Päihtykää

Kun otin kirjan hyllystä, sen välistä tipahti kirjekuori.

Ei siinä mitään outoa ollut. Useinhan minulla kirjojen välistä tipahtelee kaikenlaista, lehtileikkeitä, muistiinpanoja, monisteita. Olen tipahteluun aikojen myötä jotenkin vaistomaisesti oppinut varautumaan, joten onnistuin sieppaamaan kirjekuoren ennen kuin se pääsi putoamaan lattialle.

Kirjekuoria ei kuitenkaan kirjojeni välistä usein tipahtele. Mikä kumma? Heti piti avata kuori ja katsoa.

Siellä oli käsin kirjoitettu kutsu juhlimaan. Käsiala oli tuttu. Tarjolla olisi viiniä, ruokaa, saunomista, musiikkia. Päivämäärä kertoi ajankohdan: toukokuu 1975. Allekirjoitus: Simo.

Kutsukirjeen lopussa oli pitkä sitaatti:

"Päihtykää  

Tulee aina olla päihdyksissä. Siinä kaikki: vain siitä on kysymys. Jotta ette tuntisi Ajan hirveätä taakkaa, joka murskaa teiltä olkapäät ja
painaa teidät maata päin, teidän tulee päihtyä kaiken aikaa.  

Mutta mistä? Viinistä, runoudesta tai hyveestä, mielenne mukaan, mutta päihtykää. Ja jos joskus palatsin portailla, ojanpientareen vihreällä nurrmikolla, huoneenne synkässä yksinäisyydessä heräätte päihtymyksen laskeuduttua tai hävittyä, kysykää tuulelta, aalloilta, tähdeltä, linnulta, kellolta, kaikelta katoavalta, pyörivältä, laulavalta, puhuvalta kysykää, mikä aika on. Ja tuuli, aalto, tähti, lintu, kello vastaavat: On aika päihtyä. 

Jotta ette olisi Ajan piinaamia orjia, päihtykää lakkaamatta. Viinistä, runoudesta tai hyveestä, mielenne mukaan."

Simo oli hyvä ystäväni, kirjallisuuden opiskelija ja putkiasentaja. Tutustuimme, kun tavoittelimme samaa tyttöä, olimme vähän kuin kilpakosijat Truffaut´n elokuvassa Jules ja Jim.  Kumpikaan meistä ei saavuttanut lopullista voittoa, mutta minä taisin menestyä paremmin.

Kyllä minä muistan, että Simon kutsua kuuntelin tarkalla korvalla. Kaikkea kolmea siellä oli yllin kyllin.

Simo oli omalaatuinen hurmahenki, äärettömän innostunut kaikista noista sitaatin lopussa mainituista kolmesta, mutta yhdestä niistä vähän turhankin paljon. Sen myötä idealistin valo sammui jo vuosia sitten. Ei se siltä osin Simolle itselleen hyvä neuvo ollut.

Kirje oli piilossa täsmälleen oikean kirjan välissä. Täältä kirjeen sitaatti löytyy:

Charles Baudelaire. Pariisin ikävä, suom. Väinö Kirstinä & Eila Kostamo (Le Spleen de Paris - 1869)