Luovaa ongelmanratkaisukykyä osoittaen

Kaveri pyysi auttamaan muuttokuorman purkamisessa. Meninhän minä.

Oli siellä kolme muutakin apumiestä. Riuskoja nuoria kavereita. Huonekalut ja laatikot nousivat vauhdikkaasti muuttoautosta kolmanteen kerrokseen. Hissiä ei ollut.

"Riuska" ei ehkä ole kaikkein osuvin sana määrittelemään minua. Siksi osakseni koitui enemmänkin ylimääräisen avustajan rooli. Enemmänkin pysyttelin pois tieltä kun riuskemmat kantoivat. Pitelin ovia auki, työntelin laatikoita syrjemmälle pois keskilattialta. Muutaman taulun ripustin seinillä odottaviin koukkuihin. Sohvatyynyjä järjestelin suoremmiksi.

Ja keitin kahvia. Keitin oli valmiiksi tiskipöydällä, suodatinpusseja ja kahvia löytyi kaapista. Ongelma oli vain siinä, että mistään ei löytynyt kuppeja. Muuttolaatikoissa ei ollut nimilappuja, joten availin kansia ja kurkistelin. Muita astioita kyllä löytyi mutta ei kuppeja.

Luovaa ongelmanratkaisukykyä osoittaen katoin pöydälle syvät lautasen ja lusikat. Kävi se kahvin nauttiminen niinkin, oikeastaan aika hyvin. Näyttikin ihan elegantilta toiminnalta. Yksi kyllä kokeili vulgääristi ryypätä kahvinsa lautasen reunalta suoraan suuhun mutta sai roiskeita rinnuksille. Känttypuolta kahvittelussa edustivat Marie-keksit. Niitä en koskaan ole osannut arvostaa kovin herkullisiksi.

Nälkäkin tulee raskaan työn raatajille. Sitä taltuttamaan isäntämme oli hankkinut jääkaapin täyteen  monensorttisia grillimakkaroita ja olutta sekä sinappituubin. Minä pistin sähköhellan uunin kuumenemaan ja makkaroita pellille.

Onnistuin ruoanlaitossa ilmeisen hyvin, sillä menekki oli suurenmoinen. Makkarat tarjoilin talouspaperirullasta repäistyllä kääreellä. Sinappia olisi saanut olla toinenkin tuubi. Olutta ei nautittu lusikalla lautaselta vaan suoraan purkista.

Kokki itse jäi kylläkin näitä herkkuja vaille, sillä makkarakiintiöni tälle vuodelle oli jo täynnä, ylittynytkin. Ensimmäinen meni Längelmävedellä juhannusyönä ja toinen äskettäin uudella kesäasunnollani Bellman-henkisessä juhlassa, kuten hiljattain täällä kerroin. Seuraava sitten ensi vuoden juhannusyönä. Olutkin jäi minulta juomatta, sillä minulla on kihti varpaassa. Lääkäri on tiukalla sävyllä varoittanut juomasta olutta.

Yhden muuttolaatikon kannen alta kuppeja etsiessäni löysin mielenkiintoista luettavaa. Isäntä suostui pienellä painostuksella antamaan koko nipun lainaksi. Näiden kanssa käyn nyt viikonloppua viettämään.

 

Huomenna parempaa?

En päässytkään lähtemään. Bussit olivat lakossa. Kävellen matka oli liian pitkä. Oma auto on jo talviunilla.

Niinpä kävelin vain meren rantaan ja istuin rantakivelle. Samalla kivellä olen istunut ennenkin. Onkohan pessimistinen oraakkeli Paavo Haavikko on myös istunut siinä, kun hän kirjoitti sanat "Kaikki on surullista"?

Siltä siinä nytkin tuntui, kun katseli merelle. Kaikki oli harmaata, kylmää, elotonta. Ei voinut edes uskoa, että aavan meren tuolla puolen voisi olla mitään harmaata kummempaa.

                                                 (Kuva:  Edvard Munch:  Melankolia -1896)

Ei siinä kauan voinut istua. Tuli kylmä - nautinnollisesta syystunnelmastakaan ei ole enää mitään tallella. Löytyisikö mitään lohdutusta?

Löytyi:  kotona makaronilaatikkoa ja musiikkia.  (avaa linkki)

                                          (Kuva:  Albert Bertelsen:  Valsedrømme - 1921)

Sävy sama - miksipä sitä muuttamaan.

https://www.youtube.com/watch?v=tYIYIVG64C4   

Penseys on ilomme

Oli aikomus mennä elokuviin keskellä iltapäivää. Katselin tarjolla olevaa ohjelmistoa. Ei oikein sytyttänyt.

Elokuvatarjonta on mennyt kovin kummalliseksi. En saa karsituksi mielestäni aikaa, jolloin uuden elokuvan tarjonta Helsingissä oli moni-ilmeinen, kun jopa uutta italialaista, puolalaista, unkarilaista ja muuta elokuvaohjelmistoa  tuli nähtäväksi ilman viivytystä. Ja vanhojen mestariteosten uusintoja oli kaiken aikaa tarjolla ainakin pikkuteattereissa, kuten Museokadun Cinemassa. Nykyisin kaikki on kertakäyttötavaraa.

Tällainen 60-luvun lopun elokuvakerhojen kasvatti ei oikein pääse irti siitä asenteesta, jolloin elokuva oli vielä kulttuuria ja taidetta. Se oli aikaa, jolloin maailman muuttaminen paremmaksi koettiin vielä mahdolliseksi eivätkä ihmiset - nuoretkaan - olleet menettäneet idealistista kykyään uneksia.

On tietysti Elokuva-arkisto eli Kino Regina uudessa Oodi-kirjastossa. Siellä on kunnollinen ohjelma, ja käyn siellä melko usein. Myös vanha Orion tarjoaa onneksi edelleen laatuelokuvaa ja monenlaisia alaan liittyviä tilaisuuksia. Uusia korttelikinoja on myös kasvanut sinne tänne, ja lisää on tulossa. Jonkinlainen boomi ilmeisesti on syntymässä.

Olen miettinyt otsa kuprulla, olenko vanhanaikainen, kun suhtaudun penseästi korttelikino-boomin kylkiäisenä tulleeseen käytäntöön, että elokuvateatterista on tullut ravintola. Näytöksien aikana syödään ja juodaan ja kuljetaan. Jotenkin pidän sitä sopimattomana.

Aki Kaurismäeltä oli aikoinaan komea ele, kun hän Andorra-teatterinsa avajaisissa heitti teatterin aulassa vanhastaan olleen pop corn -koneen hankeen.

Minäkin toistaiseksi katson mieluummin elokuvan keskittyneesti ja hoidan ruoka- ja juomapuolen sitten näytöksen jälkeen kotona (Kuva:  Kieku ja Kaiku, sanat Mika Waltari, kuvat Asmo Alho)

Tämä on vaikeaa

Kalle Päätalon syntymästä tuli sata vuotta. Poikkeuksellisen vaikea kirjailija!

Kyllä minä ns. vaikeiden kirjailijoiden kanssa olen yleensä pärjännyt, sellaisten kuin Proust, Joyce, Woolf tai Musil. Puhumattakaan sellaisista kuin Volter Kilpi tai Paavo Haavikko. Mutta varjele kun vastaan tulee Päätalo niin silloin menevät ajatukset solmuun ja suu kuivuu.

Olen minä yrittänyt. Yhtä luin aikani, puoliväliin pääsin.

Hesari kirjoitti sunnuntaina (10. marraskuuta 2019) kaksi laajaa artikkelia aiheesta. Esa Lilja kuvaili kokonaisen aukean verran urakointiaan. Hän oli lukenut läpi koko Iijoki-sarjan (25 osaa, yli 16000 sivua).

Kirjoitus kävi suosituksesta, ihan uskottavasti. Kun lukeminen oli päässyt vauhtiin, teksti lähti vetämään ja muuttui intohimoiseksi nautinnoksi. Sellaisesta minäkin olen haaveillut. Ongelma on vain siinä, miten lukemisen saisi lähtemään vauhtiin.

Hesarin toinen, Päätalo-tutkimuksia esitellyt artikkeli oli miehekkäämpää tekoa, pikkuisen äijäilevä, kuten kirjoittajallaan aina. Se ei käynyt suosituksesta vaan herätti enemmänkin epäluuloja. Kirjoittaja tuli tutuksi aikoinaan jo yliopiston kotimaisen kirjallisuuden laitoksella. Hän runteli Haanpäänkin puolituntemattomaksi elämäkertakirjassa. Ei sellaisen innokasta ihailua oikein voi ottaa vakavasti Päätalonkaan kohdalla.

Tarvitaan uskottavia suosittelijoita. On niitä, paljonkin, aivan huippujakin, Kekkosesta alkaen. Muistan erityisesti erään filosofin, nyt jo edesmenneen, joka intoili joka joulun jälkeen uudesta lukukokemuksestaan. Eikä ollut mikään kansanmies eikä rahvaasta peräisin, kaukana siitä, mutta silti Päätalo kelpasi, ei mikään muu sieltä päinkään. Siinä vaikutuspiirissä minäkin jouduin hiljaa kyseenalaistamaan omat mieltymykseni.

Mutta muuttamatta mieltymykset jäivät. Saa nähdä kuinka nyt käy.

Ensi kesänä olisi ehkä oivallinen tilaisuus muuttua, kun kesäisen lukemisen ympäristökin on muuttunut täysin. Taakse on jäänyt pirkanmaalainen torpparimiljöö niskavuorelaisesti jäyhässä maisemassa ja tilalle on tullut rannikkoruotsinkielinen vanha ja fiini kulttuurimiljöö, etten sanoisi hieman kustavilaisen koristeellinen.

Sellaisessa ympäristössä saattaisi hyvinkin menestyä päätalomainen tukkityömiesten karkeasyisen elämänmenon naturalistinen kuvaus. Vastakohdathan tunnetusti etsivät toisiaan.

 

Kunhan ei tule tavaksi

Istuttiin iltaa kolmeen pekkaan. Saunottiin, jäähdyteltiin, nautittiin vaahtoavia juomia, saunottiin lisää jne. Tämä porukka on jatkanut samansisältöistä perinnettä harvakseltaan jo vuosikymmenet. Teeskentelemme olevamme vähän kuin Bellmanin Bacchuksen veljeskunta.

Perinnetietoisen veljeskuntamme säännöt ovat kuitenkin väljemmät kuin tukholmalaisella esikuvalla: mukaan pääsy ei ole vaatinut sammumista katuojaan. Salaisia seremonioita ei myöskään ole käytössä. Tämä joukko ei riehu eikä rellestä eikä mukana edes ole minkäänlaista vastinetta Ulla Winbladille.

Pikkuisen luvattomiin puuhiin meillä kuitenkin on perinteisesti tapana mennä. Poltimme konjakin kera sikarin, vaikka olemme kaikki kolme tupakoinnin lopettaneet. Minullakin on jo 15 savutonta vuotta. Yhden kerran poikkeus, ei tule tavaksi.

Ja vielä pahempaa! Grillasimme makkaraa, vaikka se on epäterveellistä. Minulla se oli jo vuoden toinen. Juhannusyönä meni se ensimmäinen - hyvässä seurassa silloinkin. Yleensä olen varsin pitkälle kasvissyöjä, mutta on tilanteita, joissa periaatteet on syytä unohtaa. Kunhan ei tule tavaksi.

 (Kuva: Sulho Sipila: Huikopalaa)

Tapahtumapaikka oli uusi. Aikaisemmin olemme silloin tällöin kokoontuneet kesätorpassani Längelmäveden rannalla, mutta koska olen sen myynyt ja hankkinut uuden kesäkodin etelärannikolta Helsingistä itään, kutsuin veljet tutustumaan uuteen paikkaan. Muutto on edennyt niin, että huvila alkaa olla joiltakin osin asuttavassa kunnossa.

Veljeskunnan kahdella jäsenellä on laulun lahja, joten Bellmanin  mainitseminen tässä yhteydessä ei ole liioittelua. Bellmanin laulu numero 21 laulettiin, kuten aina. Minä en laulanut, ehkä vähän hyräilin. Kitara oli käytettävissä, luuttua ei.

Bellmanin laulut ovat merkillisen kiehtovia, kun niihin perehtyy. Suomenkieliset tuntevat niitä valitettavan huonosti, poikkeuksena tietysti Ukko Nooa, jonka jopa minä opettelin lapsena soittamaan pianolla - yksisormisesti! Alkoi siitä avaimenreiän kohdalta.

Yli 200 vuoden takainen ruotsin kieli vaatii kieltämättä aika hyvän kielitaidon. Näitä sanotaan usein juomalauluiksi. Ovat ne sitäkin mutta ne ovat paljon enemmän kuin pelkkiä ryyppylauluja. Aihepiirit liikkuvat usein viinissä, naisissa ja kuolemassa. Tältäkin osin  Bellmanin laulut osuvat kohdalleen, sillä yksi alkuperäisen  veljeskuntamme jäsen lähti jo.

Ruotsiksi siis laulu kajahti, sillä veljeskuntamme enemmistö puhuu äidinkielenään ruotsia, vaikka suomen kielikin on hyvin hallinnassa. Ja kaiken lisäksi uusi kesäkotini sijaitsee vahvasti ruotsinkielisellä seudulla. Liitän tähän laulun sanat alkuperäisessä muodossa ja pari säkeistöä myös Liisa Ryömän suomennoksena.

Liitän myös linkin, josta voi kuunnella tämän laulettuna (avaa tästä ). Pidän kovasti Fred Åkerströmin tulkinnasta Tukholman barokkiorkesterin kanssa. Olen parikymppisenä kuullut näiden esiintyvän Tukholman konserttitalossa. Hienoa oli.

Fredmans Sång 21  (Måltidssång)

Så lunka vi så småningom
från Bacchi buller och tumult,
när döden ropar; Granne kom,
ditt timglas är nu fullt.
Du gubbe fäll din krycka ner,
och du du yngling, lyd min lag,
den skönsta nymf som mot dig ler
inunder armen tag.

[Niin pikkuhiljaa poistumme
Iloista pidoista Baccuksen
Kun kuolema huutaa
Naapuri hoi on tiimalasis täys!
Sä ukko heitä keppis pois
Nuorukainen seuraa lakiain
Sulle kaunis nymfi hymyilee
Hänet ota kainaloos]

Refr:
Tycker du att graven är för djup,
nå välan, så tag dig då en sup,
tag dig sen dito en, dito två, dito tre,
så dör du nöjdare.

[Onko hautakuoppa liian syvä
Niinpä niin siis ota ryyppy hyvä
Ota yks' ota kaks' ota kolmaskin
Ja on lähtösi huoleton]

Du vid din remmare och préss,
rödbrusig och med hatt på sned,
snart skrider fram din likprocess
i några svarta led.
Och du som pratar där så stort,
med band och stjärnor på din rock,
re'n snickarn kistan färdig gjort,
och hyvlar på dess lock.  //  Refr...

[Sä siinä vierell' remmarin
Punakkana hattu kallellaan
Koht' liikkuu hautakulkuees'
Tummana joukkona
Ja sinä joka kehut tuos'
Nauhat tähdet takissas'
Jo puuseppä kirstus tehnyt on
Ja höylää jo kanttakin  //  Refr]

Men du som med en trumpen min,
bland riglar, galler, järn och lås,
dig vilar på ditt penningskrin,
inom din stängda bås.
Och du som svartsjuk slår i kras
buteljer, speglar och pokal;
bjud nu god natt, drick ut ditt glas,
och hälsa din rival.   //  Refr...

Och du som under titlars klang
din tiggarstav förgyllt vart år,
som knappast har, med all din rang,
en skilling till din bår.
Och du som ilsken, feg och lat,
fördömer vaggan som dig välvt,
och ändå dagligt är plakat
till glasets sista hälft,  //  Refr...

Du som vid Martis fältbasun
i blodig skjorta sträckt ditt steg,
och du som tumlar i paulun,
i Chloris armar feg.
Och du som med din gyllne bok
vid templets genljud reser dig,
som rister huvud lärd och klok,
och för mot avgrund krig,  //  Refr...

Men du som med en ärlig min
plär dina vänner häda jämt,
och dem förtalar vid ditt vin,
och det liksom på skämt.
Och du som ej försvarar dem,
fastän ur deras flaskor du,
du väl kan slicka dina fem,
vad svarar du väl nu?  //  Refr...

Men du som till din återfärd,
ifrån det du till bordet gick,
ej klingat för din raska värd,
fastän han ropar: "Drick".
Driv sådan gäst från mat och vin!
Kör honom med sitt anhang ut,
och sen med en ovänlig min,
ryck remmarn ur hans trut. // Refr...

Säg är du nöjd, min granne säg,
så prisa världen nu till slut;
om vi ha en och samma väg,
så följoms åt; drick ut.
Men först med vinet rött och vitt
för vår värdinna bugom oss,
och halkom sen i graven fritt,
vid aftonstjärnans bloss.  //  Refr...

Kielestä kiinni

Taitaa olla perää siinä epäilyssä, jonka mukaan me varttuneessa iässä olevat olemme monessa asiassa tipahtaneet kärryiltä.

Tulee hetkiä, jolloin huomaa, ettei oma äidinkielikään ole oikein hallinnassa. Kuulee käytettävän sanoja, joita ei ymmärrä. Näin kävi, kun Pertin kanssa istuttiin lounaalla ja viereisen pöydän nuoret naiset puhuivat sujuvasti treffikokemuksistaan.

Sen aihepiirin vanha vakiintunut sanasto oli kyllä meillä kummallakin hallinnassa, mutta uudempi aines ei selvästikään ole (vielä?) tavoittanut meitä. Vanhemmasta aineksesta olemme aina selviytyneet vaikeuksitta, vaikka kyllä siinäkin välillä saattoi olla outoa ja vaikeaselkoista vierasta vaikutusta, kuten kuvasta näkyy. (Kuva: Elokuva Äl yli päästä Perhanaa, ohj. Matti Kassila 1968 / Maija Karhi & Helge Herala)

Sanan Tinder merkityksen sentään tiesimme, ainakin suurin piirtein, mutta sitten tuli sellaisia termejä kuin slaidata, penkittää ja hingettää. Tuli muitakin, mutta nämä kolme ehdin pistää muistiin.

Kielitoimiston sanakirja minulla on puhelimessa, mutta ei se näitä tiennyt. Kotona katsoin varmuuden vuoksi Nykysuomen sanakirjasta, vaikka se on kovin vanha tällaiseen. Ei löytynyt, ei edes viitososasta, jossa on slangisanoja.

Sanakirjat onneksi kehittyvät. Lupaavasti tuli uutinen, että Kielitoimiston sanakirjan uudissanasto 2020 ilmestyy kohta. Ehkä siellä? Siitä annettiin jo  tällaisia makupaloja:

anniskelupassi  /  biohiili  /  crossfit  /  drag-artisti  /  esiteini  /  fuksiaiset  /  geeniperimä  /  hiustenpidennys  /  ignoroida  /  jenkkakahvat  /  kotimajoitus  /  lähimaksu  /  mikroilme  /  nenähuuhtelukannu  /  ovilaskuri  /  palvelupyyntö  /  resilienssi  /  sometili  /  tunnekylmä  /  unipussi  /  villiruoka  /  yhteiskäyttöauto  /  ääniviesti  /  överi

Lisää aiheesta voi lukea  täältä.

Kun kielestä ja uudissanoista tulee puhe, ei sovi yhtä mestaria unohtaa. Kirjailija Juhani Peltonen oli sanaston uudistajana ylittämätön. Niinpä katsoin varmuuden vuoksi, oliko hänellä tietoa.

Ei ollut. Liitän tähän kuitenkin blogin lukijoille hyödyksi ja virikkeeksi näytteen Peltosen kielen moni-ilmeisyydestä.