on, että juristi puhuu niin itsensä kuin asiakkaansa kuiville vaikka minkälaisesta pinteestä, oli kunto mikä hyvänsä. Dessulla on tästä henkilökohtaista kokemusta.

¤ ¤ ¤ 

Liisankadulla, samassa talossa kuin Mikko Monosen ruumisarkkuliike, asui ammoisella 1970-luvulla alivuokralaiskämpässä oikeustieteellisessä opiskeleva Neiti. Dessu vähän yritteli lähempää tuttavuutta.

Eräänä loppukesän iltana Dessu ja Neiti istuskelivat ravintola Bulevardian yläparvella. Kun valomerkki tuli, Neiti muisti, että kämpillä taisi olla avaamaton pullo Egri Bikaveria. Lähdettiin kävellen rantakatuja pitkin kohti Liisankatua. Matka oli pitkä, mutta mikäs kiire, yö oli lämmin.

Kaivopuiston laiturille istuttiin huilaamaan. Keksittiin, että kuutamouinti olisi nyt poikaa. Mikäpä siinä, vaatteet pois ja mereen. Uinnin jälkeen kuivateltiin ihoa siinä laiturilla vaaka-asennossa ja tilanne muuttui ns. intiimiksi, totta kai. Sellaisessa mielentilassa käy niin, että tietoisuus suuntautuu yhteen ainoaan lähellä sijaitsevaan kohtaan eivätkä aistit pysty havaitsemaan ympäristön tapahtumia.

Kunnes tuli herätys:


- Jaahas. Hajaannutaanpas!
Kaksi isoa ja rumaa poliisisetää seisoi siinä vieressä ja heidän mustamaijansa seisoi kadun laidassa. Suusta kuului tämä mellakkapoliisin klassinen repliikki. Intohimon merkit lakastuivat sillä sekunnilla. Pääsisikö pakoon? Ehkä uimalla Suomenlinnan suuntaan?

Komennettiin pukeutumaan ja sitten sisälle maijaan. Mainittiin sanoja kuten siveettömyys, säädyttömyys, sukupuolikuri, julkinen paikka, sakkorangaistus, kuulustelu, putka. Taisi tulla mainituksi esiaviollisuuskin.

Mutta onneksi paikalla oli juristi, tosin vasta opiskelija mutta ilmeisen osaava. Neiti selvitti konstaapeleille, miksi tuon ja tämän mainitun rikkomusnimikkeen tunnusmerkit täyty. Lisäksi Neiti alkoi suoltaa sekaan tarinaa, kuinka kaksi rakastavaista tässä viettää viimeistä iltaa yhdessä ennen pitkää pakollista eroa, joka johtuu siitä ja tästä velvollisuudesta, kuinka ymmärtämättömät perheet ja sukulaiset vainosivat rakastavaisia, kuinka sijaa läheisyydelle ei kodin kielteisyyden vuoksi löytynyt, varattomille nuorille. Ilmiselvä muunnelma Veronan kuuluisasta rakkausdraamasta. - Ymmärtäväthän herrat konstaapelit, ovathan herrat kai olleet nuoria ja rakastuneita itsekin?

 Mikään tässä tarinassa ei ollut totta, mutta vähitellen konstaapelit pehmenivät, ymmärsivät, suorastaan liikuttuivat melodramaattisesta tarinasta. Ei tullut Dessulle ja Neidille sakkoa, ei putkaa. Jos tarinaa olisi vielä pidemmälle jatkettu, olisimme varmaankin päätyneet kuutamouinnille kaikki neljä yhdessä, niin liikuttunut oli tunnelma.

Konstaapelit lähtivät autollaan, Dessu ja Neiti jatkoivat aamun jo sarastaessa matkaa kävellen käsi kädessä rantakatuja pitkin sinne Liisankadulle, jossa odotti pullo Egri bikaveria.

Hyvät juristit eivät joudu putkaan.

5 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Loistava tarina, Dessu!

Hemmetti, en pysty panemaan paremmaksi, mutta on minut kyllä kerran pidätetty. Nuorina ylioppilaina kävelimme Anto Leikolan kanssa kohti kotejamme Töölössä, oli ollut palaveri Matti Klingen luona Kruununhaassa. Anto talutti pyörää, ei ystävällisenä miehenä jättänyt minua yksin kävelemään. Tultiin Laulumiesten talon kohdalle, ja arveltiin että mainion alamäen voisi viilettää pyörälläkin. Ei muistettu että seuraavassa talossa oli poliisiasema, josta ryntäsikin heti kaksi poliisia peräämme, ja pidättivät meidät. Tunti istuttiin laitoksella odottamassa, juoppoja ja huoria kuljeteltiin siinä edestakaisin kahden vesiselvän herraspojan editse, mutta lopulta saimme ansaitun sakon 500 MK, joka pantiin puoliksi.
Pojat olivat olleet rinnakkaisluokkatovereita, myös Saarikoski jota siteerasit. Klinge tosin kiistää ikinä käyneensä samaa koulua kuin minä. Hän kävi Norssin klassillisen lyceumin, minä taas Norssin reaalilyseon...

Anonyymi kirjoitti...

Allekirjoittanut tuntee tässä kohden kasvaneensa piirongin alalaatikossa, koska ei ole hurjia/hauskoja tarinoita nuoruudestaan kertoa. Ujoa, kaunista ja siistiä istuskelua Tähtitorninmäellä, Kaivopuistossa ja sen rannassa. Ei mitään johon polisisedät olisivat voineet tarttua. Silti sanoisin, että nuoruuteni oli ihan hyvä 'nuoruudeksi'.

'Sivummalta seuraaja'

R. E. Dessutom kirjoitti...

Kari Rydman kertoo hupaisan lisän suomalaiseen kulttuurihistoriaan. Lieneekö julkaistu missään ennen tätä?

Nämä Norssin kulttuuripojat taisivat olla aikamoisia? Eivät siis kasvaneet piirongin laatikossa, kuten "sivummalta seuraaja" itseään kuvaa. Saarikosken tunnemme. Nyt tässä paljastui kaksi lisää. Jäämme jännityksellä odottamaan paljastuksia, millainen jehu olikaan Klinge.

Kysymys nousee mieleen Dessulle, joka muutti Helsinkiin vasta 1970 mutta harrastaa intohimoisesti kaupungin historiaa. Missä ihmeessä Laulumiesten juhlasalin alamäessä oli siihen aikaan poliisiasema?

Kari Rydman kirjoitti...

Rinnakkaisluokkatoverini Klinge oli jo koulussa... hmmm... Klinge. Oli määrättömän ylpeä siitä että kuului Sursillin ja Kaarle Suuren jälkeläisiin. Myöhemmin huomasin, että niihin kuulun minäkin ja hirmuinen määrä muita ihmisiä. Olen vähän miettinyt tuota Kaarle Suuren jälkeläisyyttä, ja päässyt siihen tulokseen että nykyeurooppalaisista varmaan miljoonat ovat jälkeläisiä hänelle. Niin monta pullonkaulaa on ollut tässä välillä, ja ruhtinassuvuilla oli paremmat mahdollisuudet saada pentunsa sukukypsään ikään.
Leikola oli jo koulussa yhtä leppoisa ja puhelias kuin nykyään. Saarikoski lähetteli pikku lappusia joissa oli käsittämättömiä rivejä ja omistuskirjoitus lopussa. Kun hänen ensimmäinen kokoelmansa oli yllätyksekseni ilmestynyt, tajusin että lapuissa olikin ollut runoja! :)
Pena ja Anto kävivät mielestään kyllä samaa koulua kuin minäkin... Tokihan olivat hienommalla linjalla kuin me pitkän matematiikan lukijat!

Kari Rydman kirjoitti...

http://www.sci.fi/~s151036j/rydman/carolus.htm



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...