perjantai 26. marraskuuta 2021

Synkkää aikaa

 

Yksinäisyys taitaa olla pahinta.

Pandemian vaikutus alkaa näkyä nuoremmissakin. Lähipiirissäni on näkyvissä huolestuttava tapaus.

Vielä kuukausi sitten oli vahvoja viestejä siihen suuntaan, että kohta elämä normalisoituu. Ja sitten tulikin pettymys. Paha pettymys.

Kohta kaksi vuotta jatkunut sisällä pysyminen ja loputon kirjoittaminen ja lukeminen käy ymmärrettävästi psyyken päälle. Tiedostan, että pitäisi auttaa, mutta olen ymmälläni, miten sen voisi tehdä. Puhelinkontakti ei poista yksinäisyyttä, kun sekin alkaa jo aiheuttaa torjuntaa.

Totisesti me elämme synkkää aikaa (Bertolt Brecht).

(Kuva: Irina Bondareva -1920) 



 

 

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi sanoi siili,
olen tunteellinen siili...

Kirsi Kunnas

Kaikki vanhemmat sukupolvethan tuntee tämän koulun äidinkielen kirjasta. Tai suoraan Tiitiäisen satupuusta (1956).

Terv. Räkätti P.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Voi miten kaunis kirjoitus. Kiitos!
Toivotaan, että läheisesi löytää voimavaroja ja valoa.

Minulla on lähipiirissä ihminen, vastuunkantajaluonteinen, joka uupui vuosi sitten, mutta onneksi nousi ja optimismi voitti.

Voi olla, että kärsimme pandemiasta vuosia. Se muuttaa maailmaa ja meitä paljon.

meri kirjoitti...

iäkäs naapurini jäi neljän seinän sisälle, kun yhteiskunta sulkeutui. lupasin hänelle, että hän saa soittaa milloin vain. hän varoitti minua siitä, että jos ihminen on synkässä paikassa, niin ei hän soita milloin vain.

joskus hän pahoittelee sitä, että on niin lohdutusnirso. se johtuu kuulemma siitä, että yleensä kun toinen halkaisee toiselle koko elämänsä, niin se toinen kuuntelee tovin, mutta alkaa sen jälkeen kertoa juurta jaksaen omasta nivelsärystään.

tänään juttelimme siitä, miten hyviä olemme fiilistelemään pieniä asioita. pandemia on tehnyt sen, että on vähään tyytyväinen. kuten vaikka kökköön vakoojaelokuvaan (minä) ja lähikaupan paistopisteestä ostettuun kaurasydänsämpylään (naapuri).

Roope D kirjoitti...

Tänään tuli aiheeseen liittyen erittäin huonoja uutisia: uusi eteläafrikkalainen virusmuunnos. On aihetta pelätä, että tästä tulee universaali ihmismielen henkiselle kestokyvylle tuhoisa pettymys, jos pahimmat visiot toteutuvat. Oli jo näkymä paluusta normaaliin, mutta onko nyt edessä joutuminen entistäkin epänormaalimpaan? Niin kuin Marjatta M. sanoo, tästä kärsimme vuosia, hyvin monia vuosia.

Tämä minun kertomani henkilö on nuorehko nainen, hyväkuntoinen mutta kroonisen sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluva ja siksi koko koronan ajan erittäin pidättyväinen kontakteissaan, ja muutenkin yksinäinen ja vetäytyvä. Herkkäsieluinen taiteilija, erittäin luomisvoimainen. Nyt viime aikoina muutamassa puhelinkeskustelussa kanssani hän ei ole onnistunut peittämään humalatilaansa, keskellä päivää. Siksi olen huolestunut ja kirjoitin tämän tekstin. Sukurasitustakin siihen suuntaan tiedän olevan. En oikein tiedä, voinko tehdä mitään. Puhelinkeskutelut eivät vedä, kyläilemään en pääse. Täsmällen samoin kuin Merin naapuri: kun ihminen on synkässä paikassa, hän(kään) ei soita milloin vain, täsä tapauksessa ei ollenkaan.

Tuo Räkätti P:n yhteys Nils Ferlinin ja Kirsi Kunnaksen ja kuvaamani tapauksen välillä on on hieno oivallus. Itse en olisi huomannut, vaikka tuttuja molemmat ovat.

meri kirjoitti...

roope

päällimmäinen ajatus näistä kirjoituksistasi ja kommenteistasi on se, miten kivasti kohtelet ihmisiä. empatiantajusi on lämmittävää. ihmisillä on kaikenlaista pisteliäisyyttä hampaankolossa, joten sillä on oikeasti aivan valtava merkitys, millaisia ihmisiä ympärillä on.

Roope D kirjoitti...

Kiitän kehuista, arvoisa blogiystäväni meri! Täytyy kyllä myöntää, että ymmälleni jäin, sillä tämän sisältöisiä kehuja en muista mistään ennen saaneeni. Tuntui, että tämän täytyy olla väärinkäsitys, ei voi tarkoittaa minua. Pisteliäänä, äreänä, röyhkeänäkin minua on yleensä tavattu pitää.

Et ehkä ole lukenut blogejani kovin monta vuotta? Siellä pitkin matkaa tulee kenkkuilua, irvistyksiä ja potkaisuja milloin mihinkin suuntaan.

Mutta kun mietin muutaman tunnin kehujesi perusteita, tulin sellaiseen ajatukseen, että ehkä tarkoitat, että ilkeät irvistelyni eivät kohdistu pieneen ihmiseen ja hänen vaikeuksiinsa. Niiden kohteena ovat isot haitalliset rakenteet ja varsinkin niiden ylläpitäjät. Otan siis mielihyvästä hyristen vastaan kehusi, tarkkavaistoinen lukija!

meri kirjoitti...

roope

"ilkeät irvistelyni eivät kohdistu pieneen ihmiseen ja hänen vaikeuksiinsa. niiden kohteena ovat isot haitalliset rakenteet ja varsinkin niiden ylläpitäjät."

presiis tuota tarkoitan. et konfrontoi tai provosoi ihmisiä, vaan asioita. rakenteiden kanssa saatat olla äksy, mutta ihmisten suhteen olet kiltti.

rakenteille irvistely on kyllä ihanaa. välillä olen sitä mieltä, että se on turhaa. että jos jollekin epäkohdalle ei voi mitään, niin turha siinä sitten on rutista. mutta ei se välttämättä mene joka tilanteessa niin. joskus rutiseminen on itse asiassa parasta mitä voi tehdä. itse vajoan helposti apatiaan, jos en saa välillä kärttyillä jostakin. eilen akilleen kantapää löytyi metsästä löytyneestä kodinkonejätteestä. en saanut pariin tuntiin kiskaistua itseäni tuohtumuksesta irti.