Kun
otin kirjan hyllystä, sen välistä tipahti kirjekuori.
Ei
siinä mitään outoa ollut. Useinhan minulla kirjojen välistä tipahtelee
kaikenlaista, lehtileikkeitä, muistiinpanoja, monisteita. Olen tipahteluun
aikojen myötä jotenkin vaistomaisesti oppinut varautumaan, joten onnistuin
sieppaamaan kirjekuoren ennen kuin se pääsi putoamaan lattialle.
Kirjekuoria
ei kuitenkaan kirjojeni välistä usein tipahtele. Mikä kumma? Heti piti avata
kuori ja katsoa.
Siellä
oli käsin kirjoitettu kutsu juhlimaan. Käsiala oli tuttu. Tarjolla olisi
viiniä, ruokaa, saunomista, musiikkia. Päivämäärä kertoi ajankohdan: toukokuu
1975. Allekirjoitus: Simo.
Kutsukirjeen
lopussa oli pitkä sitaatti:
"Päihtykää
Tulee aina olla päihdyksissä. Siinä kaikki: vain siitä on kysymys. Jotta ette tuntisi Ajan hirveätä taakkaa, joka murskaa teiltä olkapäät ja
painaa teidät maata päin, teidän tulee päihtyä kaiken aikaa.
Mutta mistä? Viinistä, runoudesta tai hyveestä, mielenne mukaan, mutta päihtykää. Ja jos joskus palatsin portailla, ojanpientareen vihreällä nurrmikolla, huoneenne synkässä yksinäisyydessä heräätte päihtymyksen laskeuduttua tai hävittyä, kysykää tuulelta, aalloilta, tähdeltä, linnulta, kellolta, kaikelta katoavalta, pyörivältä, laulavalta, puhuvalta kysykää, mikä aika on. Ja tuuli, aalto, tähti, lintu, kello vastaavat: On aika päihtyä.
Jotta ette olisi Ajan piinaamia orjia, päihtykää lakkaamatta. Viinistä, runoudesta tai hyveestä, mielenne mukaan."
Simo
oli hyvä ystäväni, kirjallisuuden opiskelija ja putkiasentaja. Tutustuimme, kun
tavoittelimme samaa tyttöä, olimme vähän kuin kilpakosijat Truffaut´n
elokuvassa Jules ja Jim. Kumpikaan
meistä ei saavuttanut lopullista voittoa, mutta minä taisin menestyä paremmin.
Kyllä minä muistan, että Simon kutsua kuuntelin tarkalla korvalla. Kaikkea kolmea siellä oli yllin kyllin.
Simo
oli omalaatuinen hurmahenki, äärettömän innostunut kaikista noista sitaatin
lopussa mainituista kolmesta, mutta yhdestä niistä vähän turhankin paljon. Sen
myötä idealistin valo sammui jo vuosia sitten. Ei se siltä osin Simolle
itselleen hyvä neuvo ollut.
Kirje
oli piilossa täsmälleen oikean kirjan välissä. Täältä kirjeen sitaatti löytyy:
Charles
Baudelaire. Pariisin ikävä, suom. Väinö Kirstinä & Eila Kostamo (Le Spleen
de Paris - 1869)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti