Maestro

Olen viikonlopun kuunnellut Kaj Chydeniuksen musiikkia. Sitä on paljon.  Siihen liittyy paljon muistoja.

Vuosikymmenten varrella on kertynyt melkoinen määrä teatteriesityksiä, konsertteja, juhlia ja muita tilaisuuksia, joissa olen ollut paikalla. Vain se ensimmäinen, Lapualaisooppera, jäi näkemättä. Se harmittaa vieläkin. Viimeiseksi jäi Taru Nymanin lauluilta ”Opitko tyynesti aaltoilemaan” Kom-teatterissa keväällä 2022. Maestro itse jaksoi vielä säestää.

Ensikosketus tuli teiniteatterin koulutuspäivillä Kouvolassa1969. Ensimmäinen tutuksi tullut laulu taisi olla Laulu rakastamisen vaikeudesta elokuvassa Käpy selän alla (1966). Se oli 16-vuotiaalle teinipojalle niin tyrmäävä esitys, että säveltäjänkin nimi jäi kerralla muistiin.

Minulla oli kunnia päästä nuorena tuntemaan Chydeniukset myös henkilökohtaisesti. Omaa ansiota se ei ollut. Pääsin porukoihin avec-ominaisuudessa, sillä samoista musiikkipiireistä oma parisuhteenikin löytyi. Monenlaisissa privaattitilaisuuksissa tuttavuus eteni, muistettavimpana niistä omat hääni. Niinpä nyt nautin muistokahvit Chydeniusten häälahjaksi antamista astioista.

Suru täyttää sydämen.