torstai 10. joulukuuta 2015

Historian hämärästä



Suoritin arkeologisia kaivauksia työpöytäni laatikoihin. Tein hämmästyttävän löydön.

Varttuneessa iässä olevat lukijat saattavat tunnistaa kapineen. Nuoremmille se on varmaankin outo jäänne esihistorialliselta ajalta.



Vehkeen nimi on laskutikku. Ihan ehjänä laskutikkuni ei ole hautakammiossaan säilynyt, sillä siihen muistini mukaan kuuluu vielä lisäksi yksi liikkuva osa. Olisiko se nimeltään hahlo, tai jotakin sinne päin. En ole varma. Uskon puuttuvan osan löytyvän, kunhan pääsen kaivauksissani syvemmälle.

Tätä kapinetta tarvittiin 1960-luvulla lukion matematiikan opiskelussa. Tai en minä muista tarvinneeni, mutta pakollinen se oli. Aika kalliskin, muistelen, että sen hankinta aiheutti raha-aiheisen vakavan keskustelun kotona.

Koulussa fysiikan luokan seinällä oli jättikokoinen laskutikku, ja sillä opettaja demonstroi, kuinka sitä käytetään. Tikun keskiosaa ja hahloa siirtelemällä erilaisten laskusuoritusten vastaukset löytyvät joltakin toiselta riviltä. Tikun takapuolella on kaavakuvia eri laskutapojen suorittamiseksi.




Minä en yrittämälläkään onnistu saamaan muististani kaivetuksi, että olisin tätä vekotinta mihinkään käyttänyt, en hahlolla tai ilman. Ehkä se oli pitkän matematiikan lukijoille hyödyllinen, minä luin lyhyen matematiikan, hyvin lyhyen.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niin, laskutikku on tuttu; itselläni on sellanen n.10 senttinen ja se hahlo on jossain, kai jo hävinnyt. En lukenut koskaan pitkää matikkaa, mut kai meidän lyhyen lukijoidenkin sit piti tikku hankkia, kun sellanen on vielä verstaani lasikipossa 1960-luvulta monien muuttojenkin jälkeen tallella.
Osasinko käyttää sitä? Muistaakseni kerto-ja jakolaskut suju ihan hyvin. Ne kyllä suju ilman tota tikkuakin. Mut onhan se mielenkiintoinen kapine.

//Eija

Dessu kirjoitti...

Minulta kyllä laskeminen sujuu paremmin kynällä ja paperilla. On minulla kyllä taskulaskinkin, mutta sen patterit loppuivat muutama vuosi sitten.

Anonyymi kirjoitti...

Aattele, mullon ensimmäinen ostamani taskulaskin vielä käytössä. Se on 80-luvun alussa hankittu ja merkkiä hugin crystal solar. En ole koskaan vaihtanut siihen patteria. Lapussa lukee vielä Kooperativa Förbundet. Muutin Ruotsiin vuonna 1977.
Mitä tästäkin voisi päätellä?

//Eija

Anonyymi kirjoitti...

Oi, laskutikku! Isällä oli puinen, minulla muovia! Ja kumpikin ahkerassa käytössä! 1976 kirjoitin yoksi. Olis jännä kokeilla, menisikö vielä automaatiolla niin kuin nokkahuilun soitto...