Voiko olla mielenkiintoisempaa tekstiä kuin päiväkirja? Varsinkin jos se on minun itseni vuosikymmeniä sitten kirjoittama päiväkirja. Sellainen näyttää olevan täynnä yllätyksiä.
Olen edennyt uudenvuodenpäivään 1978. On kuulkaa käänteitä, draamaa, mutkikkaita juonenkulkuja, paljastuksia, aatteita, juonikkaita aikeita. Paikoin tulee epäily, olenko oikeasti tällaisessa ollut mukana. Vai olenko kirjoittanut fiktiota.
Luen innostuksen vallassa kuvausta sekasortoisesta poikamieselämästä kapakkakäynteineen ja tyttöjuttuineen, opiskelusta, luetuista kirjoista, katsotuista elokuvista, päivän uutistapahtumista, politiikasta. On elämä ja meininki ollut virkeää. Ei uskoisi, että minusta on ollut sellaiseen.
Päiväkirjani ovat 80-luvun loppuun mustekynällä kirjoitettuja. Sen jälkeen digi vei mennessään. Kirjoissa riittäisi luettavaa koko talveksi.
Päiväkirjojen perusolemus on yltiösubjektiivisuus. Niissä on joka sivu täynnä minä minä -juttua. Ne ovat häpeilemättömiä. Niitä ei kehtaisi muille näyttää.
Oscar Wilde taisi kaivata suurempaa objektiivisuutta päiväkirjoihin, kun hän lausui: "Kaikkien tulisi pitää jonkun toisen päiväkirjaa".
Unohtuneita muistoja palaa. Ällistelin uudenvuodentekstissäni ihmisen muuttuvaisuutta. Olin sattumalta tavannut luokkatoverini, jonka muistin kouluajoilta kovin vastahankaisena tyyppinä. Hän ei suostunut koskaan ottamaan lakkia pois päästään, ei edes ruokailussa. Jumppatunneilla urheilukentällä hän suostui juoksemaan rataa ympäri ainoastaan myötäpäivään. Ja nyt tämä opettajien mieliharmi oli valmistunut reserviupseerikoulusta! Ja minä, tottelevainen ja kuuliainen koululainen, olin juuri valmistunut siviilipalveluksesta.
2 kommenttia:
Nuoruuden päiväkirjat ovat minullekin tärkeitä. Niitä lukiessani huomaan muistaneeni väärin monia asioita, itseni kannalta joskus myönteisesti, toisinaan myös kielteisesti. En totisesti haluaisi elää niitä aikoja uudelleen - mutta onpa hienoa, että olen saanut ne kokea! S.
S.
On siellä minullakin kohtia, joita ei onneksi tarvitse elää uudestaan - varsinkin puberteettivuodet. Mutta opiskeluvuodet ovat vähän sellainen toisaalta ja toisaalta -juttu. Ihan mielelläni palaisin uudestaan interrailille tai ensimmäiseen Ruisrockiin. Ja moneen muuhun. Yllättävintä on, kuinka paljon löytyy unohtuneita asioita. - Ei mitään mielikuvaa, kuka oli tuo K. jonka tapasin joka keskiviikko-ilta talvella -77 luennon jälkeen Urkin pubissa?
Lähetä kommentti