Kun
alkuvuodesta jäin puolieläkkeelle, joku kokeneempi varoitteli, että nyt ne
kiireet sitten vasta alkavatkin. Taisi olla oikeassa.
Olen
mennyt aika haipakkaa ympäri kaupunkia viime aikoina, kohokohtina kolme
teatterikäyntiä. Alan ymmärtää, että ei sen näin pitäisi mennä, tässä on
urakoinnin ja suorittamisen makua. Maltti pitäisi eläkeläisenäkin säilyttää.
Vaikeaa se
kuitenkin on, sillä tarjolla on niin paljon. Laatuakaan en voi moittia, sillä
kaikki kolme esitystä ansaitsevat kehut. Kaksi raikasta yhteiskunnallista
satiiria Ryhmäteatterissa (Ylihuomenna hän tulee, ohj. Linda Wallgren ja
Eduskunta II, ohj. Susanna Kuparinen). Osaava ajankohtaissatiiri on pitkään
ollut kadoksissa. Viimeksi se kukoisti Lilla Teaternin kultakaudella, silloin
kabareen muodossa. Nyt se on palannut, entistäkin ilkeämpänä ja osuvampana.
Kolmas
teatterikokemukseni oli paras kaikista - ja paras teatterielämys pitkään
aikaan. Svenska Teaternin musikaali Kristina från Duvemåla. Tätä tasoa Suomessa
ei usein kohtaa. Abba-miehet Benny Andersson ja Björn Ulvaeus ovat tehneet
huippuluokan musikaalin ja suomenruotsalainen esitys on poikkeuksellisen
vaikuttava. Tuli sellainen tunnelma, että tämä pitäisi nähdä vielä toisenkin
kerran. Kevätkauden liput ovat juuri tulleet myyntiin.
Kun viime
keväänä ostin liput Kristinaan, päätin lukea uudestaan Vilhelm Mobergin
teossarjan Maastamuuttajat, johon esitys pohjautuu. Olen ne joskus nuorena
lukenut mutta elämyksen uusinta olisi ollut hyödyllinen. Lukematta jäi. Kesällä
kirjat olivat kyllä mukana mökillä, mutta koko ajan oli olevinaan muuta
kiirettä.
Eivätkä
teatterielämykset tähän lopu. Alkavalla viikolla minulla on lipun tiistaina ja
keskiviikkona kahteen kotimaiseen uutuusnäytelmään. KOM-teatteri esittää Markus
Nummen kirjoittaman ja Pekka Milonoffin ohjaaman näytelmän Karkkipäivä.
Melkeinpä naapurissani sijaitseva Q-teatteri esittää Antti Hietalan
kirjoittaman ja ohjaaman näytelmän Tulipunainen hevonen.