Kuvassa on äitini kirjoituskone. Sillä hän kirjoitti melkein koko pitkän työuransa. Vasta lähellä eläkeikää 70-luvulla hän siirtyi sähkökirjoituskoneeseen.
Tällä koneella minä aloitin kirjoittajanurani. Olin silloin vähän toisellakymmenellä. Kirjoitin jotain koulutöitä. Rippilahjaksi sain oman kirjoituskoneen. Se oli vähän modernimman näköinen kevyt matkakirjoituskone. Omaan sähkökoneeseen pääsin siirtymään abisyksynä 1969. Tietokoneaikaan siirryin 1987. Ensimmäinen tekstinkäsittelyohjelma oli nimeltään Teko.
Nyt tämä vanha kone on kirjahyllyssäni kunniapaikalla. Vähemmän kunniallista on sen pölyisyys, kuten kuvasta näkyy.
Varhaisimpia lapsuuden muistikuvia on, kun katsoin vierestä äidin kirjoittamista. Se näytti ihmeelliseltä. Kaikki sormet olivat käytössä ja vauhti oli aikamoinen. Kirjoittamisesta lähtevä ääni oli melkoista rätinää, kun vipuvarret iskivät värinauhan läpi kirjaimen paperiin.
Aina välillä paukkeen seasta kuului hentoinen kilahdus, kun kone varoitti kohta täyteen tulevasta rivistä. Siinä kohdassa sormien vauhti keskeytyi ja vasen käsi kohosi näppäimiltä ja etusormi työnsi telan päässä olevasta kiiltävästä varresta telan takaisin oikeaan laitaan. Samalla tela pyörähti naksahtaen pykälän verran ja siirsi paperin uuden rivin aloituskohtaan. Ja sitten sormet pääsivät taas vauhtiin.
Virhenäppäilyjä ei saanut tulla, sillä korjaamiseen ei koneessa ollut tekniikkaa. Jos tuli virhe, paperi oli aloitettava alusta. Jos siististä kirjoitusjäljestä ei ollut väliä, virhekohdan saattoi maalata korjausliuskalla tai -maalilla piiloon ja sen kuivuttua kirjoittaa päälle. Mutta se kyllä näkyi.
Mekaaninen kirjoituskone vaati sormivoimaa. Hipaisu ei riittänyt. Minä yritin opetella kymmensormijärjestelmää, mutta lapsen sormet olivat heikot. Niinpä vallitsevaksi tekniikaksi vakiintui etu- ja keskisormien käyttö – peukalo välilyönteihin. Se on pysynyt luontevimpana kirjoitustekniikkanani, vaikka myöhemmin olen kyllä opiskellut kymmensormijärjestelmänkin kevyemmillä näppäimillä.
Virikkeen tälle kirjoitukselle antoi Tommi Kinnusen kirja Lopotti (WSOY 2016). Ihan kuin minä olisin tuon kohdan ollut kokemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti