maanantai 8. marraskuuta 2021

Vihdoinkin marraskuu

Pitkä kävely öisessä Helsingissä. Märät kadut kiiltävät yön valoja. Sade tauonnut, jäljellä pehmeä sumuinen kosteus, joka kostuttaa poskia ja hiuksia. Lämpötila +10, ei palele, tuntuu hyvälle viipyillä rannalla ja katsella pimeälle merelle. Ei kiirettä sisälle.

Muistuu mieleen kesän hirmuhelle, joka jatkui viikkokausia. Ei jaksanut muuta kuin siirtää lepotuoli pihan varjoisimpaan kohtaan ja odottaa, että helpottaisi. Ei helpottanut, ei yölläkään. Siinä nousi mieleen toive, että tulisipa marraskuu.

Toive toteutui. Nyt tästä on osattava nauttia. Se on helppoa - marraskuu resonoi mielialan ja temperamentin kanssa paremmin kuin mikään muu kuukausi.

Kunpa tämä kestäisi kauan! Pelkona on, että tämä loppuu lyhyeen ja tulee vaivalloinen liukkaus.

Eikä tästä ole kuin kuutisen kuukautta, kun uuden hirmuhelteen uhka alkaa kasvaa. Onhan siinä tietysti odottamisen arvoiset puolensa: kukat, ötökät, lintujen vimmainen laulu. Mutta kaiken yllä vaanii tuskastuttava kuumuus. Minulle +30 on mahdoton nautittavaksi.

Ötökät ja linnut ovat kadonneet. Kukkien muisto on tallella kaupungin pimeässä yössäkin.

(Runo:  Katri Vala: Kukkiva maa (osa) / Kaukainen puutarha -1924  //  Maalaus: tekijä ei tiedossa  // Valokuva: Dessu  //  Kirja:  WSOY)




 

 

3 kommenttia:

meri kirjoitti...

"marraskuu resonoi mielialan ja temperamentin kanssa paremmin kuin mikään muu kuukausi."

jee, tässäkin ollaan samikset, vaikka monen mielestä marraskuu on syvältä. kuukausi-inhon kanssa kannattaa olla varovainen, sillä se mitä vastustaa, se voimistuu. helpompi on antaa marraskuulle lupa olla pimeä ja synkkä.

marraskuisen hämärän eri sävythän ovat hurja rikkaus. marraskuun luonne on olla kaamoksen ja kätkeytymisen tyyssija. sensitiivisenä vastarannakiiskenä kartan kausivaloja ja muuta lamputusta kaikin voimin.

kyse on oikeastaan siitä, kokeeko marraskuu uhkana, joka tulee hävittää, vai sukupuuttouhan alaisena kuukautena, jota tulee vaalia ja jonka vivahteista voi nauttia.

Kari Rydman kirjoitti...

Vanhuuden laihtuminen ja kylmän tunne saavat minua vihaamaan talvea. Vanhuuden pitäisi myös häiritä eloa kesäkuumalla, näin on kerrottu. Mutta kun minä olen selvästi toisenlainen nuori, ne kesän kolmikymppiset olivat vuoden kohokohta! Jos pukkasi hikeä, senkuin meni lämpimään suihkuun, eikä paljon kuivatellut. Huokoset avoimina sitten vain minimaalisesti pukeutuneena oli kuin etelän hetelmä!

Roope D kirjoitti...

Meri,
epäsosiaalista väkeä, voisi ymmärtämätön sanoa meistä tällaisista normeihin sopeutumattomista. Tuttavapiiriini ei kuulu ensimmäistäkään marraskuun hämäryydestä nautiskelevaa. Outona hiipparina meikäläistä pitävät. Kaikkihan valoisaa aikaa odottavat ja lähtevät sen perään etelän aurinkoon ja makaavat nahkaa ruskistaen hotellin uima-altaalla. Minä en ole ikinä sellaiseen suostunut. - Tämä sitä kiistämättä, että on valoisalla ajallakin myönteisetkin puolensa.

Kyllä marraskuusta todellakin voi nauttia, varsinkin jos pääsee ulos eikä ole liukasta. Erityisesti on syytä välttää tavarataloja ja muita marketteja, sillä ne tekevät kaikkensa pilatakseen helkkeellä ja välkkeellä ja muulla joulumeiningillä vuodenajalle ominaisen tunnelman.

Kari,
Nyt en tiedä, pitäisikö kadehtia vai mitä. Laihtunut? Ihanko itsestään? Miksi tuo ei minuun osu, vaikka kovaa vauhtia minäkin vanhenen ja tarvetta laihtumiseen olisi? Nälässäkö ne sinua siellä Hämeessä pitävät? En ainakaan sitä usko, että olisit ruvennut vapaaehtoisesti itu-dieetille. - Tuo on kyllä minulle uusi näkökulma, että helteellä lämmin suihku. Minä olen aina ottanut niin kylmän kuin hanat suostuvat antamaan. Pitääpä kokeilla!