Reviirinmerkkausta

Töölöntorin kulmalla sijaitsevan asuintaloni seinään takapihan puolella ilmestyi joskus syksyllä graffiti. Viime viikolla huoltoyhtiö maalasi sen pois näkyvistä. 

Omalla tavallaan graffiti oli taidokas. Tekijä oli selvästi osaava, mutta hänen teoksensa sijaintipaikka oli tietysti väärä. Jos sama kuvio olisi sijainnut vaikkapa jossakin alikulkutunnelin betoniseinässä, se olisi aivan onnistunut koriste, joka kaunistaisi ympäristönsä rumuutta.

Mutta kuinka kävikään? Huoltoyhtiön tuhotyöstä kului pari päivää, ja sitten samaan kohtaan ilmestyi uusi graffiti, jokseenkin samantyylinen kuin edellinen. Selvästi saman tekijän työtä.

Taitaa käydä niin, että huoltoyhtiölle tulee toivoton taistelu. Katujen tuntemattomat taiteilijat ovat mahdottomia voitettavaksi normaalein järjestyksenpitokeinoin. Sprayta riittää.

Kesäkodissani pohjoisella Pirkanmaalla olen jo vuosikymmenen verran katsellut, kuinka naapurin koira kiertää joka ikinen ilta samaan kellonaikaan makupalan toivossa minun mökilleni ja nostaa takakoipensa samojen puiden ja rakennusten nurkkien kohdalla. Uudestaan ja uudestaan, aina samat paikat. Mikään huoltoyhtiö ei pystyisi toimitusta toisenlaiseksi muuttamaan. Olen kuullut, että sama meininki koiralla jatkuu talvellakin, vaikka asukkaita mökillä ei ole.

* * * 

Kuten aiemmin olen tarkemmin kertonut, jään maaliskuun alusta puolieläkkeelle, jota näillä näkymin jatkuu vuoden loppuun asti. Muutoksen valmistelu on nyt alkanut.

Työhuoneeni vaihtuu pienemmäksi ja siirtyy ylempään kerrokseen, koska vapaudun osastoni esimiestehtävistä ja toimin pelkästään ulkomaankontaktien erityistehtävissä. Olen tyhjentämässä huonettani. Neiti B. saa pitää tuolini. Aloitin poistamalla tuomani taulut seiniltä. Ne ovat minun omiani, eivät viraston. Oveni nimikylttiä yritin irrottaa, mutta siihen tarvittiin työkalu, joten talonmies joutuu sen tekemään.

Virastossa tapahtuu samaan aikaan useita henkilövaihdoksia, joten nyt viikkoa ennen on käynnistynyt remontti. Useissa huoneissa seiniä maalataan ja tehdään perusteellista suursiivousta. 

Reviirini merkit poistuvat. Aluksi ne siirtyvät kymmeneksi kuukaudeksi kerrosta ylemmäksi. Katoavatko ne sen jälkeen kokonaan vai tuleeko vielä jotain jatkoa, on vielä epäselvää.

Kyllä ihmisellä olisi hyvä olla reviiri, sen myötä tuntee olevansa olemassa. Mitenkähän onnistun sen toteuttamaan sitten kun vien tauluni ja nimikylttini lopullisesti pois Virastosta? Graffiteja en osaa maalata. Kuvassa yksi idea.

(Helmikuun loppupäivät näyttävät olevan sen verran poikkeuksellisia myös iltamenojen osalta, että blogini taitaa jäädä huonolle hoidolle.)

Numerokauhu

Koulussa matematiikka ei kuulunut suosikkeihini. En ole oikein varma, johtuiko vastenmielisyys itse oppiaineesta vai opettajista. Yhden kanssa ei oikein tultu juttuun, mutta ongelma jäi lyhytkestoiseksi. Hän sai täydellisen primitiivireaktion, kun yksi parhaista kavereistani vastasi opettajan kysymykseen ”abskoira” kun olisi pitänyt vastata ”abskissa”. 

Opettaja vaihtui moneen kertaan, mutta lentoon sen aineen opiskelu ei lähtenyt. Jotenkuten keplottelin itseni läpi, mutta taidot jäivät keskinkertaisiksi. Laiskuudesta se ei varsinaisesti ollut kiinni, sillä vaivaa näin välillä niin että hulluksi meinasi tulla. 

Matematiikassa hyvin pärjääviä pidettiin vähän erikoisina. Kieliaineet ja taideaineet tuntuivat elämän makuisilta, matematiikka ei. Ajattelin, että tuskinpa tarvitsen niitä taitoja elämäni varrella.

Arvio on pitänyt hyvin paikkansa. Olen onnellisesti unohtanut likimain kaiken siitäkin vähästä, minkä koulussa opin. En edes oikein jaksa muistaa, mikä se abskissa oli. Varmaankin vaativin matematiikan osaamisalue elämässäni on ollut veroilmoituksen täyttäminen - niinä kaukaisina aikoina kun veroilmoitus vielä piti itse täyttää. Siinä oli kohta, johon piti laskea vähennyksiä, ja se oli vaikeaa. 

Työssäni en joudu laskemaan mitään, sillä Vuoronvarausvirastossa on tietenkin laskentaosasto. Sieltä saan valmiina kaikki tilastot ja diagrammit mitkä vaan ikinä keksin raporttejani ja muistioitani varten pyytää. En ole viitsinyt edes Exeliä kovinkaan tarkkaan opiskella.

Mutta sitten asian toinen puoli. 

Minulla on aikuisiällä ollut ilo oppia läheisesti tuntemaan muutamakin matematiikan huippuammattilainen. Olen joutunut pyörtämään lukioaikaisen ennakkoluuloni siitä, että he ovat jonkinlaisia kapea-alaisia fakki-idiootteja. Kyllä heidän persoonaansa koulutusala oman jännittävän elementtinsä luo, mutta kapea-alaisiksi näitä minun tuntemiani matemaatikkoja ei voi mitenkään luonnehtia. Heillä kaikilla on harvinaisen monipuolinen taiteiden tuntemus, erityisesti klassisen kirjallisuuden ja musiikin. Ja lisäksi heillä on huomattavan selvä taipumus tarkastella elämää ja maailmaa filosofian ja aatehistorian antamista näkökulmista.

* * * 

Tämä pohdinta tuli mieleeni, kun katsoin televisiosta elokuvan ”Kaunis mieli” (A Beautiful Mind - ohj. Ron Howard 2001). Siinä oli aiheena huipputason matemaattinen lahjakkuus, mutta tällä todellisuuspohjaisella henkilöllä oli taipumus uppoutua kaavoihinsa ja systeemeihinsä niin totaalisesti, että alkoi nähdä harhoja ja mielen tasapaino järkkyi. Elokuva oli varsin onnistunut kuvaus poikkeusyksilön sairastumisesta ja vaikeasta kuntoutumisesta, jonka päätepisteenä oli Nobel-palkinto. Keskeisenä ajatuksena mieleeni jäi päähenkilön lause ”Osaan käsitellä numeroita paremmin kuin ihmisiä”.

Poikkeusyksilöt ovat kirjallisuuden ja elokuvan vakioainesta. Muistiin palaa myös elokuva ”Good Will Hunting” (ohj Gus van Sant 1997). Siinäkin oli päähenkilönä matematiikan ihmelapsi (Matt Damon). Hän oli sillä tavalla vaikea persoona, ettei sopeutunut koulutettavaksi vaan jatkoi puoliretkumaista elämäntapaansa. Psykiatriakin (Robin Williams) tarvittiin kesyttäjäksi, mutta tulos ei ollut vakuuttava. 

Matemaatikkoja taitaa olla moneksi. Kuvassa ei ole minun kouluvihkoni vaan erään toisen kelvottoman. Se on vuodelta 1931, jolloin Paavo L. oli 4. luokalla. Paavon vihkoja olen löytänyt kesäkotini ullakolta Längelmäveden rannalta. Paavosta minulla ei muutaman kouluvihon lisäksi ole muuta tietoa kuin että hänen elämänsä jäi lyhyeksi. Hän kaatui jatkosodassa.  

Opettajan punakynä näyttää riehuneen reippaasti. Oikeastaan olisi kiinnostavaa tutkia, mikä Paavon laskuissa on mennyt vikaan. (kuvan saa klikkaamalla suuremmaksi).

Onkohan se jokin neuroosi?

Kun lähden kotoa, melkein aina palaan kynnykseltä takaisin keittiöön tarkistamaan, ettei sähköhella ole jäänyt päälle. Koskaan ei ole jäänyt. Tämä tarkistus kuitenkin toistuu aina samanlaisena kuin mikäkin kirkollinen rituaali. 

Ennen kuin painan kotioven kiinni ja astun hissiin, tarkistan, että avain on taskussa. Samoin bussilippu, lompakko, kännykkä ja Sisu-aski. Aina ne kaikki ovat taskussa, sillä olen tehnyt saman tarkistuksen kertaalleen jo eteisen puolella. Tämä kuitenkin toistuu aina samanlaisena kuin mikäkin kirkollinen rituaali. 

Aina kun aloitan julkisen esiintymisen, tarkistan vaivihkaa jo vuoroani odotellessa, että housujen vetoketju on kiinni ja solmio on kohdallaan. Aina ne ovat. Tämä kuitenkin toistuu aina samanlaisena kuin mikäkin kirkollinen rituaali. 

Välillä huomaan, että jopa kirjoittaessani minulla on taipumus toistella samoja muotoiluja. 

(Kuvassa se Sisu-aski. Kuvan saa klikkaamalla suuremmaksi.)