keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Tämä on vaikeaa


Kalle Päätalon syntymästä tuli sata vuotta. Poikkeuksellisen vaikea kirjailija!



Kyllä minä ns. vaikeiden kirjailijoiden kanssa olen yleensä pärjännyt, sellaisten kuin Proust, Joyce, Woolf tai Musil. Puhumattakaan sellaisista kuin Volter Kilpi tai Paavo Haavikko. Mutta varjele kun vastaan tulee Päätalo niin silloin menevät ajatukset solmuun ja suu kuivuu.



Olen minä yrittänyt. Yhtä luin aikani, puoliväliin pääsin.



Hesari kirjoitti sunnuntaina (10. marraskuuta 2019) kaksi laajaa artikkelia aiheesta. Esa Lilja kuvaili kokonaisen aukean verran urakointiaan. Hän oli lukenut läpi koko Iijoki-sarjan (25 osaa, yli 16000 sivua).



Kirjoitus kävi suosituksesta, ihan uskottavasti. Kun lukeminen oli päässyt vauhtiin, teksti lähti vetämään ja muuttui intohimoiseksi nautinnoksi. Sellaisesta minäkin olen haaveillut. Ongelma on vain siinä, miten lukemisen saisi lähtemään vauhtiin.



Hesarin toinen, Päätalo-tutkimuksia esitellyt artikkeli oli miehekkäämpää tekoa, pikkuisen äijäilevä, kuten kirjoittajallaan aina. Se ei käynyt suosituksesta vaan herätti enemmänkin epäluuloja. Kirjoittaja tuli tutuksi aikoinaan jo yliopiston kotimaisen kirjallisuuden laitoksella. Hän runteli Haanpäänkin puolituntemattomaksi elämäkertakirjassa. Ei sellaisen innokasta ihailua oikein voi ottaa vakavasti Päätalonkaan kohdalla.



Tarvitaan uskottavia suosittelijoita. On niitä, paljonkin, aivan huippujakin, Kekkosesta alkaen. Muistan erityisesti erään filosofin, nyt jo edesmenneen, joka intoili joka joulun jälkeen uudesta lukukokemuksestaan. Eikä ollut mikään kansanmies eikä rahvaasta peräisin, kaukana siitä, mutta silti Päätalo kelpasi, ei mikään muu sieltä päinkään. Siinä vaikutuspiirissä minäkin jouduin hiljaa kyseenalaistamaan omat mieltymykseni.



Mutta muuttamatta mieltymykset jäivät. Saa nähdä kuinka nyt käy.



Ensi kesänä olisi ehkä oivallinen tilaisuus muuttua, kun kesäisen lukemisen ympäristökin on muuttunut täysin. Taakse on jäänyt pirkanmaalainen torpparimiljöö niskavuorelaisesti jäyhässä maisemassa ja tilalle on tullut rannikkoruotsinkielinen vanha ja fiini kulttuurimiljöö, etten sanoisi hieman kustavilaisen koristeellinen.



Sellaisessa ympäristössä saattaisi hyvinkin menestyä päätalomainen tukkityömiesten karkeasyisen elämänmenon naturalistinen kuvaus. Vastakohdathan tunnetusti etsivät toisiaan.



2 kommenttia:

Oscari kirjoitti...

Arvoisa blogisti, olen Proustin luentaa YLEltä kuunnellessäni pohdiskellut, että kuka lukee Päätalon tekstit, siis radiossa ja ääneen. Myös ranskaksi Proust on tosin mielenkiintoinen kuunneltava, joskin kyllä sen lukeminen on hyvin erilainen ja parempi tyydytyksen suoja!

Roope Dessutom kirjoitti...

Niin, Proustin lukeminen radiossa on ainakin toistaiseksi jäänyt minulta kuuntelematta. En tiedä, onko vahinko suuri, kun olen Proustit itse paperikirjasta lukenut, tosin äänettömästi, ehkä vähän huulia höplötellen.

Suomeksi olen ne lukenut, ranskaa en osaa. Siinä on kyllä uskoakseni vahinko ilmeinen, sillä Proust pitäisi uskottavien todistajien kertoman mukaan lukea ehdottomasti alkukielellä.

Päätaloa ei tietääkseni ainakaan vielä ole käännetty ranskan kielelle. Kielitaidon puutteen vuoksi en myöskään osaa arvioida, kuinka hyvin Päätalon teksti löytäisi taitavan ranskantajan avulla alkuperäistä kunnioittavan ilmaisutavan.