Väitetään,
että me suomalaiset olemme synkeää ja matalamielistä sakkia. Täällä Pohjolan
pimeydessä meistä tulee sellaisia. Hyvää sanaa emme osaa sanoa mutta aina
olemme moittimassa.
Pitänee
myöntää, että väitteessä on pikkuisen perää. Ei tietenkään minussa mutta
muissa. Minähän olen kova kehumaan kuten nyt juuri tässä kirjoituksessa.
Minulla on
hyvä naapuri.
Tänään hän
kävi poraamassa reikiä seinääni. Hän omistaa vehkeen nimeltä iskupora. Minä
ostin ikkunaan uuden rullaverhon, mutta se olikin väärän mittainen vanhoihin
pitimiin. Piti laittaa uudet, ja siihen tarvittiin pora, joka tekee reiät hyvin
vankkaan vanhaan seinään.
Viime
viikolla naapuri toi minulle ison vadillisen paistamiaan kaloja. Oli tullut
hyvä saalis mökkireissulla. Hänen emäntänsä on välillä tuonut itse leipomiaan
herkullisia piirakoita ja sämpylöitä. Emäntä on karjalaista sukujuurta ja
reseptit sieltä peräisin.
Muutama
vuosi sitten naapurini otti kunnostettavakseen vanhan Billnäs-kirjoituspöytäni.
Siitä tuli kuin uusi - alkuperäisessä merkityksessä. Kaikki hionnat ja
puhdistukset hän teki pieteetillä, vanhaa kunnioittaen. Laatikon lukon avaimen
etsiminen oli vaativa urakka, mutta jostain hän onnistui sellaisen löytämään.
Alkuperäistä vastaavan pintalakan etsintä oli myös iso urakka.
Pienistä
urakoista hän ei palkkaa suostu ottamaan. Isommista menetellään niin kuin
Kivivuoren Otto, kun Koskelan Akesli tuli häneltä Elinaa vaimoksi pyytämään: -
Olisko viinapullo mielestäs liikaa?
Minä
vastavuoroisesti autan naapuria kirjoitustöissä - silloin harvoin kun tarvetta
on. Tietokone on viime aikoina alkanut kiinnostaa melko iäkästä naapuriani.
Sellainen on nyt ostettu ja minä opastan käytössä.
Kaikilla
ei ole näin hyvää naapuria. Kuvassa on ikävien naapureiden arkkityyppi, Teppo
Tulppu. Toivottavasti tuollaisia jatkuvasti riidanhaluisia Teppoja ei omalle kohdalle osu.