torstai 29. syyskuuta 2016

Rikottu idylli



Kuljen mielelläni kirjailijoiden jäljillä, kuten blogin lukijat ovat varmasti vuosien varrella havainneet. Ei riitä, että luen. Käyn myös katsomassa paikkoja, joissa lukemani teksti on kirjoitettu.

Päättyneenä kesänä yksi kohteeni oli runoilija Einari Vuorela  (1889 -.1972). Vuorela taitaa olla jo unohtumassa nykylukijoilta. Niin ei saisi käydä. Hän kuuluu suurten mestareiden joukkoon. Ikäpolveni ihmiset ja nuoremmatkin luultavasti tuntevat Vuorelan tuotantoa, ainakin kansakoulun lukukirjoista. Tunnetuin taitaa olla tämä, häikäisevän hallittu iso tarina vähin sanoin.

Vävy 

Oli synkeä salo.
Meni tie.
Tuli talo. 

Oli loimuava takka.
Oli tyttö.
Oli akka. 

Soma puheitten sävy.
Tuli yö.
Olin vävy.

Vuorelan kotitalo sijaitsee vähän samalla suunnalla Suomea kuin minun kesäkotini. Jukojärvi-niminen pikkukylä sijaitsee Multian ja Keuruun pitäjien rajamailla läntisessä Keski-Suomessa. Siellä suurten metsien keskellä syrjässä kaikesta sijaitsee Vuorela, Einarin ja hänen kirjailijavaimonsa Laura Sointeen kesäkoti. Sinne menin katselemaan.

Oli vaikea löytää. Keskisuomalainen korpimaisema oli parhaimmillaan: kinttupolkuja, mäkiä, laaksoja, järviä. Ilmankos runoilijan yhdeksi epiteetiksi on vakiintunut "korpirastas" Oli hänessä kyllä kaupunkilainen puolensakin. Nuorena hän kuului boheemin Tulenkantajat-ryhmän liepeillä viihtyviin taiteilijoihin.

Tuotannossa on paljon maalaisidyllejä mutta toisaalta myös syvämietteistä keskuslyriikkaa. Siitä näyte:

Paimenet 

Sinun helmaasi onnetar jakaa
vain riemuja elämän tien.
Minun tielläni vastukset makaa,
minä murheita metsiin vien.

Maalaisidylli ei ollut kuitenkaan ehjä. Satuin paikalle päivänä, jolloin suomalainen urheiluväki on katsonut tarpeelliseksi järjestää Korpirastaan kotikylään Jukojärvelle  Jyväskylän suurajojen pikataipaleen. (Tuolla nimellä minä opin vanhana jyväskyläläisenä kilpa-ajon tuntemaan, nykyisin sillä on jokin brändätympi nimi).

Ei se pikataival aivan runoilijakodin nurkalta mennyt mutta ei kaukanakaan. Kylätiet olivat täynnä yleisöä, helikoptereita lensi idyllin yläpuolella, poliiseja ja liikenteenohjaajia oli häiriöksi asti.


Toisaalta olinhan minäkin autolla liikkeellä. En kuitenkaan ajanut kylki edellä, kuten kilpailijat. Näin sen illalla urheiluruudusta. Miksi ne niin ajavat? Eikö helpompi olisi nokka edellä?


4 kommenttia:

ketjukolaaja kirjoitti...

Myös selityksen hengellisen voin,
lukea kirkkaudesta korven koin.
Rallista Jukojärven minäkin
tutuksi nimeltänsä tunnistin.
Ei narista, vain kerran vuodessa
kisaavat autot keski-Suomessa.

Anonyymi kirjoitti...

Toinen, melko lailla varjoon jäänyt hahmo on Pulkkilan prosaisti Pentti Haanpää. Oli mm. tiiviin novellin taitaja, sodan karu kuvaaja ja metsien tuttu. Kohta voi olla syystalveksi kutsuttu vuodenaika. Silloin on kannattaa lukea Päntän äijän vajoaminen.

Pussisen akka, kunnianarvoisa naishenkilö on toinen monista klassikoista, vilpitön kunnianosoitus suomalaiselle suomalaiselle maalaisnaiselle.

Juuri pälkähti päähäni, että Haanpää on osaksi Pentti Linkolan etiäinen.

Roope Dessutom kirjoitti...

Syystalveksi voisi ottaa Haanpäältä mainittujen lisäksi luettavaksi myös novellin (eli "jutun") nimeltä "Syksyä ja ikävää Napasalon kirkolla". Se resonoi mainiosta mielialan kanssa.

En oikein usko, että Haanpää on unohtumassa ainakaan yhtä pahasti kuin Vuorela. Viittauksia häneen näkee alan kirjallisuudessa tuon tuostakin. Tulin aikanaan opiskeluun liittyvien tutkielmien vuoksi lukeneeksi kahteen kertaan läpi Haanpään Kootut teokset (kahdeksan paksua osaa). Hyllyssäni ne kutsuvat lukemaan taas uudestaan. Kirjoista löytyy myös armeijan, kirkon ja lapuanliikkeen (aikansa äärioikeistolainen katupartioliike) säälimätöntä pilkkaa. Aina ajankohtaista!

Haanpää oli Piippolan, ei Pulkkilan, prosaisti. Jotain liitoskuntia ne ovat kyllä nykyisin. Haanpään kirjallinen maisema oli nimeltään "Kairanmaa".

Anonyymi kirjoitti...

Sorry, kiireessä kirjoitettu, mukana pari turhaa toistoa.Esitelmä Haanpäästä työn alla, paikka tietysti täkäläinen kirjasto.

Edellinen käsitteli maakuntaan liittyvää Joel Lehtosta.Ei esitelmä, vaan kertoilua hänen vaiheistaan muille pöydän ympärillä istuville. Yllätyksenä muutama kuulija, joiden kotitalossa Lehtonen oli vieraillut ja tainnut napata aineistoa tekstiinsä.
***



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...